Agronet

Keskusteluaiheet => Maidontuotanto ja lihanaudat => Aiheen aloitti: Rami - 25.12.14 - klo:15:19

Otsikko: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Rami - 25.12.14 - klo:15:19
Tuossa hyvä kirjoitus Lidlin rantautumisesta suomeen. Kirjoitus on julkaistu Kauppalehti Optiossa jo lokakuussa

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/unelmavavy+-+lidlista/201412713704

Lidliläiset toimivat saksalaisella täsmällisyydellä ja tehokkuudella. Tulostaso vuodelta 2013 aivan eri tasolla, kuin meidän omien S- ja K-ryhmän päivittäistavarakaupalla. Tulosprosentti Lidlillä liikevaihdosta vuonna 2013 oli 6,7 % ja S- ja K-ryhmillä 2,0 % ja 2,2 %. Nämä luvut he pystyvät tekemään matalammalla myyntihintatasolla, sekä kasvavalla liikevaihdolla. Jo noista voi päätellä, että meidän pöhöttynyt päivittäistavarakauppa on joutunut kohtaamaan todellisen kilpailijan.

Tässä lyhyt lainaus tekstistä, joka kuvaa hyvin kotimaassa tuotettujen elintarvikkeiden kohtaamaa kilpailua:
"Hintakin on Lidlin asiakkaalle tärkeä. Sipponen tietää asiakkaiden kipurajan. Hinnan rinnalle tulevat kuitenkin muutkin seikat kuten kotimaisuus, puhtaus ja läheisyys. Vihanneksissa ja juureksissa kotimaisuus on arvossaan. Myös kalan pitää olla kotimaista. Sisäfilee voi olla vaikkapa Uruguaysta. Eteläamerikkalainen liha on tänään lähes yhtä arvostettua kuin suomalainen liha. Pesuaineiden ja kosmetiikan alkuperän merkitys on hämärtynyt. Lidlissä nuorallatanssi on ollut hinnan ja laadun naittaminen. Siinäkin ketju on onnistunut."

"Me emme katso muihin. Me tutkimme asiakkaita. Me tutkimme aivan koko ajan, mitä asiakasajattelee meistä. Tiedämme vahvuutemme, tunnemme lähitulevaisuuttamme, osaamme tuoteryhmämme ja hallitsemme mainontamme tehon."

Suomalaisilla toimijoilla tässä kisassa riittää tekemistä koko ketjussa ruohonjuuritasolta kuluttajan kassiin.
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: paukkula - 25.12.14 - klo:16:01
  Lidlissä  on hyvääkin mutta sen valikoima on kovin suppea ei täytä kuluttajan vaatimuksia joutuu pakostakin ostamaan ulkolaista koska kotimaisia vaihtoehtija on vähemmän. Myymäleipomoiden takina tulee ulkoa.Päivittäiskauppa ylläpitää lehdistöä ruokamainonllaan . Lidl sitä ei tee. . S ryhmässä valikoima on runsas . Ja siellä on kussakin  tavararyhmässä hinnaltaan edullinen vaihtoehto usein kyllä ulkolainen. S- ryhmä on kokonaisedullinen jos tekee voittoa niin se tulee asiakkaille.
Meilläpäin Halpa-Halli ketju on edullinen ja monipuolinen. 
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Adam Smith - 25.12.14 - klo:16:01
Daa. Mutta omien toimien arvioinnin sijaan kauppa on keskittynyt boooonusjärjestelmien kehittämiseen ja asiakkaan manipulointiin tarpeiden selvityksen sijasta. S-ryhmä ehkä pahemmin kuin muut, päätellen mrsa-possun tapauksesta.

Pikku miinus lidlillä on työntekijöiden kohtelu. Tiukemmassa työmarkkinatilanteessa ei suurella vaihtuvuudella meno onnistuisi ihan noin hyvin, näkyisi pakosta tuloksessa. Tai olen ihan mettässä...
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Rami - 25.12.14 - klo:16:21
Kovasti johtaja kehui työntekijöidensä palkkausta (yli minimitasojen ?), ovat varmaan joutuneet reagoimaan työntekijäasioihin. Kisa on kovaa, eikä sitäkään puolta voida ohittaa olan kohautuksella.
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Herra Heinamaki - 25.12.14 - klo:16:25
Tuo tulos-% kertoo vaan sen, että on päästy positiiviseen tulokseen.

