Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe "Katsokaa peiliin"  (Luettu 2202 kertaa)

Apilas Jr.

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2327
"Katsokaa peiliin"
 sanoi saukki ryssille Suomen Nato-jäsenyydestä.   ;D

Lainaus
Sauli Niinistöltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, miten Venäjä ja Vladimir Putin suhtautuisivat Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. "Tähän saakka Venäjä on sanonut, että Suomen ja Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus toimii vakauttavana tekijänä Itämerellä. Mutta sitten viime vuoden lopulla Venäjä ilmoitti, että Suomi ja Ruotsi eivät saa liittyä Natoon. He vaativat, että Nato ei ota uusia jäseniä. Suomi ja Ruotsi ovat tähän saakka olleet liittoutumattomia omasta tahdostaan. Väitteellään Venäjä kuitenkin ilmaisi, että meillä ei olisi omaa tahtoa tässä kysymyksessä. Ja se on valtava muutos, joka sai meidät ajattelemaan tilannetta. Sodankäynti, jonka Venäjä aloitti Ukrainassa 24. helmikuuta, toki muutti tilannekuvaa myös: Venäjä oli valmis hyökkäämään naapurimaahansa. Kysyit, miten he näkevät Suomen mahdollisen liittymisen Natoon. Jos näin tulee käymään, minun vastaukseni olisi, että te aiheutitte tämän. Katsokaa peiliin."

Mooseksella katkea verisuoni päästä huomenna klo. 10... tilataanko lanssi jo valmiiksi oven eteen...?  ;D ;D ;D
"How dare you godless bastards step on my land?
How dare you touch my daughters and sons?
This will be your last steps, unless you turn
Put your two-headed eagle in your arse and run!"

                                          -Ignea-

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7486
  • Never Trust a Hippy
Vs: "Katsokaa peiliin"
Suomineito menee vihille rikkaan ja vaikutusvaltaisen isännän kanssa. Suhde ei sisällä intohimoista rakkautta vaan on järkiavioliitto. ;D
Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi

TPS

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 330
Vs: "Katsokaa peiliin"
Apilas nuorempi on siis lähettänyt itkunsekaisen erokirjeensä Vihreiden puoluetoimistolle ja käskenyt Emma Karia katsomaan myös peiliin?

mooses

  • Vieras
Vs: "Katsokaa peiliin"
sanoi saukki ryssille Suomen Nato-jäsenyydestä.   ;D

Lainaus
Sauli Niinistöltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, miten Venäjä ja Vladimir Putin suhtautuisivat Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. "Tähän saakka Venäjä on sanonut, että Suomen ja Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus toimii vakauttavana tekijänä Itämerellä. Mutta sitten viime vuoden lopulla Venäjä ilmoitti, että Suomi ja Ruotsi eivät saa liittyä Natoon. He vaativat, että Nato ei ota uusia jäseniä. Suomi ja Ruotsi ovat tähän saakka olleet liittoutumattomia omasta tahdostaan. Väitteellään Venäjä kuitenkin ilmaisi, että meillä ei olisi omaa tahtoa tässä kysymyksessä. Ja se on valtava muutos, joka sai meidät ajattelemaan tilannetta. Sodankäynti, jonka Venäjä aloitti Ukrainassa 24. helmikuuta, toki muutti tilannekuvaa myös: Venäjä oli valmis hyökkäämään naapurimaahansa. Kysyit, miten he näkevät Suomen mahdollisen liittymisen Natoon. Jos näin tulee käymään, minun vastaukseni olisi, että te aiheutitte tämän. Katsokaa peiliin."

Mooseksella katkea verisuoni päästä huomenna klo. 10... tilataanko lanssi jo valmiiksi oven eteen...?  ;D ;D ;D

Apinas se riemusta ratkijaa Ee mooses hätkähä mistää kyllä Saoliki tiedetään Ee oo mulle yllätys mitä Saoli tekkee Se myö suomalaesten nahkan nyt pohjoisatlantin sotilasliitolle Eka kertaa tullaan näkemään miten sen ns.puollustus toemii Ee taija riittää notta tuanne rajalle menevät seisoa toojottammaan Siellä kun alakaa isot pyssyt huokumaan niin Naton sotilaat lähtee pakkoon vasikankarkua Suomalaenen sissi sinne yksin jää Suomalaenen Natosotilas pakenee muiden karkureinen mukana  Räpiköivät paniikissa yl Pohojanlahen Onko Apinas sillon mukana. Naorattaa.

