Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Tolkun ihmiset  (Luettu 1435 kertaa)

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Tolkun ihmiset
Näin vahingossa tämän aamun jälkiviisaita ylen aamushowssa. Tuli mieleen se, kun Titanic upposi. Demokratia on hyvä asia, kunhan oikeat ihmiset saavat päättää. Näin nerokkaasti samalla iskulla vältetään väärien ihmisten mahdollisuus saada päättää. Se perhohan siellä öyhötti omaa propagandaansa, jota nämä kaksi muuta yritti kielikuvin tuoda esille, että ootko hassu. Mutta eiköhän se kuulu ylen agendaan, että tietynlaisen porukan mielipiteet tuodaan esille. Onhan se hyvä kylähullujen tietää, mitä siellä hesassa tehdään.

https://areena.yle.fi/1-1479835

Tolkun ihmiset päättivät mennä natoon ja onneksi ei kansalta kysytty. Tällaisessa tilanteessa olisi kansalta pitänyt ehdottomasti kysyä muullakin tavoin kuin somen twiiteillä. Kansa olisi varmasti mennyt natoon, mutta kysehän oli enemmänkin viivytystaistelua rintamalla, joten jonkinlainen poikkeustilanne on olemassa. Tällä periaatteella olisi Valkeasaaressakin ehditty valmistautumaan tai jopa perääntymään valmiiksi otolliselle puolustuslinjalle.

Tämä nykyinen mennään eikä meinata -politiikka pitäisi saada myös elykeskuksiin, joissa hanhien lento- ja laskuvastaavat voisivat kysyttäessä sanoa yksinkertaisesti, että "antakaa paukkua vaan".
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

jeep

  • Vieras
Vs: Tolkun ihmiset
http://yle.fi/uutiset/3-12455011
Tekoäly voi ennustaa ::)
http://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1322412
Tekoäly oppi suostuttelemaan, hämäämään ja ... ::)

–Tähän asti on ajateltu, että tekoäly tekee sen, mitä se ohjelmoidaan tekemään. Mutta tämä ei pidä paikkaansa, Laakasuo varoittaa.

Aika tyhmä filosofian tohtori. Tekoäly tekee täsmälleen sen, mitä sille on ohjelmoitu. Mahdolliset virheelliset toiminnot johtuvat ns. teknologisista syistä. Kaikki muu on tarkoituksellisesti ohjelmoitu. Ongelma on siinä, että suurin osa koodin vääntäjistä ei tiedä mitä ovat ohjelmoimassa. Välissä käytännössä aina on kääntäjä, joka on ohjelmoitu kääntämään ohjelma mikropiirille. Suomeksi hommassa on mukana välikäsiä, joiden touhuista ei aina tiedä.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19863
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Tolkun ihmiset
Tekoäly tekee täsmälleen sen, mitä sille on ohjelmoitu. Mahdolliset virheelliset toiminnot johtuvat ns. teknologisista syistä. Kaikki muu on tarkoituksellisesti ohjelmoitu.

Olet oikeassa, mutta laajentaisin väitettäsi ihmiseenkin. Jos vastasyntynyt viedään tynnöriin, eikä sille koskaan sen tulevassa elämässä näytetä tietokonetta tai nettiä, ei se luultavasti koskaan pystyisi kirjoittamaan Agronettiin. Tietynlainen ohjelmointi siis on tarpeen ihmisaivoillekin, puhekieli, lukutaito, laskutaito, luonnontieteet, muut yleisaineet, ehkä vieras kieli, kädentaidot, musiikki. Näitä on kasvaessa ja koulussa ohjelmoitu muistiimme, jotta ne toimisivat silloin kun niitä ohjelmia mahdollisesti tarvitsemme.

-SS-

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12039
Vs: Tolkun ihmiset
Jostain syystä eläimeen on ohjelmoitu valmiiksi paljon enemmän kuin ihmiseen. Jos ihminenkin olisi puolivuotiaana niin taitava kuin sika tai kissa...

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26008
  • vastustan
Vs: Tolkun ihmiset
Tekoäly tekee täsmälleen sen, mitä sille on ohjelmoitu. Mahdolliset virheelliset toiminnot johtuvat ns. teknologisista syistä. Kaikki muu on tarkoituksellisesti ohjelmoitu.

Olet oikeassa, mutta laajentaisin väitettäsi ihmiseenkin. Jos vastasyntynyt viedään tynnöriin, eikä sille koskaan sen tulevassa elämässä näytetä tietokonetta tai nettiä, ei se luultavasti koskaan pystyisi kirjoittamaan Agronettiin. Tietynlainen ohjelmointi siis on tarpeen ihmisaivoillekin, puhekieli, lukutaito, laskutaito, luonnontieteet, muut yleisaineet, ehkä vieras kieli, kädentaidot, musiikki. Näitä on kasvaessa ja koulussa ohjelmoitu muistiimme, jotta ne toimisivat silloin kun niitä ohjelmia mahdollisesti tarvitsemme.

