Kylä on komiat oraat kynnetyillä pelloilla. Ei onnistu rimpulakylvimellä jos on kasvinjätettä pinnassa.
Lainaus käyttäjältä: arzyboy - 24.05.11 - klo:16:39Kylä on komiat oraat kynnetyillä pelloilla. Ei onnistu rimpulakylvimellä jos on kasvinjätettä pinnassa.Jaa, mun mielestä kyl taitaa olla ihan päinvastoin. Liikaa kuivettuneet kynnökset on kerrassaan kaameita verrattuna kultivoituihin tai lautasmuokattuihin.
Kaikki lohkot joilla käytiin vältin kanssa kääntymässä viime syksynä, ovat aivan perseestä. Ainoa pelastus olisi ollut, että pääsiäisenä viimeistään tasausäkeellä käsittely. Kylvettiin noi kynnetyt ekana, mutta silti oli jo myöhäistä. Oli kuiva kevät, tähän asti.
Vaan kun vettä satelee nytkin tasaiseen tahtiin. Kuten olen jo muualla kirjoittanut, kaikki pelastetaan nyt Kyllä se lautasmuokkaus on vaan kaikissa muodoissa ihan perseestä. Aina se rankaisee, ennemmin tai myöhemmin
Kokoviljaherneen korjuu lautasmuokatulta pellolta on yhtä persettä. Silppuri pomppii kenguna, kasvusto on yleensä maassa ja roskaheinän läpikasvamaa. Näin siis näillä altakasteluhiedoilla ja kukkamulta/turvepelloilla, joita arzyn kans viljellään. Sato on yleensä kohtuullinen kun muistaa kylvää, muokkausvirheillä voi tuota etua kätevästi tasotella