HEino on nyt ymmärtänyt asian kokonaan väärin.
Porotalous maksaa veroa ihan samojen periaatteiden mukaan kuin muutkin. Ei ole verottamattomia tuloja.
Maatalousveroilmoitus tulee lisäksi monelle koska maatalouden tuloiksi luetaan muut tuet paitsi porotuki.
Tuloista vähennetään menot, se on periaate myös porotaloudessa.
Olenko ymmärtänyt oikein, että verotus tapahtuu lukuporojen mukaan Heinon esittämällä tavalla ja sitten porojen eläinkohtainen tuki, 28,50 euroa eläimeltä maksetaan todellisen eläinmäärän mukaan?
Onkos petoeläinvahinkojuttua sovitettu "viralliseen" poromäärään ja viralliseen petotiheyteen? Vahinkokorvaus on arviolta 3 euroa tuotettua kiloa kohti.
Tuohon ensimmäeseen en ossaa sannoa, mutta en ihmettelisi yhtää jos eri luvut oesi hakemuksessa ku verottajalle. Se on muutennii meleko hatustavejettyö koko touhu. Ja olikohan se vielä niin että hirvaat onpaliskunnan luvussa, että kukapa niitä selevittäsi, ei aenaskaa poromiehet tuu sanomaan.
Petokorvaus on 1-3kertainen elikon liha-arvoon nähen, eli siinä 10 hujakoella kilo ja siihen kertoimet. Sitte on nämä huppaeluporot, niistä saa 3000 euroa jos onnistuu työntämään auton alle taekka pevon suuhun. Luulisin että matkaeluporroesta ei ykskää mee teuraaksi em. syystä johtuen.
Ja sitte on vielä nämä kilipa-ajoporot, niijjen kolari-ja petokorvaus on vielä isompi. En tiijä onko assie tosi, mutta yks tuttu sano saaneeesa auton alle jääneestä juoksijasta valtiolta 8 tonnie. Nuista(kaa) ei mee verroa. Tuo porokohtaenen puhastuotto, siis se verotusperuste, on huomattavan palajo korkeampi siellä missä tapahtuu palajo porokolareita ja petovahinkoja. Maenittakkoon vielä että näläkään ynnä vanhuuteen kuolleetki porot lasketaan nuista jompaan kumpaan
Verohomasta pääsee melekolaella sekkeille, kun lukasoo tuon linkittämäni julukasun