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4632

👍😁

Apilas aka opelmies ja muut pikkupunavihreät muuttaneet suhtautumistaan maan puolustamiseen ja hyvä niin.

 Voi vain kysyä, miksi tajusivat asian vasta nyt? Koska ovat tyhmiä.

Kuvitelkaa mitä haluatte, Jr. on kannattanut Natoa vaippaikäisestä asti, että ihan turha tulla vinkumaan jostain vihreiden vanhasta vaalimainoksesta mulle.  ;D

Ja jos Palloseuran mies ei ole huomannut, niin Emma Karikin on ilmoittanut kannattavansa natojäsenyyttä.  :P
"How dare you godless bastards step on my land?
How dare you touch my daughters and sons?
This will be your last steps, unless you turn
Put your two-headed eagle in your arse and run!"

                                          -Ignea-

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4632
Vs: "Katsokaa peiliin"
Apilas nuorempi on siis lähettänyt itkunsekaisen erokirjeensä Vihreiden puoluetoimistolle ja käskenyt Emma Karia katsomaan myös peiliin?

👍😁

Apilas aka opelmies ja muut pikkupunavihreät muuttaneet suhtautumistaan maan puolustamiseen ja hyvä niin.

 Voi vain kysyä, miksi tajusivat asian vasta nyt? Koska ovat tyhmiä.
Kuvitelkaa mitä haluatte, Jr. on kannattanut Natoa vaippaikäisestä asti, että ihan turha tulla vinkumaan jostain vihreiden vanhasta vaalimainoksesta mulle.  ;D

Ja jos Palloseuran mies ei ole huomannut, niin Emma Karikin on ilmoittanut kannattavansa natojäsenyyttä.  :P

Viestihistoriaasi katsomalla näkee, että sinun mielenkiintosi Nato-jäsenyyttä kohtaan ei ole ollut esillä ennen Ukrainan sotaa ja vihreiden ilmoitusta Naton kannattamisesta.

 Edes äärikommunistin ja stalinistin Jaakko Laakson miniä ei ole niin tyhmä - vaikka melkoinen idoootti onkin - että tekisi poliittisen itsemurhan asettumalla Nato-jäsenyyttä vastaan ja samalla myös vihreitä vastaan. Eipä hän muuta voi kuin kannattaa.

 Tuomiojakin älysi ilmoittaa, ettei enää lähde ensi kaudeksi ehdolle. Olisi suhmurointinsa vuoksi muuten jäänyt rannalle eduskuntapaikasta. Jopa sosialistit ovat ihmetelleet  Erkki the Redin ulostuloja.

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7486
  • Never Trust a Hippy
Vs: "Katsokaa peiliin"
Kaikki menee Putinin suunnitelmien mukaan. Putin paljastaa pian Venäjällä venäläisille, että kuinka hän sai loistavana strategikkona Suomen liittymään Natoon. Se varmaan Putinia harmittaa, ettei Suomi tehnyt liittymisilmoitustaan Venäjän voitonpäivänä.
Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi

pice

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1075
Vs: "Katsokaa peiliin"
sanoi saukki ryssille Suomen Nato-jäsenyydestä.   ;D

Lainaus
Sauli Niinistöltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, miten Venäjä ja Vladimir Putin suhtautuisivat Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. "Tähän saakka Venäjä on sanonut, että Suomen ja Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus toimii vakauttavana tekijänä Itämerellä. Mutta sitten viime vuoden lopulla Venäjä ilmoitti, että Suomi ja Ruotsi eivät saa liittyä Natoon. He vaativat, että Nato ei ota uusia jäseniä. Suomi ja Ruotsi ovat tähän saakka olleet liittoutumattomia omasta tahdostaan. Väitteellään Venäjä kuitenkin ilmaisi, että meillä ei olisi omaa tahtoa tässä kysymyksessä. Ja se on valtava muutos, joka sai meidät ajattelemaan tilannetta. Sodankäynti, jonka Venäjä aloitti Ukrainassa 24. helmikuuta, toki muutti tilannekuvaa myös: Venäjä oli valmis hyökkäämään naapurimaahansa. Kysyit, miten he näkevät Suomen mahdollisen liittymisen Natoon. Jos näin tulee käymään, minun vastaukseni olisi, että te aiheutitte tämän. Katsokaa peiliin."

