• Tavallinen aihe

Aihe Poistumaa  (Luettu 16050 kertaa)

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7016
Vs: Poistumaa
mitä niissä on hoitamista?   yksikään ei arista onnu eikä muutakaan vikaa.   mikä on vaatimuksena?    aikasemmin nuita koputeltiin tarpeen mukaan eikä noissa mitään vikaa sen kummemmin.    en tiijä mihin perustuu tuo jatkuva räpläyksen vaatimus.
Tasapäistämisen vuoksi. Joillakin on olosuhteet sellaiset, että muutaman kuukauden välein pitää räplätä. Niin pitää sitten tehdä kaikkien, jotta hyvät olosuhteet eivät saa kilpailuetua.

Naseva tarkistusta tehdessä elli kierteli ja katseli elukkojen sorkkia. Kehui hyvin hoidetuiksi ja samalla arveli, että olen ne kesän mittaan hoidattanut. Minä pököpää vastasin rehellisesti, että on reilu vuosi kun sorkkahoitaja kävi ja silloinkin se hoiti sen mielestä pahimmat, vaikka koko karjan hoidon olin tilannut. Ellin mieli muuttui ja piti puhuttelu ja Nasevassa tilanne näyttää olevan tyydyttävä. No tuolla sentäs vielä maito tankista lähtee, mutta olisihan mä voinut mukailla ellin arvauksia, niin olisi ruksi tullut kohtaan hyvä.
Minulla oli edellisessä elämässä tapana sanoa, että olen hoitanut itse sorkat, jos ammattisorkkiksen käynnistä oli pidempi aika. Niin kuin olin tehnytkin. Minun ellille se kelpasi.

No noin mäkin olen ennen toiminut. Nyt vaan on jäänyt vähemmälle tuo omakin fiilailu. Tai kyllä ennenkin on pitänyt olla näkyviä ongelmia , että olen itte hoitanut, mutta se on kelvannut silloin. Nyt kait tuo Valion vastuullisuus lisä on muuttanut neuvonnallisen naseva tarkistuksen rankaisu käynniksi ja joka asiasta yritetään etsiä se pahin puoli. Tuo sama elli oli ainakin pahalla päällä myöhemmin tuosta vastuullisuuslisä ja naseva pakotus yhtälöstä. Nyt ellit joutuvat olemaan mahdollisissa ongelma tilanteissa niitä kusipäitä jotka käräyttävät maidontuottajat "rikkeistään" vaikka se kuuluisi kait paremminkin Valion työntekijöille, esim . laidunnuksen todentaminen yms. Siksi sanoikin, että sille on lähes se ja sama jos isäntä valehtelee päin näköä, kunhan ei itse joudu muokkaamaan totuutta tai lopettamaan maidontuotantoa, vaikka tuohon laidunnuspakkoon vedoten. Kyllä Valio nyt on alkanut rankaisemaan vähän joka lailla tuottajiaan, jos ei muuten niin hakuaikojen muutolla. Kait meitä tuottajia on vaan liikaa.

timotej

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 911

Kyllä maidontuotanto menee vaikeaksi. Koko ajan keksitään uutta teidän pään menoksi. Laidunnusta tietysti ellit joutuvat valvomaan virankin puolesta, koska se on parsinavetoissa lainsäädännöllistä.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 54487
Vs: Poistumaa
niinpä.   ja sit tätä touhua jokkut vielä katehtii..     kyllä on jo aikoja sit menny maku hommaan.    nyt pelkkää tappelua joitenkin kans.

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7016
Vs: Poistumaa
No ei kait tässä mitään suuria rysäyksiä kertaheitolla sentäs. Mutta muutama pienikin muuttuja yhtäaikaisesti niin alkaa pian v- käyrästö nousta. Mutta mennä nyt tuohon nasevaa ja sen yhteyteen. Jotkut on ihan varmasti heittänyt utarerätit kehään tuon takia ja jotkut purkaa turhautumistaan sitten tarkistusta tekevään elliin, joten ymmärrän hänenkin kommentit.

