Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe hesassa on kusiongelma  (Luettu 4649 kertaa)

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26666
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: hesassa on kusiongelma
Pääkaupunkiseudun vesistösaasteet ovat yhtä lailla muiden maakuntien ongelma, koska Uudenmaan Lääni suurimpana väestökeskittymänä myös kuluttaa melkoisen osan elintarvikkeista, joita muualla Suomessa tuotetaan.

On totta, että suuren väestömäärän suoraan viemäriin tuottama typpi- ja fosforipäästö on suuri. HSY ilmoitti muutama vuosi sitten, että pääkaupunkiseudun viemäröintialueen typpipäästöt mereen olivat vuonna 2018 1048 tonnia. Fosforipäästöt olivat 23 tonnia. Paikalliset lietteen maanrakennuskäytön päästöt kulkevat hulevesien mukana takaisin puhdistamoille.

Suuria lukuja, mutta helsinkiläiset tietenkin osallistuvat erittäin suurella panostuksella myös muun Suomen saastutukseen: Maitoa, lihaa, munia, kasvinviljelytuotteita kulutetaan Helsingin alueella määrällisesti eniten Suomessa, ja näiden elintarvikkeiden  tuotanto tapahtuu muualla Suomessa.

Esimerkiksi Suomen tuotantoeläintalouden typpitase oli (Antikainen 2004) 98000 tonnia ylijäämäinen, ja fosforin osalta 17000 tonnia ylijäämäinen. Jos vaikka vain 5 % ylijäämästä päätyy vesistöihin, voidaan arvioida typpipäästöjen olevan noin 5000 tonnia ja fosforipäästöjen noin 800 tonnia.

Eli helsinkiläisten välittömät päästöt kalpenevat välillisten päästöjen vieressä. Parhaiten Helsingin seutu  puhdistaisi haukutun jätetuottamisensa lopettamalla kotimaisten eläintalouden tuotteiden ostamisen, siirtymällä ulkomaiseen vegaaniruokavalioon ja ulkomaisiin kotieläintalouden tuotteisiin.

Toivon, että pääkaupunkiseutu huomaa suuren osallisuutensa Itämeren saastuttamiseen ja puuttuu taloutensa suurimpaan päästölähteeseen, kuluttamansa ravinnon tuotantopaikkapäästöihin. Tämä asia nähdään Agronetissa niin suurena ongelmana, että ei liene ongelma, vaikka muun Suomen kotieläintalous kärsisikin menekin pysähtymisestä.

-SS-

Periaatteessa noinkin . Mutta kun hesalainen , kuten muutkin ostaa kaupasta ruokaa ja ulostaa sen , kuten muutkin . Entä jos paska saataisiin viljelykiertoon tavalla joka ei vesistöjä kuormittaisi mikä kyllä onnistuu Insinöörien toimeen panemana .  :)
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27893
  • vastustan
Vs: hesassa on kusiongelma
Pääkaupunkiseudun vesistösaasteet ovat yhtä lailla muiden maakuntien ongelma, koska Uudenmaan Lääni suurimpana väestökeskittymänä myös kuluttaa melkoisen osan elintarvikkeista, joita muualla Suomessa tuotetaan.

On totta, että suuren väestömäärän suoraan viemäriin tuottama typpi- ja fosforipäästö on suuri. HSY ilmoitti muutama vuosi sitten, että pääkaupunkiseudun viemäröintialueen typpipäästöt mereen olivat vuonna 2018 1048 tonnia. Fosforipäästöt olivat 23 tonnia. Paikalliset lietteen maanrakennuskäytön päästöt kulkevat hulevesien mukana takaisin puhdistamoille.

Suuria lukuja, mutta helsinkiläiset tietenkin osallistuvat erittäin suurella panostuksella myös muun Suomen saastutukseen: Maitoa, lihaa, munia, kasvinviljelytuotteita kulutetaan Helsingin alueella määrällisesti eniten Suomessa, ja näiden elintarvikkeiden  tuotanto tapahtuu muualla Suomessa.

Esimerkiksi Suomen tuotantoeläintalouden typpitase oli (Antikainen 2004) 98000 tonnia ylijäämäinen, ja fosforin osalta 17000 tonnia ylijäämäinen. Jos vaikka vain 5 % ylijäämästä päätyy vesistöihin, voidaan arvioida typpipäästöjen olevan noin 5000 tonnia ja fosforipäästöjen noin 800 tonnia.

