Ironista on, että hyvinvointiyhteiskunta ei kestä hyviä aikoja, hyvinä aikoina pitäisi säästää huonojen aikojen varalle, mutta se ei onnistu, koska hyvinä aikona kansa vaatii rahat tuhlattaviksi milloin mihinkin "hyvään asiaan". Ja hyvinä aikoina luodaan menoautomaatteja, jotka vaativat toimiakseen että on ikuinen nousukausi, ja nämä menoautomaatit ei kestä laskusuhdanteita, eivätkä lama-aikoja.
Nousukautena luullaan aina, että se kestää ikuisesti, ja on psykologisesti mahdotonta varautua huonojen aikojen varalle. Kun on rahaa, se tuhlataan, ja kun rahan tulo loppuu, niin silloin on pakko leikata menoja ,koska ei ole, mistä ottaa, tai sitten velkaannutaan, ja jätetään velka tulevien sukupolvien maksettavaksi.