Varsinkin S-ryhmä voisi näyttää joko parempaa tulosta tai
pudottaa hintojaan 5 - 10% lopettamalla hölmön markkinoinnin
ja keskittymällä päätoimialaansa.
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Adam Smith - 25.12.14 - klo:16:26
Kovasti johtaja kehui työntekijöidensä palkkausta (yli minimitasojen ?), ovat varmaan joutuneet reagoimaan työntekijäasioihin. Kisa on kovaa, eikä sitäkään puolta voida ohittaa olan kohautuksella.
Palkkaa en ole kuullut kenenkään moittivan, mutta työpaikan ilmapiiriä pidetään hiostavana ja kyttäävänä, kyykyttävänä. Tämäkin tosin on vuoden vanhaa tietoa.
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Oksa - 25.12.14 - klo:16:27
mikä on hölmö markkinointi ja mikä on päätoimiala?
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Herra Heinamaki - 25.12.14 - klo:16:36
Bonusjärjestelmän hehkutus ja "yhteistyökumppanien" haalinta on hölmöä.
Onko kaupan sekaantuminen pankkitoimintaan hyvä asia?
Onko suomalaisen osuustoiminnallisen päivittäistavarakaupan
järkevä laajentua Venäjälle ja Viroon? Tämän talouspuolesta en tiedä mitään.
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Adam Smith - 25.12.14 - klo:16:44
Bonusjärjestelmän hehkutus ja "yhteistyökumppanien" haalinta on hölmöä.
Onko kaupan sekaantuminen pankkitoimintaan hyvä asia?
Onko suomalaisen osuustoiminnallisen päivittäistavarakaupan
järkevä laajentua Venäjälle ja Viroon? Tämän talouspuolesta en tiedä mitään.
Tai tarjota lääkäripalveluja...,
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Rami - 25.12.14 - klo:21:08
S-ryhmän on ollut varaa huseerata ja epäonnistua monilla päivittäistavarakaupan ulkopuolisilla toimialoilla. Niistä on etsitty kasvuhaaroja, mutta monet ovat vieneet ruokakaupalla hankittua tulosta alaspäin (rumasti sanottuna saatanan kallista tavaraa hyvin kannattavissa S-Marketeissa). Tästä karmeimpana esimerkkinä autokauppa, missä viimevuonnakin ryhmä taisi tehdä 10 % tappiota liikevaihdosta. Samalla alalla toimiva Kamux takoo kovaa tulosta lidlimäisellä toimintakonseptilla, ei ole Dallasin seinää autojen ympärillä ja laajenee jo Saksaankin (vielä poliisin perustama, toivottavasti Saksa ei ole paska maa). Suomennettuna ja kärjistettynä jokaisen kymppitonnin auton mukaan S-ryhmässä laitettiin tuhatlappunen (varmaankin epäonnistuneen alan varastojen alaskirjauksia ja muuta, ennen kuin päästiin eroon myymällä pois). Ravintola-ala on ollut lähes samanveroista toimintaa, kun katsoo paikallisen alueosuuskaupan vuosikertomusta. Vuosi toisen jälkeen tappiota. Venäjän Prismat ovat nyt näytön edessä, mitähän sieltäkin tulee. Johtajiston palkat kyllä on saatu kohdilleen, kun tällainen isännätön talo toimii ammattilaishallituksen alaisuudessa ja maakunnasta kerätään väkeä edustajistoon kaffittelemaan pari kertaa vuodessa. Vahvaksi on kyllä asiakkaiden rahoilla taseet kehitetty, mutta toivottavasti ne koituvat asiakkaiden hyväksi. Aina ei siltä näytä.
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Herpertti - 25.12.14 - klo:21:48
Suomessa ei ole yhtään päivittäistavara ketjua, joka noteerais kotimaista pätkän vertaa, jos ei saa sillä nyhdettyä lisähintaa  8)
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Elias N - 26.12.14 - klo:09:16
S-ryhmän on ollut varaa huseerata ja epäonnistua monilla päivittäistavarakaupan ulkopuolisilla toimialoilla. Niistä on etsitty kasvuhaaroja, mutta monet ovat vieneet ruokakaupalla hankittua tulosta alaspäin (rumasti sanottuna saatanan kallista tavaraa hyvin kannattavissa S-Marketeissa). Tästä karmeimpana esimerkkinä autokauppa, missä viimevuonnakin ryhmä taisi tehdä 10 % tappiota liikevaihdosta. Samalla alalla toimiva Kamux takoo kovaa tulosta lidlimäisellä toimintakonseptilla, ei ole Dallasin seinää autojen ympärillä ja laajenee jo Saksaankin (vielä poliisin perustama, toivottavasti Saksa ei ole paska maa). Suomennettuna ja kärjistettynä jokaisen kymppitonnin auton mukaan S-ryhmässä laitettiin tuhatlappunen (varmaankin epäonnistuneen alan varastojen alaskirjauksia ja muuta, ennen kuin päästiin eroon myymällä pois). Ravintola-ala on ollut lähes samanveroista toimintaa, kun katsoo paikallisen alueosuuskaupan vuosikertomusta. Vuosi toisen jälkeen tappiota. Venäjän Prismat ovat nyt näytön edessä, mitähän sieltäkin tulee. Johtajiston palkat kyllä on saatu kohdilleen, kun tällainen isännätön talo toimii ammattilaishallituksen alaisuudessa ja maakunnasta kerätään väkeä edustajistoon kaffittelemaan pari kertaa vuodessa. Vahvaksi on kyllä asiakkaiden rahoilla taseet kehitetty, mutta toivottavasti ne koituvat asiakkaiden hyväksi. Aina ei siltä näytä.