Eli helsinkiläisten välittömät päästöt kalpenevat välillisten päästöjen vieressä. Parhaiten Helsingin seutu  puhdistaisi haukutun jätetuottamisensa lopettamalla kotimaisten eläintalouden tuotteiden ostamisen, siirtymällä ulkomaiseen vegaaniruokavalioon ja ulkomaisiin kotieläintalouden tuotteisiin.

Toivon, että pääkaupunkiseutu huomaa suuren osallisuutensa Itämeren saastuttamiseen ja puuttuu taloutensa suurimpaan päästölähteeseen, kuluttamansa ravinnon tuotantopaikkapäästöihin. Tämä asia nähdään Agronetissa niin suurena ongelmana, että ei liene ongelma, vaikka muun Suomen kotieläintalous kärsisikin menekin pysähtymisestä.

-SS-
niin väität että sorkkiskin on syyllinen itämeren tilaan koska ainakin kuvitelmissaan asuu ruuhkasuomessa :o :o :o :o :o :o

itse lähtisin purkamaan tilannetta sitä kautta että ei hirmuisten asumistukien  ja setelien syytämisen avulla keskitettäisi asutusta  etelän  kapealle rannikkokaistaleelle  vaan tehtäisiin sellaista aluepolitiikkaa missä koski tl.kin  olisi jotain muuta kuin taantuvaa aluetta :'( :'( :'( :'( :'( :'(
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9878
  • Never Trust a Hippy

SS:llä on outoa järjenjuoksua.

Ajatellaanpa, että hesalainen syö Jyväskylän seudulla tuotettua lihaa ja juo sikäläistä maitoa. Kuinka muka se olisi Itämerelle vahingollisempaa kuin ulkomailla tuotetut kotieläintuotteet?

SS olettaa ilmeisesti, että tuosta keskisuomalaisesta lehmänpaskasta on 5 prosenttia Itämeressä. Kuka sen sinne vie? Meri on yli 200 kilometrin päässä. Ravinteiden huuhtoutumista yritetään ehkäistä metrin ja kolmen metrin suojakaistoilla, mutta sitten yli 200 kilometrin suojakaistakaan ei riitä.

Vai oliko SS:n tarkoitus hyökätä varsinaissuomalaisen ja uusmaalaisen kotieläintalouden kimppuun?
Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi

kärmeskytö

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1775
Vs: hesassa on kusiongelma

Vai oliko SS:n tarkoitus hyökätä varsinaissuomalaisen ja uusmaalaisen kotieläintalouden kimppuun?

Niidenkin mutta myös kaikkien muiden kotieläintuottajien kimppuun,varsinkin niiden jotka ovat mainittuja alueita pohjoisempana.On muitakin eemeleitä näköjään.

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4226
Vs: hesassa on kusiongelma
Eihän tuo oikein järkeen käy, jos liharuoka tuodaan ulkomailta ja sen vuoksi itämeri pelastuu. Eikös vihreillä ole sellainen show menossa, että kotieläintuotanto on tänä päivänä ilmastolle haitallista. Itämeri on vähän jäänyt siihen taustalle roikkumaan.

Että jos suomalainen kotieläintuote on haitallista ilmastolle, niin kebabbi on kulttuuria ja kivoja pelihetkiä. Kyllä vihreillä on monta lehmää omassa ojassa ja totaalinen sosialisointi yritetään naamioida kaikenlaisten norppien pelastusoperaatioksi.

Meppihölmöt kertovat, kuinka monimuotoisuus on tärkeää ja kuinka elukoita kuolee sukupuuttoon ihmisten keksimän ilmastonmuutoksen vuoksi. Tässäkin on mittakaava ja suhteellisuus kadoksissa. Eliöitä ja otuksia on kuollut sukupuuttoon jo kauan aikaa sitten ennen ihmisten tulemista ja torjunta-aineiden keksimistä. Luonto hakee tasapainoa kokoajan tavalla tai toisella ja usein se ei ole sitä kivaa tositeevee katsottavaa.

Jos hirveltä katkee jalka, niin todennäköisesti se kuolee tuskallisesti, mahdollisesti jonkun muun syödessä sitä samalla. Tämä on normaalia luontoa. Ei mitään nykyrealismia, jota söpöillä ja hauskoilla sudenpennuilla koitetaan ajaa ihmisten mieliin.