Mooseksella katkea verisuoni päästä huomenna klo. 10... tilataanko lanssi jo valmiiksi oven eteen...?  ;D ;D ;D

Apinas se riemusta ratkijaa Ee mooses hätkähä mistää kyllä Saoliki tiedetään Ee oo mulle yllätys mitä Saoli tekkee Se myö suomalaesten nahkan nyt pohjoisatlantin sotilasliitolle Eka kertaa tullaan näkemään miten sen ns.puollustus toemii Ee taija riittää notta tuanne rajalle menevät seisoa toojottammaan Siellä kun alakaa isot pyssyt huokumaan niin Naton sotilaat lähtee pakkoon vasikankarkua Suomalaenen sissi sinne yksin jää Suomalaenen Natosotilas pakenee muiden karkureinen mukana  Räpiköivät paniikissa yl Pohojanlahen Onko Apinas sillon mukana. Naorattaa.
Lähimmät vertailukohdat Natoon liittyneistä naapureista ovat Norja ja Tanska, meneekö niillä nyt hyvin vai huonosti? Onko jotain haittaa tullut niille liittymisestä?

mooses

  • Vieras
Vs: "Katsokaa peiliin"
Apilas nuorempi on siis lähettänyt itkunsekaisen erokirjeensä Vihreiden puoluetoimistolle ja käskenyt Emma Karia katsomaan myös peiliin?

👍😁

Apilas aka opelmies ja muut pikkupunavihreät muuttaneet suhtautumistaan maan puolustamiseen ja hyvä niin.

 Voi vain kysyä, miksi tajusivat asian vasta nyt? Koska ovat tyhmiä.
Kuvitelkaa mitä haluatte, Jr. on kannattanut Natoa vaippaikäisestä asti, että ihan turha tulla vinkumaan jostain vihreiden vanhasta vaalimainoksesta mulle.  ;D

Ja jos Palloseuran mies ei ole huomannut, niin Emma Karikin on ilmoittanut kannattavansa natojäsenyyttä.  :P
Haihattelijat ja taivaanrannan maalarit kannattaa Pohjoisatlantin sotilasliittoa. Eevät edes tajua mikä kusetus se on Kannattavat kun muutki höönäytettävät niin tekee.Naorattaa.

mooses

  • Vieras
Vs: "Katsokaa peiliin"
Kaikki menee Putinin suunnitelmien mukaan. Putin paljastaa pian Venäjällä venäläisille, että kuinka hän sai loistavana strategikkona Suomen liittymään Natoon. Se varmaan Putinia harmittaa, ettei Suomi tehnyt liittymisilmoitustaan Venäjän voitonpäivänä.

Kyllä suommalaeset on uppiniskanen kkansa Nyt vaen on se muuta kun ee jää muita tosimiehiä tuanne rajalle kun Putin hyäkkää  Aeto suomalaenen sissi  siellä ootta Naro miehet on seistä tojottamassa niin kauan kun isot pyssyt alkaa huokua. Sen jäläkeen ee Nato miehiä näy net pakenee  ee net  oo kuin puolustajia. eehän net oo sotilaita jotka tappaa Niin sannoo aenaki nuo Nato kouhkaajat. Naorattaa.

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7486
  • Never Trust a Hippy
Vs: "Katsokaa peiliin"
Eihän Putinin kannata sitten Suomeen hyökätä, kun hän tietää ettei Nato Suomea puolusta ja Nato pakenee heti paikalta. Ei Venäjän tieltä pakeneva Nato ole mikään uhka Venäjälle, joten turha Venäjän on edes protestoida sellaiseen syndikaattiin liittymistä, vai mitä?
Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi

Valtraman

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 930
Vs: "Katsokaa peiliin"
Meillä on hyvä hallitus ja presidentti näinä vaikeina aikoina. Ensin paneelia ja sitten Ukrainan sota.

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4632
Vs: "Katsokaa peiliin"
Meillä on hyvä hallitus ja presidentti näinä vaikeina aikoina. Ensin paneelia ja sitten Ukrainan sota.

Meillä on hyvä presidentti.

 Surkuhupaisaa on, että pääministeri taannoin ilmoitti, ettei tällä hallituskaudella Suomi hae Naton jäsenyyttä. Kuinkas kävikään.

 Hallituksen muut ansiot löytää sivulta
www.velkakello.fi

Tuallanen pääministeri ja tuallanen resitentti meillä Viimeset vuodet ollee lähes katastrofia. Millanen on ose kansan enemmistö joka noille on äänensä antannu Tuuliviirrejä ja takinkääntäjiä kumpikin Epäluotettavia..Miten  voikin olla kansa joka noita vanittaa noin tyhymää.Täh.