Tämä on sitä osuustoimintaa ;). Vaihda tuohon tekstiisi S-ryhmän tilalle eräs meijeri, eikö vaikuta aika tutulta????
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: c.c.less - 26.12.14 - klo:10:06
Tai tarjota lääkäripalveluja...,

TUontiruokiin yhdistettynä ikiliikkuja.
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Rami - 26.12.14 - klo:10:11
En jaksaisi alkaa selostamaan sinulle eroa, jos et itse ymmärrä. Suurin ero tulee, kun puhutaan liiketoiminnassa asiakkaasta ja toimittajasta, sekä niiden määrästä markkinoilla. Osuustoiminta on mielestäni oikein hyvä tuotantopuolella hyvin hoidettuna, mutta mikään järjestelmä ei ole autuaaksi tekevä, jos sitä ei osata hoitaa kunnolla.

Ja se ero: Kauppoja voi olla kymmenen ja asiakkaita 10.000. Asiakas voi äänestää jaloilla joka päivä. Meijereitä on kymmenen, kauppaketjuja kymmenen (pari merkittävää) ja maidontuottajia 10.000 (eivät voi äänestää jaloilla joka päivä tai ainakin maito happanee huonossa tilanteessa tankkiin). Nämä tekevät neuvotteluaseman markkinoilla maidontuottajalle kovin vaikeaksi. Varmaan huono esimerkki, mutta lue tuosta.

http://elearn.ncp.fi/materiaali/uimonenj/VirtAMK/johdanto3.html
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Eemeli - 27.12.14 - klo:08:06
Ja näitä kaikkia edellämainittuja toimijoita yhdistää vielä yksi yhteinen piirre.

H.e.l.v.e.t.i.n.moinen ylimielisyys ja mielikuva kuolemattomuudesta.

K-ryhmässä ajatus kuolevaisuudesta taisi herätä ensimmäisenä.

s-ryhmä ja valio opettelevat vasta markkinataloutta ja ajatusta ettei rahalla ja terävillä kyynerpäillä saakkaan enää ihan kaikkea.
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Oksa - 27.12.14 - klo:08:53
ainakin täällä on opeteltu k-ketjun kuolevaisuus jo lenitan aikana mutta nyt on elo taas alkannu toimia kun lenita ministeriksi.    mutta miten sitten pitäis olla?   kauppa kuin siva?   ei sekään nyt paljoa nöyristele.               kuin liet ulkomailla noitten kauppojen kanssa, saabiko siellä ilmatteeks jos ei taho maksaa?     miä en ole ulkona ostellu niin en tiiä kuin näitä kotimaisia puoteja..
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: antti-x - 27.12.14 - klo:14:42
ainakin täällä on opeteltu k-ketjun kuolevaisuus jo lenitan aikana mutta nyt on elo taas alkannu toimia kun lenita ministeriksi.    mutta miten sitten pitäis olla?   kauppa kuin siva?   ei sekään nyt paljoa nöyristele.               kuin liet ulkomailla noitten kauppojen kanssa, saabiko siellä ilmatteeks jos ei taho maksaa?     miä en ole ulkona ostellu niin en tiiä kuin näitä kotimaisia puoteja..