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3106
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Poistumaa
niinpä.   ja sit tätä touhua jokkut vielä katehtii..     kyllä on jo aikoja sit menny maku hommaan.    nyt pelkkää tappelua joitenkin kans.
Ehkä ne muut tuotantosuunnat tekevät jo noita kaikkia vaatimuksia mistä te nyt voivottelette..   ;)

Mitä näitä juttuja seuraillut niin taitaa nautatalous olla tässäkin mielessä jonkinlaisessa erityisasemassa ollut tähän asti kun ei edes terveydenhuoltoa ole tarvinut järjestää. Ei sillä eihän siinä mitään järkeä ole että kirjaamisen ja tekemisen ilosta tehdään vaan tarpeesta. Kyl meilläkkin elli kävis kun tarvetta mut nyt se käy säännöllisesti kun joku on keksinyt et x viikon välein käytävä oli eläimiä silloin tai ei.. ;D

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2424

Tuosta taitaa sikapuoli saada kiittää ihan itseään ja aktivisteja. Suomessahan homma tehdään  pilkun hyvinvointia ajatellen,ei niiden eläinten,tähän liittyvä laillistettu eläinrääkkäys/pilkun nuoleninen,on sieltä ja todella syvältä. Saa nähdä milloin Suomessa kielletään paljaassa betoniparressa lehmien pitäminen,noissahan on  suurempi ongelma sorkkien liikakuluminen kuin liikakasvu.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21684
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Poistumaa
niinpä.   ja sit tätä touhua jokkut vielä katehtii..     kyllä on jo aikoja sit menny maku hommaan.    nyt pelkkää tappelua joitenkin kans.
Ehkä ne muut tuotantosuunnat tekevät jo noita kaikkia vaatimuksia mistä te nyt voivottelette..   ;)

Mitä näitä juttuja seuraillut niin taitaa nautatalous olla tässäkin mielessä jonkinlaisessa erityisasemassa ollut tähän asti kun ei edes terveydenhuoltoa ole tarvinut järjestää. Ei sillä eihän siinä mitään järkeä ole että kirjaamisen ja tekemisen ilosta tehdään vaan tarpeesta. Kyl meilläkkin elli kävis kun tarvetta mut nyt se käy säännöllisesti kun joku on keksinyt et x viikon välein käytävä oli eläimiä silloin tai ei.. ;D

Kyllä se on sikalat missä erityis asemat olleet . Pieniä ja aiheellisia muutoksia tehneet sikalat ovat suurimpia rutisioita .

Sika puoli on paljon helpompaa kuin nauta puoli . Molemmissa työskenneenä tiedän tämän .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 54487
Vs: Poistumaa
ja sioista pääsee aika paljon nopsemmin eroon..   kun kierto taitaa olla hieman lyhyempi.    mutta ite en kyllä ihan aina ymmätrrä nuita määräyksiä, kun vertaa mitä omat elikot " kertoo".   vasikoillakiireilusti isommat karsinat kuin määräys..

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7016
Vs: Poistumaa
Voin olla kuutamolla sikojen terveydenhuollosta, mutta saanut sellaisen käsityksen, että eläinlääkäri tekee ne "x" käyntiä vuodessa ja väliajoilla luovuttavat lääkkeet sitten sikalanpitäjille / hoitajille.

Lehmillä se on ikävä kyllä toisin. Toki on sairauksia jotka vaativat ellin käyntiä ja hyvä niin, mutta bakteerilöydöksen jälkeenkään lehmälle ei voi soittaa piikkikuuria utaretulehdukseen. Kuulut sitten nasevaan tai ei. Tuubit onnistuu kyllä mutta... parasta tietysti on ne kiireiset / laiskat ellit , jotka ajavat autolla pihaan ja kantavat tarvittavat lääkkeet karjakeittiön pöydälle ja lähtevät pois. Näkemättä sitä lehmää tai haluamatta sitä nähdä. Kuitenkin , käyntimaksu , matkakulut , hoitomaksu mitä lie ... No itselle ei ole tullut vastaan kuin yksitapaus, mutta sama elli tekee sitä ihan normisti - kuulemma.

Rusina

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 616
Vs: Poistumaa
Ensiksi tästä Valion vastuullisuustuotannosta. Ne toimenpiteet  eivät ole mitään suurempaa. Tämä ala on itsestään vaativa että yksi vuosittainen terveydenhuoltokäynti on pikkujuttu.

