MAAMIEHEN RUKOUS
Nousee jälleen oras jo mullan alta,
on väistynyt kerran taas kylmän valta.
Peltomies kokee rinnassaan tunnetta syvää,
hartainmielin kun heittävi siemenjyvää.
Taas pelto on herännyt elämään,
vapautunut kahleista lumen ja jään.
Maamiehen askelten jäljet nuo,
olosuhteet uudelle kasvulle luo.
Tämä pelto sekä sen muheva multa,
maanmiehelle on kuin aarre, kuin kulta.
Sukupolvet, jokaisen vuorollaan,
on pelto palkinnut kasvullaan.
On taasenkin koitanut aika sen,
aika kaivattu suurien toiveitten.
Työhön tartu siis mielin iloisin,
mutta nöyrällä mielellä kuitenkin.
Heitä vaikerrus, kätesi yhteen liitä,
nosta silmäsi ylös ja nöyrästi kiitä.
Toivo jälleen kasvua satoisan maan,
joka antaa uskoa tulevaan.
