Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Sanna ja setämiehet  (Luettu 1456 kertaa)

voortimies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 331
Sanna ja setämiehet
Tässä
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a6fc203c-86ba-441c-b8d8-c0a0448cfb84
on osuttu aika lailla asian ytimeen?

"Ulkomaantoimittajan silmin samalla Suomen historiassa on päättymäisillään ainutlaatuinen ajanjakso, sillä koskaan aiemmin suomalainen poliitikko ei ole herättänyt vastaavaa kiinnostusta ja ihailua maamme rajojen ulkopuolella. Marinia on kutsuttu muun muassa rock-tähdeksi, naispuoliseksi Obamaksi ja ”maailman cooleimmaksi poliitikoksi”. Kansainvälisillä areenoilla hän on saanut osakseen ennenäkemätöntä huomiota, jollaista ei tulla hetkeen näkemään."

"Tämän vuoksi myös sunnuntain vaalitulos on herättänyt aiempaa enemmän hämmästystä. Sitä on ulkomaisissa medioissa analysoitu ja sille on etsitty syitä poikkeuksellisen paljon. Esimerkiksi Guardian pohti naisvihan osuutta asiaan.

Selvää on, että Marin on ollut uuden sukupolven suomalaispoliitikko, jonka kaltaiseen ilmiöön ei ole totuttu. Kaikkien uutta tietä raivaavien naisten tavoin Marinin niskaan on satanut myös ala-arvoista törkyä, jolla häntä on onnistumatta yritetty lannistaa."

"Mutta kun räyhäoikeiston keskinkertaisuudet ja muut mitättömyydet vähättelevät Marinia pikkutyttönä, prinsessana ja kaupankassana vielä pääministerikauden lopulla, pikkusieluinen ja lapsellinen kritiikki kertoo enemmän heistä kuin Marinista."

"Tosiasia on, että juuri Marinin kaltaisia valovoimaisia johtajia Suomi tarvitsee kansainvälisessä huomiotaloudessa ja politiikassa.

Marin on älykäs, terävä, karismaattinen, määrätietoinen, voimakastahtoinen, rohkea, sanavalmis ja moderni johtaja, jonka napakat ja kumartelemattomat lausunnot ovat olleet yksi syy kansainväliselle ihailulle. Sekä juuri siksi varmasti osalle punainen vaate.
Suomi tarvitsee Sanna Marinin kaltaisia valovoimaisia johtajia kansainvälisessä huomiotaloudessa ja politiikassa."

Hyvä Sanna!!! Sannalla on munaa!!!

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21949
Vs: Sanna ja setämiehet
Ranskassa ei ainakaan osattu sijoittaa kartalle oikein missä marin asuu.
Joten se siitä ylivalovoimaisuudesta.

Töveli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2622
Vs: Sanna ja setämiehet
Kuka uskoo että kakoleiden tanssilavan katto on tarpeeksi leveä kattaakseen setämiehet Voortista Eemeloiseen?

Joulupukki?

Töveli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2622
Vs: Sanna ja setämiehet
Nämä kaksi kokoomuslaista setämiestä keskustelemassa Sannasta yhden pöydän ääressä.

- Kumpaa tulee hakemaan poliisimaija, kumpaa ambulanssi kun Orpo lopulta soittaa hätäkeskukseen?

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12038
Vs: Sanna ja setämiehet
Gin & tonic-toimittaja kirjoittaa, mitä parhaiten osaa. Sannan bileet loppuu samalla kuin valtion rahatkin. Mulla tulee mainitun rouvan töistä lähinnä maanpetos mieleen. Eikö tuolle aikoinaan kerrottu, minkä maan pääministerin virkaan hänet valittiin ?

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4495
Vs: Sanna ja setämiehet
Aika kuvaavaa ajallemme on se, ettei politiikan tekijän tekemällä politiikan sisällöllä ole väliä. Tärkeintä tänä someaikana on se, miltä politiikko näyttää ulospäin. Cool nahkatakki ja 5 leuanvetoa rekkitangossa riittää, mutta jos kiinnität huomiota valtiontalouden hirvittävän velkaantumisen, olet näiden opelvoortimiesten mielestä ikävä, keskinkertainen setämies.

 

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4495
Vs: Sanna ja setämiehet
Sinällään hatunnosto feministiselle liikkeelle - ovat onnistuneet tavoitteissaan paremmin kuin ovat itsekään uskoneet: ovat onnistuneet saamaan miehet väheksymään toisiaan omaan sukupuoleensa vähättelevästi suhtautuen. Ja saaneet eripuran miesten keskuuteen.

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12038
Vs: Sanna ja setämiehet
Koska italialaiset äänestivät oikeiston hallitukseen, niin tokkopa ovat muistaneet lähettää Sannalle edes kiitoskorttia remonttirahoista. Energiaremonttien ylikompensointi kertoo paljon menosta tuolla kulmakunnalla.

Apilas Jr.

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2298
Vs: Sanna ja setämiehet
Aika kuvaavaa ajallemme on se, ettei politiikan tekijän tekemällä politiikan sisällöllä ole väliä. Tärkeintä tänä someaikana on se, miltä politiikko näyttää ulospäin. Cool nahkatakki ja 5 leuanvetoa rekkitangossa riittää, mutta jos kiinnität huomiota valtiontalouden hirvittävän velkaantumisen, olet näiden opelvoortimiesten mielestä ikävä, keskinkertainen setämies.

Suomi Natoon, koronan ok hoito ja näkyvä tuki Ukrainalle. Ja silti änkyrät ulvoo. Mahtaa tulla tyhjä olo, kun ei pysty syyttämään kaikesta Marinia.   ;D ;D ;D
"How dare you godless bastards step on my land?
How dare you touch my daughters and sons?
This will be your last steps, unless you turn
Put your two-headed eagle in your arse and run!"

                                          -Ignea-

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8681
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Sanna ja setämiehet
Sen verran olisin odottanut Marinilta kunnioitusta Presidenttiä kohtaan, että olisi edes pukeutunut arvokkaammin vieraillessaan Mäntyniemessä.  :o
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

Ärrpää

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7328
Vs: Sanna ja setämiehet
Aika kuvaavaa ajallemme on se, ettei politiikan tekijän tekemällä politiikan sisällöllä ole väliä. Tärkeintä tänä someaikana on se, miltä politiikko näyttää ulospäin. Cool nahkatakki ja 5 leuanvetoa rekkitangossa riittää, mutta jos kiinnität huomiota valtiontalouden hirvittävän velkaantumisen, olet näiden opelvoortimiesten mielestä ikävä, keskinkertainen setämies.

Suomi Natoon, koronan ok hoito ja näkyvä tuki Ukrainalle. Ja silti änkyrät ulvoo. Mahtaa tulla tyhjä olo, kun ei pysty syyttämään kaikesta Marinia.   ;D ;D ;D

Ei oo kaikki Sannan vika, meidän US Navyltä jää värväytymiset 1/4 vajaaksi, liuskeöljyn puristaminen taitaa olla hikistä hommaa ja saudit @ittuilee meille kun vähentävät öljyn tuotantoa muun OPECin mukana, tekivät vielä juuttaat iranin kanssa rauhansopimuksen meidän Joelta kysymättä.  Patongit viuttuilee meille kanssa, jotain LNGtä ostelevat emiraateista kiinan jyaneilla vai mitä janeja ne on... Puti esitti, että ei oo kiva jos me ja joe ampuillaan DUilla ukrainassa, johon me ja uncle-sam, että ei ole pakko hiippailla panssareilla uralin väärällä puolella iigorien...harmi kun putit ei kerinneet meidän alta pois esim. irakista... Valko-Venäjälle mahdollisesti sijoitettavat puti ydinaseet ovat vaarallista ydinaseiden leviämistä, mutta härmälandiassa ne ovat puolustuksen olennainen osa... siis ei putin kun Naton y-latingit...
Ihan perus...nykyäänhän naiset osaa tehdä sisällään uusia ihmisiä...

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4495
Vs: Sanna ja setämiehet
Aika kuvaavaa ajallemme on se, ettei politiikan tekijän tekemällä politiikan sisällöllä ole väliä. Tärkeintä tänä someaikana on se, miltä politiikko näyttää ulospäin. Cool nahkatakki ja 5 leuanvetoa rekkitangossa riittää, mutta jos kiinnität huomiota valtiontalouden hirvittävän velkaantumisen, olet näiden opelvoortimiesten mielestä ikävä, keskinkertainen setämies.

Suomi Natoon, koronan ok hoito ja näkyvä tuki Ukrainalle. Ja silti änkyrät ulvoo. Mahtaa tulla tyhjä olo, kun ei pysty syyttämään kaikesta Marinia.   ;D ;D ;D

Enpä näe Marinia tai edustamaansa SDPtä ansioituneena Nato-jäsenyyden edistäjänä, kun liittyminen tapahtui vasta sen 11.hetkellä. Muistanet, että pääministeriytensä alkuaikana hän kielsi Suomen liittyvän natoon tällä hallituskaudella.

 Voimme kysyä , mitä jos Venäjä olisikin päättänyt hyökätä Suomeen eikä Ukrainaan? Palovakuutus pitäisi olla voimassa ennenkuin palo syttyy.

 Suomen tuki Ukrainalle on ollut näkyvyydestään (sananhelinää lähinnä) huolimatta ihan tavanomaista tasoa. Jos etsit eurooppalaista valtiota, joka aidosti on tukenut Ukrainaa niin että siitä on taistelutilanteissa hyötyä, katso Puolaa tai vaikkapa Iso-Britanniaa ( jonka siis piti kaltaistesi ääliöiden mukaan olla Venäjän taskussa ja etupiirissä koska brexit 🤣🤣🤣)

 Koronan hoito menikin ok...kun muistamme maskisotkut ja massiiviset yritystuet Olavi Uusivirran tapaisille panopuilleen...https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/1c6a9e25-b7ed-4196-bdfd-2ac15a619268

... niin voimme todeta, että lisätessämme valtion massiivisen velkataakan kasvun ja huumebilesotkut ja veronmaksajien kustantamot aamupalat ja ja ja...

 Sen lisäksi että hän on kävelevä katastrofi, viimeaikaiset tapahtumat osoittavat hänen olevan myös ihan helvetin huono häviäjä.👍👍👍

Ulvo opelmies, ulvo vaan punavihreää liturgiaasi monella eri nimimerkillä. Ei nää faktat tästä mihinkään muutu.

Viimeksi muokattu: 07.04.23 - klo:13:27 kirjoittanut Perussuomalainen porvari

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26008
  • vastustan
Vs: Sanna ja setämiehet
veronmaksajien kustantamot aamupalat

tämmösiä syntejä kun joudutaan  kaivamaan oikein hoikan ja pienivatsaisen naisenn  miinuslistaan  niin täytyyhän sun itekkki myöntää että kyseessä on jo melkoinen hatunnosto marinille ;D ;D ;D ;D

pääkaupunkiseudun harmaan talouden arvellaan olevan miljardiluokassa ja kokoomus torppaa oitis lisäresurssit verovirastoon ;) :D ;D 8)
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4495
Vs: Sanna ja setämiehet
veronmaksajien kustantamot aamupalat

tämmösiä syntejä kun joudutaan  kaivamaan oikein hoikan ja pienivatsaisen naisenn  miinuslistaan  niin täytyyhän sun itekkki myöntää että kyseessä on jo melkoinen hatunnosto marinille ;D ;D ;D ;D

pääkaupunkiseudun harmaan talouden arvellaan olevan miljardiluokassa ja kokoomus torppaa oitis lisäresurssit verovirastoon ;) :D ;D 8)

Jos osaat lukea, mainitsemasi aamupalat ovat vain pieni maininta tekstikokonaisuudessani. Osoittaa kyllä sekin Marinin huonon harkintakyvyn ja demareiden mukanaan tuoman taidon olla aina käsi jonkun muun taskussa🤣🤣🤣

 Vai etkö todellakaan osaa lukea?

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19860
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Sanna ja setämiehet
koronan ok hoito

Helsingin Sanomat, Marinin hallituksen poliittisen koronasähläyksen takuumedia, onkin nyt ottanut lähes täyskäännöksen, "alt-right" - linjan, ja arvioi toimenpiteiden perusteita melkein meikäläisen kolmen vuoden takaisella linjalla.

HS Kuukausiliite, 1.4. 17:33:  Rokotteilla ei koronaa selätetty, maskit eivät auttaneet – Asiantuntijat kertovat, mikä pandemian hoidossa meni pieleen

Vain tilaajille, lukemisen jälkeen tuntemukset olivat melko surulliset: monia asiantuntijoita ja THL virkamiehiä teilattiin, laskutaitoisia ihmisiä haukuttiin ja meinattiin maalaisjärkisiä ihmisiä poistaa kansalaisoikeuksien piiristä, lähinnä mielipiteittensä takia.

Toimenpiteet eivät perustuneet tieteeseen vaan kontrolliin ja osin myös eräänlaiseen korruptioon.

-SS-