Monimuotoisuudella saadaan hidastettua siirtymistä suuntaan tai toiseen. Se ei ole mikään lopullinen ratkaisu. Sen kanssa pitäisi kokoajan mennä pintakaasulla, eikä heti aina laittaa lusikka lattiaan. Sillä tavoin voimansiirto säilyy paremmassa kunnossa pidempään.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26666
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: hesassa on kusiongelma
Pääkaupunkiseudun vesistösaasteet ovat yhtä lailla muiden maakuntien ongelma, koska Uudenmaan Lääni suurimpana väestökeskittymänä myös kuluttaa melkoisen osan elintarvikkeista, joita muualla Suomessa tuotetaan.

On totta, että suuren väestömäärän suoraan viemäriin tuottama typpi- ja fosforipäästö on suuri. HSY ilmoitti muutama vuosi sitten, että pääkaupunkiseudun viemäröintialueen typpipäästöt mereen olivat vuonna 2018 1048 tonnia. Fosforipäästöt olivat 23 tonnia. Paikalliset lietteen maanrakennuskäytön päästöt kulkevat hulevesien mukana takaisin puhdistamoille.

Suuria lukuja, mutta helsinkiläiset tietenkin osallistuvat erittäin suurella panostuksella myös muun Suomen saastutukseen: Maitoa, lihaa, munia, kasvinviljelytuotteita kulutetaan Helsingin alueella määrällisesti eniten Suomessa, ja näiden elintarvikkeiden  tuotanto tapahtuu muualla Suomessa.

Esimerkiksi Suomen tuotantoeläintalouden typpitase oli (Antikainen 2004) 98000 tonnia ylijäämäinen, ja fosforin osalta 17000 tonnia ylijäämäinen. Jos vaikka vain 5 % ylijäämästä päätyy vesistöihin, voidaan arvioida typpipäästöjen olevan noin 5000 tonnia ja fosforipäästöjen noin 800 tonnia.

Eli helsinkiläisten välittömät päästöt kalpenevat välillisten päästöjen vieressä. Parhaiten Helsingin seutu  puhdistaisi haukutun jätetuottamisensa lopettamalla kotimaisten eläintalouden tuotteiden ostamisen, siirtymällä ulkomaiseen vegaaniruokavalioon ja ulkomaisiin kotieläintalouden tuotteisiin.

Toivon, että pääkaupunkiseutu huomaa suuren osallisuutensa Itämeren saastuttamiseen ja puuttuu taloutensa suurimpaan päästölähteeseen, kuluttamansa ravinnon tuotantopaikkapäästöihin. Tämä asia nähdään Agronetissa niin suurena ongelmana, että ei liene ongelma, vaikka muun Suomen kotieläintalous kärsisikin menekin pysähtymisestä.

-SS-
niin väität että sorkkiskin on syyllinen itämeren tilaan koska ainakin kuvitelmissaan asuu ruuhkasuomessa :o :o :o :o :o :o

itse lähtisin purkamaan tilannetta sitä kautta että ei hirmuisten asumistukien  ja setelien syytämisen avulla keskitettäisi asutusta  etelän  kapealle rannikkokaistaleelle  vaan tehtäisiin sellaista aluepolitiikkaa missä koski tl.kin  olisi jotain muuta kuin taantuvaa aluetta :'( :'( :'( :'( :'( :'(
SS:llä on outoa järjenjuoksua.

Ajatellaanpa, että hesalainen syö Jyväskylän seudulla tuotettua lihaa ja juo sikäläistä maitoa. Kuinka muka se olisi Itämerelle vahingollisempaa kuin ulkomailla tuotetut kotieläintuotteet?

SS olettaa ilmeisesti, että tuosta keskisuomalaisesta lehmänpaskasta on 5 prosenttia Itämeressä. Kuka sen sinne vie? Meri on yli 200 kilometrin päässä. Ravinteiden huuhtoutumista yritetään ehkäistä metrin ja kolmen metrin suojakaistoilla, mutta sitten yli 200 kilometrin suojakaistakaan ei riitä.

Vai oliko SS:n tarkoitus hyökätä varsinaissuomalaisen ja uusmaalaisen kotieläintalouden kimppuun?