-SS-
mielenkiintoista onko esimerkiksi rokotevastaisuus ohjelmointia vaiko bugi :-\ :-\ :-\ :-\

toinen hyvin mielenkiintoinen  seikka mitä olen monesti miettinyt  kylvöje ohessa  erilaisten siemenien itäminen, niissähän tuntuisi olevan selvä minitietokone tai ainakin relerasia mikä kytkee kasvun vaiheen kun anturit antaa tietyt ehdot :-\ :-\ :-\ :-\ :-\
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Edes supertietokoneellakaan ei pystytä simuloimaan siemenen itämistä. Silti tekoälystä ja ihmiskunnan kaappaamisesta varoitetaan kamalasti. Digiuskontoa voi verrata neuvostoliittoon. Itse järjestelmän vankkumatonta toimimista ei haluttu tai saanut kritisoida. Helpompaa olisi kutsua tekoälyä tekoälyttömyydeksi, mutta siinä on se kaiku digijumalan pilkasta.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

metsajussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4367
  • En tiedä mistä on kysymys, mutta vastustan!
Vs: Tolkun ihmiset

Aika tyhmä filosofian tohtori. Tekoäly tekee täsmälleen sen, mitä sille on ohjelmoitu.

Jos puhutaan 'aidosta' tekoälystä niin sitä ei oikeastaan ohjelmoida. Sen annetaan kahlata suuria datamääriä ja aineistoja joiden perusteella se 'oppii' itsenäisesti. Tietysti se että se ylipäätään osaa kahlata dataa ja analysoida sitä jollakin tavoin on ohjelmoitua, mutta valmiita algoritmeja itse päätöksentekoon ei anneta. Ihmiselle jää sitten oppimisvaiheen jälkeen päätösvalta siihen onko oppiminen ollut riittävää ja oikeansuuntaista vai otetaanko lisäopetusta... siinä mielessä ohjelmoija/käyttäjä vaikuttaa lopputulokseen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Teko%C3%A4ly#Koneoppiminen

Perusidea on että ohjelmalle syötetään vaikka miljoona erilaista kuvaa autoista eri ympäristöissä ja ohjelma itse oppii ja keksii mikä näitä yhdistää. Opittuaan tekoäly sitten tunnistaa tulevistakin kuvista onko niissä auto. Toinen esimerkki: 200 000 tt-kuvaa todennetuista syöpäpotilaista, jatkossa tekoäly osaa sanoa uusistakin tt-kuvista ihmistä varmemmin onko niissä syöpää.
Käyttö ei tietenkään rajoitu kuvien analysointiin, nämä olivat vaan helposti ymmärrettäviä esimerkkejä. Data voi olla mitä tahansa ja mistä tahansa, maailman pörssidatasta kaasuturbiinien laakerien värähtelyyn tai vakuutusanalyysiin.
Olennaista on että opetusaineisto on riittävän laaja ja kattava

Monikerroksiset neuroverkot ovat tässä itseoppimisessa tärkeä tekijä; niiden ymmärtäminen ja kansantajuisesti selittäminen onkin sitten vähän hankalampi juttu. En edes yritä vaikka mulla jonkinlainen hahmotelma aiheesta onkin.
Tuossa teoreettista tietoa:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Neuroverkot

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Vs: Tolkun ihmiset
Minä ajattelen sen tuolla transistoritasolla. On paljon yksinkertaisempaa. Jos ne osaisivat vaihtaa tilaansa omin päin, niin sitten ei olisi kenelläkään kivaa. Tekoäly tai mikään muukaan digitaalinen äly ei juurikaan käytännössä ole ihmisen hallinnassa, sen suuren datamäärän vuoksi. Mutta teoriassa se silti olisi mahdollista.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

mooses

  • Vieras
Vs: Tolkun ihmiset
Näin vahingossa tämän aamun jälkiviisaita ylen aamushowssa. Tuli mieleen se, kun Titanic upposi. Demokratia on hyvä asia, kunhan oikeat ihmiset saavat päättää. Näin nerokkaasti samalla iskulla vältetään väärien ihmisten mahdollisuus saada päättää. Se perhohan siellä öyhötti omaa propagandaansa, jota nämä kaksi muuta yritti kielikuvin tuoda esille, että ootko hassu. Mutta eiköhän se kuulu ylen agendaan, että tietynlaisen porukan mielipiteet tuodaan esille. Onhan se hyvä kylähullujen tietää, mitä siellä hesassa tehdään.

https://areena.yle.fi/1-1479835

Tolkun ihmiset päättivät mennä natoon ja onneksi ei kansalta kysytty. Tällaisessa tilanteessa olisi kansalta pitänyt ehdottomasti kysyä muullakin tavoin kuin somen twiiteillä. Kansa olisi varmasti mennyt natoon, mutta kysehän oli enemmänkin viivytystaistelua rintamalla, joten jonkinlainen poikkeustilanne on olemassa. Tällä periaatteella olisi Valkeasaaressakin ehditty valmistautumaan tai jopa perääntymään valmiiksi otolliselle puolustuslinjalle.