Jos suomen S- ja K olisivat jotenkin maailman mittapuulla oikein poikkuksellisen ylimielisiä ja korruptoituneita ja tehottomia, niin ei kai saksan halpakaupat (Lidl ja Aldi) menestyisi läheskään yhtä hyvin muilla markkinoilla (esim. UK, Ranska, Ruotsi, Itä-Eurooppa. Benelux-maat, Espanja)? Se että ne kyllä menestyvät, kertoo siitä että ne ovat jäätävän tehokkaita, ja edes suht järkevästi hoidettu mutta esim. brändeistä suosiolla muille maksava tai joiltain osin edes hitusen epätehokas markkinajohtaja menettää niille väkisin markkinaosuutta. Myös siksi että ihmiset haluavat vaihtelua.

Se että kaikkialta löytyy Ikea, kertoo ilmeisesti siitä että kiakki muut huonekaulukaupat ainakin koko euroopassa ovat tehottomia, koska Ikea on vallannut kaikkialla alaa? Voi olla, mutta ehkä ei silti ole asiamukaista haukkua niitä kaikkia pystyyn...

S-ryhmällä on ollut aika paljon harha-askelia, ja focus vähän hukassa, mutta onhan se tehostanut jo aika paljon, eikä ole tosiaan Lidliä juurikaan kalliimpi kuin joissain harvoissa tuotteissa. Yhdistettynä Lidlin varsin rajattuun valikoimaan toisissa tuotteissa, en usko että sen markkinaosuus kovin paljoa enää nousee.

K-kaupoilla on hankalampi tilanne koska niillä ei taida olla varaa myydä yhtä halvalla kuin S tai Lidl, joten hankala on asiakkaista pitää kiinni. Tämä on sääli sillä pidän monista K-kaupoista ja kauppiasvetoisesta konseptista muutenkin.

S-ryhmä voisi minun mielestäni kyllä luopua bonusjärjestelmästään ja tiputtaa hintoja sen ehkä 4% jonka se mahdollistaisi, mutta kyllä tähänkin talouteen vajaalla tonnilla tulee nykyään ässältä ostettua kuussa, bensat mukaanlukien (osin johtuen siitä että vaimo on töissä S-ryhmän ostoskekuksessa). Ei pidä unohtaa että S-ryhmä ostaa enemmän suomailsia maitotuotteita kuin kukaan muu. Valioltakin varmaan enemmän kuin koskaan on venäjälle mennyt. Vaikka se pyrkiikin siirtymään enemmän kaupan merkkien käyttöön Lidlin paineessa ja Lidlin esimerkin kautta.


Lidl siis luo painetta josta on hyötyä kuluttajille, mutta se asettaa kaupalle muutospaineita, ja se paine siirtyy vuorostaan teollisuudelle, ja sieltä puolestaan alkutuottajille ainakin jos nämä omistavat sen teollisuuden (Valio, Satamaito, Maitokolmio, Kuusamo jne).

Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: SKN - 27.12.14 - klo:14:45
Tuossa hyvä kirjoitus Lidlin rantautumisesta suomeen. Kirjoitus on julkaistu Kauppalehti Optiossa jo lokakuussa

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/unelmavavy+-+lidlista/201412713704

Lidliläiset toimivat saksalaisella täsmällisyydellä ja tehokkuudella. Tulostaso vuodelta 2013 aivan eri tasolla, kuin meidän omien S- ja K-ryhmän päivittäistavarakaupalla. Tulosprosentti Lidlillä liikevaihdosta vuonna 2013 oli 6,7 % ja S- ja K-ryhmillä 2,0 % ja 2,2 %. Nämä luvut he pystyvät tekemään matalammalla myyntihintatasolla, sekä kasvavalla liikevaihdolla. Jo noista voi päätellä, että meidän pöhöttynyt päivittäistavarakauppa on joutunut kohtaamaan todellisen kilpailijan.

Tässä lyhyt lainaus tekstistä, joka kuvaa hyvin kotimaassa tuotettujen elintarvikkeiden kohtaamaa kilpailua:
"Hintakin on Lidlin asiakkaalle tärkeä. Sipponen tietää asiakkaiden kipurajan. Hinnan rinnalle tulevat kuitenkin muutkin seikat kuten kotimaisuus, puhtaus ja läheisyys. Vihanneksissa ja juureksissa kotimaisuus on arvossaan. Myös kalan pitää olla kotimaista. Sisäfilee voi olla vaikkapa Uruguaysta. Eteläamerikkalainen liha on tänään lähes yhtä arvostettua kuin suomalainen liha. Pesuaineiden ja kosmetiikan alkuperän merkitys on hämärtynyt. Lidlissä nuorallatanssi on ollut hinnan ja laadun naittaminen. Siinäkin ketju on onnistunut."