Syyllinen taas syyllistää etelää ja kehuu miten pohjoisessa viljellään ympäristöä rasittamatta . Jyväskylästä vielä kohtuullinen kuljetusmatka mutta pohjoisempaa rasittuu veronmaksajat ja ilmasto .

Miten niin syyllistän? Ihmettelen vain SS:n kirjoitusta, jossa hän toivoo Suomen kotieläintuotannon menekin pysäyttämistä ravinnevalumien takia. Itse en pidä tietenkään valumia ongelmana, en etelän enkä pohjoisen, kun olen itsekin kotieläintuotannon harjoittaja.
Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi

Tonniperä

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1172
Vs: hesassa on kusiongelma
Parhaiten Itämeri puhdistuisi kun SS-mies keskittäisi pk-seudun väestön jollekin leirille. Pääsisi muokkaamaan heidän ruokavaliotaankin. ;D

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26666
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: hesassa on kusiongelma
Parhaiten Itämeri puhdistuisi kun SS-mies keskittäisi pk-seudun väestön jollekin leirille. Pääsisi muokkaamaan heidän ruokavaliotaankin. ;D

Sitä itkun määrää pohjoisessa koska aluepoliittiset tuet jäisi tulematta .  ;D
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21074
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: hesassa on kusiongelma
Nyt rupes karvastelemaan monen närästys joo, kun havaitsivat, että eivät tuossa asiassa oikeastaan pääse jumistaan eteen eikä taakse päin.

Eli:

1. Helsinkiläisten ulostamat jätteet vesistöihin siis ovat vain pieni osa ongelmaa. Puhdistamot poistavat ravinteet tehokkaasti.
2. Helsinkiläisten kuluttamien eläintuotteiden päästöt eivät kuormita Helsingin aluetta kuin pieneltä osalta,  vaan suurimmaksi osaksi tuotantopaikan aluetta.
3. Suomi on tuhansien järvien ja jokien maa. Ravinnevalumia tapahtuu muuallakin kuin meren rannalla. Lähin mahdollinen valumien paikka on oja.
4. Aliarvioin kotieläintalouden ravinnepäästöt typpi- ja fosforitaseiden ylijäämästä alakanttiin noin kertoimella 10, jotta ei ainakaan ala latteita seli-seli-selityksiä tulemaan.
5. Eli liete- ja lanta-autiomaiden uhoajat voisivat olla hiukan hiljempaa "Helsingin hulevesipäästöistä", jotka aina otetaan esille, jos joku ihmettelee ylilannoitettujen peltojen -skanoroja lähiojiin.
6. Niin kuin sanoin, pääkaupunkiseutu voisi ulkoistaa ylivoimaisesti suurimman osan suomalaisesta päästöjalanjäljestään siirtymällä kasvisruokavalioon ja hankkimalla nekin elintarvikkeet suoraan ulkomailta. Se tietenkin surettaisi kovinkin paljon paikallista kotieläintaloutta, ei niinkään kasvinviljelyalaa, kaikkialla muualla maailmassa on paremmat hinnat, ei huolta.

Että antaa Uudenmaan vaan syödä ne pohjoisen lihat ja maidot, ja aletaan vähittäin tajuta, että päästöongelmissa ollaan ihan samassa veneessä. Ei se taivaasta se maataloustukikaan tule, eikä varsinkaan 50000 viljelijän omasta lompakosta.

-SS-

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9878
  • Never Trust a Hippy
Vs: hesassa on kusiongelma
Eipä kyennyt SS selittämään, että miten keskisuomalaiset lehmänpaskat muka valuvat Itämereen.
Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26666
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: hesassa on kusiongelma
Eipä kyennyt SS selittämään, että miten keskisuomalaiset lehmänpaskat muka valuvat Itämereen.

Mihin ne joet laskee ?
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9878
  • Never Trust a Hippy
Vs: hesassa on kusiongelma
Eipä kyennyt SS selittämään, että miten keskisuomalaiset lehmänpaskat muka valuvat Itämereen.

Mihin ne joet laskee ?
Kerro toki, että minne mikäkin joki laskee.

Mereen ne laskee mutta minne mereen  ;D
Etkös sitäkään tiennyt . :D

Ei laske kaikki joet mereen. Etkös sitäkään tiennyt? ;D ;D ;D
Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi