Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Talousseminaari Kokemäellä ti 28.huhtikuuta  (Luettu 3677 kertaa)

Jorma Jaakkola

Talousseminaari Kokemäellä

Emeritusprofessori Heikki Urmas saapuu Kokemäelle (Satakuntaan) luennoimaan
ajankohtaisesta aiheesta ”Globaalin talouskriisin synty ja seuraukset” sekä
siitä, miten Suomessa olisi nyt toimittava.

Urmas onkin pohtinut asioita jo vuosia, sillä hän ennusti globaalin laman
tulon jo lähes kymmenen vuotta sitten.

Urmas ei halua pelotella laman tulolla, vaan kertoa globaalista
talouskriisistä sen tiedon valossa, jota hän on saanut haltuunsa.

Urmas toivoo, että yleisö ja media varautuisivat luennon jälkeen tekemään kysymyksiä.

Urmas on opettanut Helsingin kauppakorkeakoulussa kansantaloustiedettä ja
työmarkkinakysymyksiä. Viimeiset kymmenen vuotta Urmas toimi kansainvälisen
ekonomitutkinnon (BBA-ohjelma) johtajana.

USA:ssa Urmas on luennoinut viidessä yliopistossa. Yhteydet USA:n
talousprofessoreihin ovat säilyneet tähän päivään saakka.

Seminaari pidetään Kokemäen koulukeskuksen auditoriossa, Haapionkatu 13,
tiistaina 28. huhtikuuta klo 17 – 20.45.

Väliajalla kahvitus.

Kokemäen Kokoomuksen järjestämä tilaisuus on kaikille avoin.

Lisätietoja:
Jorma Jaakkola
jorjaa(a)suomi24.fi
044-565 9234

Jorma Jaakkola

Koskee kaikkia

Eräs henkilö sanoi eilen, ettei ole kiinnostunut muista kuin omista talousasioistaan.

Tuolla ajatuksella Suomen valtiojohto saa tehdä kansalaisten puolesta ihan mitä vaan ja sitten laittaa veronmaksaja maksumieheksi.

Suomen valtiojohdon toiminta globaalissa talouskriisissä koskee jokaista suomalaista.

-Kymmeniä miljardeja eurojako Suomen valtion pitäisi ottaa lainaa edellisen laman lainan lisäksi?

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067
Vs: Talousseminaari Kokemäellä ti 28.huhtikuuta


Suomen valtiojohdon toiminta globaalissa talouskriisissä koskee jokaista suomalaista.




mutta toisia vain eritavalla, kuin toisia

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/04/jaatteenmaki_ryopyttaa_kataista_704855.html?origin=rss
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

Veeti

  • Vieras
Vs: Talousseminaari Kokemäellä ti 28.huhtikuuta


Suomen valtiojohdon toiminta globaalissa talouskriisissä koskee jokaista suomalaista.




mutta toisia vain eritavalla, kuin toisia

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/04/jaatteenmaki_ryopyttaa_kataista_704855.html?origin=rss

...faksi tuli yllättäen ja pyytämättä....

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9257
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Talousseminaari Kokemäellä ti 28.huhtikuuta
ettei se vaen oo tollusseminaari...
Elämä on parasta kometiijjaa

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Koskee kaikkia

Eräs henkilö sanoi eilen, ettei ole kiinnostunut muista kuin omista talousasioistaan.

Tuolla ajatuksella Suomen valtiojohto saa tehdä kansalaisten puolesta ihan mitä vaan ja sitten laittaa veronmaksaja maksumieheksi.

Suomen valtiojohdon toiminta globaalissa talouskriisissä koskee jokaista suomalaista.

-Kymmeniä miljardeja eurojako Suomen valtion pitäisi ottaa lainaa edellisen laman lainan lisäksi?


idiootti touhua ala kokoomus >:( m-15 kertoili radio rockin haastattelussa että hänen mielestä pitäisi valtioille painaa lisää rahaa eikä lainata sitä,rahan painamisesta olisi se etu että arki pyörisi ja samalla kaikkien jotka ovat varastaneet rahaa veroparatiiseihin heidän omaisuutensa arvo laskisi ;D

paavalniemi ei ole keskustan kaitsennassa äänestettäessä muttei hänen neuvojaan ole kyseltykään keskustan eikä kokoomuksen taholta.
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

Jorma Jaakkola

Setelipaino ja tilauskirjat
Heikki Urmas ennustaa, että ennen pitkää myös Saksa ottaa markan käyttöönsä ja painokone alkaa pyöriä.

Silloin pitäsi Suomessakin tapahtua ihan muuta kuin Kataisen tuoreet varoitukset EU-alueen kansallisvaltioiden protektionalismin harjoittamisesta.

Kutsuin Kataisen talousseminaariin.

Nyt kyseessä ei ole enää lama, vaan tuleva kriisi.
Tämän kertoi myös Pmi Vanhanen Suomenmaa -lehdessä; Se on vasta alkua.

Huomasin asian eilen Maikkarin tekstiTV:n talousosastosta:
Vanhanen oli saanut viestiä eräältä tuntemaltani talousmieheltä (kesk.)...
Talouden mittariksi Vanhanen löysi yllättäen teollisuuden tilauskirjat...

Vielä Uusipaavalniemestä:

Uusis oli kuluneella viikolla eduskunnassa tivannut, minne 32 miljardia euroa on kadonnut.

Vielä:
Lainan tyrkyttäjät ovat niitä, jotka ovat puhaltaneet rahat kaikkialta, sorokset ja rokkefellerit.

Viimeksi muokattu: 25.04.09 - klo:20:32 kirjoittanut Jorma Jaakkola

Jorma Jaakkola

Vanhanen: Talouskriisi on vasta alussa
Vanhanen: Talouden vaikeat ajat jatkuvat pitkään

julkaistu eilen klo 07:49, päivitetty eilen klo 10:59


Pääministeri Matti Vanhanen sanoo, että taantuman kestoa ei osaa kukaan ennustaa. Vanhasen mukaan kriisi on vasta alussa ja seuraavat vuodet ovat Suomelle vaikeaa aikaa.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen sanoo Suomenmaan haastattelussa, että talouskriisi on vasta alussa, mutta hallituksessa tiedostetaan hyvin minkälaiseen kriisiin Suomessa ollaan ajautumassa.

-Talouskriisin jäntevä hoitaminen mahdollisimman vähillä vaurioilla antaa mahdollisuuden hallitusrintamalle ja erityisesti keskustalle. Puolue voi osoittaa, että se pystyy kantamaan vastuuta, johon valtakirja vaaleissa on saatu, hän sanoo.

Vaikka maailmalta on saatu jonkin verran myönteisiä uutisia, Vanhanen varoittaa, että yksittäisten merkkien perässä ei kannata juosta. Suomen osalta kehitys on vielä pitkään negatiivinen. Vanhasen mukaan reaalitalouden ja yritysten puolella alamäki jatkuu edelleen.

Uusi sivu kääntyy, kun tietyt merkit, esimerkiksi Yhdysvaltain kansantuote tai maailmankauppa, kääntyvät nousuun. Suomen yksittäisinä mittareina toimivat yritysten tilauskirjat, ja nyt ne ovat puolillaan tilauksia, hän sanoo.

YLE Uutiset

lähde:
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/04/vanhanen_talouden_vaikeat_ajat_jatkuvat_pitkaan_702274.html

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: Talousseminaari Kokemäellä ti 28.huhtikuuta
Jos kerkiin niin tulen .

cosmic_cowboy

  • Vieras
Vs: Setelipaino ja tilauskirjat
Vielä Uusipaavalniemestä:

Uusis oli kuluneella viikolla eduskunnassa tivannut, minne 32 miljardia euroa on kadonnut.

Kun en pikaisella etsimisellä löytänyt, pitää kysyä että mistä on kadonnut?

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27822
  • vastustan
Vs: Setelipaino ja tilauskirjat
Vielä Uusipaavalniemestä:

Uusis oli kuluneella viikolla eduskunnassa tivannut, minne 32 miljardia euroa on kadonnut.

Kun en pikaisella etsimisellä löytänyt, pitää kysyä että mistä on kadonnut?
järjestelmästä :o :o 8) 8)
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Jorma Jaakkola

Uusipaavalniemi eduskunnassa
Vielä Uusipaavalniemestä:

Uusis oli kuluneella viikolla eduskunnassa tivannut, minne 32 miljardia euroa on kadonnut.

Kun en pikaisella etsimisellä löytänyt, pitää kysyä että mistä on kadonnut?

Vai ei löytynyt. Tässä sen on:


Täysistunnon pöytäkirja PTK 43/2009 vp

43. TORSTAINA 23. HUHTIKUUTA 2009 kello 16.00

66) Pankkien valtiontakaukset

Suullisen kyselytunnin asia SKT 66/2009 vp

Markku Uusipaavalniemi /kesk:
Arvoisa puhemies! Olen ollut pankkisektorista hieman huolissani tässä, ja valtiovarainministeri Katainen ei ollut paikalla, niin osoitan kysymykseni pääministerille. Meillä on hallituksen toimesta tuotu lakeja, joissa muun muassa on 50 miljardia valtuuksia annettu hallitukselle antaa vakuudettomia takauksia pankeille. Pankkisektori Suomessa on paisunut puolentoista vuoden aikana 50 miljardia. Onko teillä tarkkaa käsitystä, mitä on tapahtunut? 32 miljardia on ulkomailla, se on puolentoista vuoden aikana tuplaantunut. Haluaisin tietää, ja varmaan moni muukin, mitä olemme takaamassa.

--

Osoite:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puh_43_2009_vp_2_56_56_p.shtml

Jorma Jaakkola

Kiviniemi ja Vanhanen vastasivat Uusikselle
En olisi ollut tyytyväinen Kiviniemen ja Vanhasen vastauksiin.
Tuskin Uusipaavalniemi tyytyväinen olikaan.

Puhemies nuiji keskustelun päättyneeksi.

Jorma Jaakkola

Osoite
En olisi ollut tyytyväinen Kiviniemen ja Vanhasen vastauksiin.
Tuskin Uusipaavalniemi tyytyväinen olikaan.

Puhemies nuiji keskustelun päättyneeksi.

Kysymyskeskustelun osoite:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/skt_43_2009_66_p.shtml

Jorma Jaakkola

Vs: Talousseminaari Kokemäellä ti 28.huhtikuuta
Nostan ylös.