Jätän kohta kaikki höyrysulut pois ja vedän useamman kerran kosteussulun levyn pintaan Joskus tuolla kosteussululla sivelin pahvilaatikon ja siitä tuli vesitiivis
Laita levyn alle kuitenkin edes joku ilmasulku (vinkkinä: valukreppi on halpaa, helppoa käsitellä ja suht. tiivistäkin), näin sanoi suunnittelijani. Se on helppo teipata ehdottoman ilma(veto)tiiviiksi, jos vaikka niille levyille tai saumoille joskus sattuu jotain tapahtumaan.
Petri
Kyllä varmaan jonkin höyrysulun laitan. Villoitus oli tosiaan tarkoitus tehdä märkäpuhalluksena suoraan koolausten väliin, myös viistoon yläpohjaan, onnistumista vaan voimakkaasti epäiltiin ja lisäksi neliöhinta olisi ollut niin kova että sillä ostaa kolminkertaisen määrän vuorivillalevyjä.
Jos ei jo olisi omiksi tarpeiksi töitä niin alkaisin tekemään selluvillaa ja puhaltamaan sitä itse Sattuisiko kukaan tietämään millainen rakenne on myllyssä jolla tehdään selluvillaa? Luulisin että jonkin sortin levymylly ehkä? Agronicin paalisilppurilla tulee lehdistä viiden sentin paloja eikä niitä oikein voi käyttää eristämiseen
Oisko märkäpuhallus niin kallista? Ei ole siitä kuitenkaan mitään kokemusta. Tai on sen verran, että rakennusvaiheessa sattui välipohjassa pieni vesivahinko. Ehkä ämpärillinen lorahti vettä villoihin. Ei kuivunut sitten millään, vaikka tuossa vaiheessa oli 30-40 astetta kopissa lämmintä lattialutojen kuivaamista varten ja puhaltimet huusi. Pakko oli lapioida märjät pois, kun alkoi alakerran katossa naulan kannat ruostumaan. Tuo märkäpuhallus on toki eriasia.
Samat kokemukset hinnasta, kuin joku jo kirjoittikin, että ainakin kuivapuhalluksessa villat tulee asennettuna samaan hintaan, kuin vuorivillat paketissa pihalle. En kyllä alkaisi itse askertelemaan puhaltimien kanssa. Tossa märkäpuhalluksessa täytyy kanssa olla tietääkseni tosi tarkka tuon syötettävän vesimäärän kanssa.