Lääkeluovutukseen pääsee nautatila kun th-käynnit ovat joka kuukausi. Muut tilat saavat lääkkeitä diagnoosin perusteella. Utarehoidoissa riittää usein viljelytulos ja sen perusteella tehdään päätös tarviiko lääkettä ja mitä. Lääkkeet voi hakea eläinlääkäriltä, joten ei tule käyntimaksua, mutta tämäkin varmaan edellyttää että tilan th-sopimus on voimassa.

Kuulostaa ihan järkeen käyvältä. Silti jotkut jaksaa rutista vaik noin toi muillakin aloilla jo menee... mut valitushan on vakio kun jotain uutta ollaan tuomassa. Toki on paljon turhaakin toimintaa ja paperin täyttämistä mut mielestäni eläinlääkärin käynti silloin tällöin on kyllä ihan paikallaan että voi puhua "luotettavasta" tuotannosta..

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 54487
Vs: Poistumaa
itellä ei käy elli ku parin vuoten välein,   paitti nyt ku meijeri vaatii..    ja kun kyselly mitä pitäs muuttaa ni eipä ole mitään löytynnä....   lie kattelee tuota vanahaa läävää säälinsilmin.

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7016
Vs: Poistumaa
Ensiksi tästä Valion vastuullisuustuotannosta. Ne toimenpiteet  eivät ole mitään suurempaa. Tämä ala on itsestään vaativa että yksi vuosittainen terveydenhuoltokäynti on pikkujuttu.

Lääkeluovutukseen pääsee nautatila kun th-käynnit ovat joka kuukausi. Muut tilat saavat lääkkeitä diagnoosin perusteella. Utarehoidoissa riittää usein viljelytulos ja sen perusteella tehdään päätös tarviiko lääkettä ja mitä. Lääkkeet voi hakea eläinlääkäriltä, joten ei tule käyntimaksua, mutta tämäkin varmaan edellyttää että tilan th-sopimus on voimassa.
Kuulostaa ihan järkeen käyvältä. Silti jotkut jaksaa rutista vaik noin toi muillakin aloilla jo menee... mut valitushan on vakio kun jotain uutta ollaan tuomassa. Toki on paljon turhaakin toimintaa ja paperin täyttämistä mut mielestäni eläinlääkärin käynti silloin tällöin on kyllä ihan paikallaan että voi puhua "luotettavasta" tuotannosta..

Vaikka Oksa tuossa väittikin, että elli käy parin vuoden välein, niin kait normi lypsytilalla se paljon tiheämpään, vaikka kaikki menis hyvinkin. Taitaa käyntimäärät olla melkein vakioita, vaikka vaivat vaihtelee. Syksyllä oli muutama poikimahalvaus ja nyt myöhemmin seksi ongelmia. Silti koputa KOP KOP. Jos joku viittii kattoa tuon linkittämäni niin siinä ne ongelmat vasta alkaa, vaikka pyrkimys kait päinvastainen. Toki tuossa  pätkässä on vain puolet totuudesta (luultavasti / toivottavasti). Tai muuten ei kyllä oikeus toimi.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 54487
Vs: Poistumaa
itelä ei navetassa ole poikimahalvausta ollu ku toissa vuonna ja pari utaretulehtusta jonka takia eivä käy..    joten noin pari vuotta on siitä ku elli kävi..    tuo yks vaan käväs vilkasemassa paikat ku sopparia tehtiin.   hoitannu mitään.   en tiijä muista.

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2389
Vs: Poistumaa
Jos on tosi vähän lehmiä niin sitten mikään ei ei todennäköisesti kannata ja turha miettiä taloutta sen pidemmälle ettei tule paha mieli.

Jos lehmiä on kuitenkin 60 tai 200 tai enemmän niin kääntyy aika hyödylliseksikin se että pidetään niitä terveinä suunnitelmallisesti ja ennaltaehkäisevästi. Seurataan esim.sitä mihin suuntaan eläinten terveys eri osa-alueilla (utare, hedelmällisyys, jalat jne) kehittyy.

Toki nykyeläimet, ainakin jos niiltä ei hirveästi tuotosta tarvitse (esim 8tonnia riittää 12 tonnin sijasta), saattavat olla aika vaivattomia ilman tarkempaa asiaan perehtymistä. Että samat toimintamallit eivät toki sovi kaikille.