Tämä nykyinen mennään eikä meinata -politiikka pitäisi saada myös elykeskuksiin, joissa hanhien lento- ja laskuvastaavat voisivat kysyttäessä sanoa yksinkertaisesti, että "antakaa paukkua vaan".

Tolokuttomia on nuot suomen nyky päättäjät Tolokottomia päätöksiä tekevät liukuhihnalta Ee niillä oo mittää tolokkua Vaan liian suuri osa kansasta on yhtä tolokutonta kun antavat valtakirjansa jolla nuot tolokuttomat päättäjät tekkee noeta tolokuttomia päätöksiään Tyallaaset meillä resitentit ja ministerit Varssinki  tua bääministerrri.Naorattaa.

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19863
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Tolkun ihmiset
Edes supertietokoneellakaan ei pystytä simuloimaan siemenen itämistä. Silti tekoälystä ja ihmiskunnan kaappaamisesta varoitetaan kamalasti. Digiuskontoa voi verrata neuvostoliittoon. Itse järjestelmän vankkumatonta toimimista ei haluttu tai saanut kritisoida. Helpompaa olisi kutsua tekoälyä tekoälyttömyydeksi, mutta siinä on se kaiku digijumalan pilkasta.

Tyypillisesti keskinkertaisilla tiedoilla varustettu insinööri helpoiten epäilee tekoälyn suorituskykyä. Ihmisen aivot nimittäin ovat sen verran epätäydelliset, että suurimmat ongelmat syntyvätkin näiden epätäydellisyyksien rakentamisesta tekoälyyn. Ihmisen rationaalista ajattelua tai matemaattista arviointikykyä muuttavat mm. kognitiivinen dissonanssi, haaveet, toiveet, optimismi, pessimismi, viha, rakkaus, pelko.

Esimerkiksi yksinkertainen tekoäly voisi helposti kertoa, että auringon energian kerääminen biomassana  ei ole ratkaisu useimpien elintasomaiden energiantarpeisiin. Elintasomaiden energian vuosikulutus per capita on noin 70-100 Mwh, biomassalla voidaan kerätä vuodessa noin 33 Mwh / ha, mutta esimerkiksi sähköenergiantuotannossa harvoin päästään yli 60%:n hyötysuhteen, vaikka osa tuotannosta onkin lämmön ja sähkön yhteistuotantoa. Siksi biomassan käytännön tuotto jää noin 15 MWh / ha. Suomessa - Euroopan metsäisimmässä maassa -  on maa-alaa 30 milj. hehtaaria. Jos peltoala jätetään elintarviketuotantoon, jäisi noin 28 milj. ha . Siitä  ala x 15MWh  = 427 TWh  , vastaa 82 MWh per capita. Rakennuspuuta ei ollenkaan, paperia ei ollenkaan, eikä muutakaan materiaalia, muuta kuin voimalaenergaiaksi vaan.

Vihreä ajattelu ajattelisi asiaa niin. että kerätään vihermassana kaikki ihmisen tarvitsema energia, samalla säästäen metsät hakkuilta. Tekoäly ilmoittaisi error. Tekoälyn virhetoiminta olisi seurauksena, koska koko ihmisen mieli on osittain ajatusharhojen tulos.

-SS-

pice

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1065
Vs: Tolkun ihmiset
On se tekoäly myös melkoinen energiasyöppö. Että jos verrataan tavallisen tallaajan kognitiivista suorituskykyä tekoälyyn, niin pitää huomioida myös millaisilla resursseilla suorituskyky toteutetaan.
"Petaflooppinen supertietokone Titan, joka otettiin käyttöön vuonna 2012 Oak Ridgen kansallisissa laboratorioissa ja jonka kulutus oli yhdeksän megawattia (MW) ja teoreettinen huipputeho kaksikymmentäseitsemän petaFLOPS, tuotti vuosittain noin yhdeksän miljoonan dollarin sähkölaskun. Erittäin suuret kulut mukaan lukien infrastruktuuri asennus ja huolto ovat tulossa hallitseva tekijöitä kokonaiskustannuksia ( TCO ) of supertietokone. Näiden alustojen energiakustannukset niiden käyttöiän aikana, tyypillisesti 3-5 vuotta, voivat verrata niiden hankintakustannuksia. "