"Me emme katso muihin. Me tutkimme asiakkaita. Me tutkimme aivan koko ajan, mitä asiakasajattelee meistä. Tiedämme vahvuutemme, tunnemme lähitulevaisuuttamme, osaamme tuoteryhmämme ja hallitsemme mainontamme tehon."

Suomalaisilla toimijoilla tässä kisassa riittää tekemistä koko ketjussa ruohonjuuritasolta kuluttajan kassiin.

Onks sulla autossa rallikumit?
Otsikko: Vs: Kotimainen päivittäistavarakauppa
Kirjoitti: Herpertti - 27.12.14 - klo:16:34
ainakin täällä on opeteltu k-ketjun kuolevaisuus jo lenitan aikana mutta nyt on elo taas alkannu toimia kun lenita ministeriksi.    mutta miten sitten pitäis olla?   kauppa kuin siva?   ei sekään nyt paljoa nöyristele.               kuin liet ulkomailla noitten kauppojen kanssa, saabiko siellä ilmatteeks jos ei taho maksaa?     miä en ole ulkona ostellu niin en tiiä kuin näitä kotimaisia puoteja..


Jos suomen S- ja K olisivat jotenkin maailman mittapuulla oikein poikkuksellisen ylimielisiä ja korruptoituneita ja tehottomia, niin ei kai saksan halpakaupat (Lidl ja Aldi) menestyisi läheskään yhtä hyvin muilla markkinoilla (esim. UK, Ranska, Ruotsi, Itä-Eurooppa. Benelux-maat, Espanja)? Se että ne kyllä menestyvät, kertoo siitä että ne ovat jäätävän tehokkaita, ja edes suht järkevästi hoidettu mutta esim. brändeistä suosiolla muille maksava tai joiltain osin edes hitusen epätehokas markkinajohtaja menettää niille väkisin markkinaosuutta. Myös siksi että ihmiset haluavat vaihtelua.

Se että kaikkialta löytyy Ikea, kertoo ilmeisesti siitä että kiakki muut huonekaulukaupat ainakin koko euroopassa ovat tehottomia, koska Ikea on vallannut kaikkialla alaa? Voi olla, mutta ehkä ei silti ole asiamukaista haukkua niitä kaikkia pystyyn...

S-ryhmällä on ollut aika paljon harha-askelia, ja focus vähän hukassa, mutta onhan se tehostanut jo aika paljon, eikä ole tosiaan Lidliä juurikaan kalliimpi kuin joissain harvoissa tuotteissa. Yhdistettynä Lidlin varsin rajattuun valikoimaan toisissa tuotteissa, en usko että sen markkinaosuus kovin paljoa enää nousee.

K-kaupoilla on hankalampi tilanne koska niillä ei taida olla varaa myydä yhtä halvalla kuin S tai Lidl, joten hankala on asiakkaista pitää kiinni. Tämä on sääli sillä pidän monista K-kaupoista ja kauppiasvetoisesta konseptista muutenkin.

S-ryhmä voisi minun mielestäni kyllä luopua bonusjärjestelmästään ja tiputtaa hintoja sen ehkä 4% jonka se mahdollistaisi, mutta kyllä tähänkin talouteen vajaalla tonnilla tulee nykyään ässältä ostettua kuussa, bensat mukaanlukien (osin johtuen siitä että vaimo on töissä S-ryhmän ostoskekuksessa). Ei pidä unohtaa että S-ryhmä ostaa enemmän suomailsia maitotuotteita kuin kukaan muu. Valioltakin varmaan enemmän kuin koskaan on venäjälle mennyt. Vaikka se pyrkiikin siirtymään enemmän kaupan merkkien käyttöön Lidlin paineessa ja Lidlin esimerkin kautta.


Lidl siis luo painetta josta on hyötyä kuluttajille, mutta se asettaa kaupalle muutospaineita, ja se paine siirtyy vuorostaan teollisuudelle, ja sieltä puolestaan alkutuottajille ainakin jos nämä omistavat sen teollisuuden (Valio, Satamaito, Maitokolmio, Kuusamo jne).

Mielestäni Lidl pärjää paljon sen takia, että se pitää valikoiman suppeana ja pyrkii isoon volyymiin  8)
Eli kilpailevia merkkejä ei ole hyllyssä kovin montaa  :o
Kun on vaan yhtä laatua, niin asiakas ostaa sitä ja volyymi on aina kohallaan  ;D