Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe MTK:n puheenjohtajan valinta  (Luettu 14651 kertaa)

Veeti

  • Vieras
Vs: MTK:n puheenjohtajan valinta
Ehkä nyt olisi jo aika onnistua puheenjohtajan valinnassa. MTK:n entinen toiminnanjohtaja sai kenkää. Oli selvä, että neuvontajärjestön ihminen ei ollut oikeassa paikassa etujärjestön toimintaa johtamassa.
Nykyinen puheenjohtaja on ollut myös etäinen. Hän ei suostunut tulemaan edes viljelijöitten joukkokokoukseen Huittisiin.
MTK:lla ei ole enää varaa epäonnistua valinnassa. Siksi ehdotankin, että valitaan paras henkilö. Se ei välttämättä löydy sen pienen porukan toimesta, joka nyt puheenjohtajaa etsii.
MTK:n puheenjohtajan tehtävä on kokopäivätoiminen. Siksi siihen ei tule valita henkilöä, jolle virka on vain sivupisnes. Nykyisin pitäisi jo muutenkin siirtyä järjestödemokratiaan. Se tarkoittaa sitä, että kentän ääntä kuullaan. Jäsenäänestys on yksi vaihtoehto. Nykyisin kokouksissa käy väkeä hyvin vähän.

V-M Talvela on ainoa em. vaatimukset  täyttävä ehdokas, käytännön viljelijä ja lujan maatalouspolitiikan ja EU:n tuntemuksen omaava.

Marttilan tai Kauniston valinta olisi katastrofi Suomen maataloudelle.... tällöin pitäisi jättää valtion ja MTK:n väliset neuvottelut ainoastaan muodolliselle lain kirjaimen täyttävälle tasolle.   

Aulis Anttila

  • Vieras
Epäonnistuminen...
MTK:lla ei ole enää varaa epäonnistua valinnassa.

Miksi ihmeessä ei olisi... agraarisosialistinen hurmosliike SuoKusta - ja Valio - kyllä maksavat sen mikä pitääkin maksaa  :P  ;D  ::)

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: Epäonnistuminen...
MTK:lla ei ole enää varaa epäonnistua valinnassa.

Miksi ihmeessä ei olisi... agraarisosialistinen hurmosliike SuoKusta - ja Valio - kyllä maksavat sen mikä pitääkin maksaa  :P  ;D  ::)

Voe helevitin kommari Aulis . Sun juttus on Jykä & Rike puutaheinää

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067
Vs: Ei minun murheeni
[quote
Vielä:
On todella kummallista, että demareiden (Koivisto, Ahtisaari, Liikanen) tekemisiä haluta tutkia.

[/quote]

  onko tutkittu sitte tätä pääsyyllistä ???

"Suomen EU-sopimuksen pääneuvottelijana."

http://www.perttisalolainen.fi/

vai onko normaalija että tätä ei haluta tutkija
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

Veeti

  • Vieras
Vs: Ei minun murheeni
[quote
Vielä:
On todella kummallista, että demareiden (Koivisto, Ahtisaari, Liikanen) tekemisiä haluta tutkia.

  onko tutkittu sitte tätä pääsyyllistä ???

"Suomen EU-sopimuksen pääneuvottelijana."

http://www.perttisalolainen.fi/

vai onko normaalija että tätä ei haluta tutkija
[/quote]

Salolainen ei osallistunut maatalouden EU-neuvotteluihin. Totesi itsekin, että ei tunne alaa.

Jorma Jaakkola

Pääneuvottelija Salolaisesta

Salolainen oli keskeisin maratonneuvottelija, neuvotteluvaltuuskunnan puheenjohtaja eli pääneuvottelija ja samalla siis myös maatalouden pääneuvottelija.

Konklaavissa olivat Suomen puolelta mukan pj. Salolainen, ulkoministeri Haavisto, EY-suurlähettiläs (demareiden kouluttama maatalousasiantuntija) Liikanen, kaupallinen neuvos Esa Härmälä ja virkamiespääneuvottelija V. Sundbäck.

Huom!
Antti Kuosmanen ei päässyt tilaisuuteen

Maatalous oli jopa uhrattava, jotta jäsenyyssopimus saadaan aikaan.

Suomen maatalouden sopimukset olivat siis pelkkä sivuseikka.

Oli tehtävä mitä tahansa, jotta jäsenyys syntyy.  Vaikka petos, jonka ei toivottu koskaan paljastuvan.

Salolainen tiesi marraskuusta 1993 lähtien (Komission lausunto Suomen maataloudesta vanhoille EY-maille) Mauno Koiviston, Erkki Liikasen ja Esa Härmälän tavoin tasan tarkkaa, minkälainen sopimus tulisi olemaan:
-Siirtymäkausisopimus C-alueelle.
A-B-alueen olisi siirryttävä suoraan CAP:iin.

Lainaan Kuosmasen kirjasta kolme Salolaisesta kertovaa sitaattia.

Ensimmäinen sivulta 115:

>>Vähemmän tekninen ongelma oli, että niin sanottu yhteisymmärrys oli välistä itse improvisoitava paperille. Siinä alkoivat jo käskyvaltasuhteetkin hämärtyä. Muistan, että erässä vaiheessa, kun valmista ei syntynyt ja Pertti Salolainen yhä vaati lisää virkamiesvalmistelua (missä sitä olisi siinä vaiheessa enää tehty?), kovistelin ministereitä huutamalla, että nyt ei enää valmistella, nyt te päätätte, mitä tähän kirjoitetaan. Sopimatontahan sellainen oli virkamieheltä, mutta ehkä he ovat antaneet anteeksi tai edes unohtaneet. >>

Toinen sivulta 118:

>>Olimme kaikki tässä vaiheessa nälkäisiä ja valvotun yön ja useita päiviä kestäneen yhtämittaisen hermojännityksen takia uupuneita. Jo sovitut ja vielä sopimatta olevat asiat alkoivat mennä sekaisin ja maltti papereiden valmistelussa jälleen kadota. Maaliskuun ensimmäisen aamun sarastaessa pidetyssä kokouksessa EU:n troikan kanssa ministerimme eivät saaneet enää aloitetta käsiinsä Pangaloksen kanssa, mutta eivätpä näyttäneet saavan enää Saksa ja Belgiakaan.

Näytti, että pää oli tullut vetävän käteen. Jopa Pertti Salolainenkin oli jo valmis tunnustamaan, että neuvottelutulosta ei tällä yrittämällä syntyisi.

Neuvoston vanhassa rakennuksessa meille osoitettu rähjäinen toimistohuone oli täydellisessä sopusoinnussa vallinneen tunnelman kanssa. Norjan neuvottelijoiden yhtä ankeat toimistotilat vastapäätä omiamme olivat siinä vaiheessa jo tyhjentyneet heidän neuvottelujensa keskeydyttyä. Ne olivat kolkko, konkreettinen todiste epäonnistumisesta, joka näytti olevan meidänkin kohtalomme.>>

Salolaisen iloksi sopimus kuitenkin saatiin...

Nimittäin Saksan ulkoministeri Klaus Kinkel tuli "ja/tai" -teksti takataskussaan suomalaisten apuun.
Hetkeä ennen uunituore presidentti Martti Ahtisaari oli keskustellut Saksan liittokansleri Helmut Kohlin kanssa. Kohl soitti Kinkelille, miten sopimus tehdään.

Kolmas sitaatti, sivulta 118:

>>EU:n puolella kompromissin hyväksyminen tapahtui illan lähestyessä 1.3.1994. Koville oli ottanut sielläkin, kuten käy ilmi. Suomen puolella jouduimme vielä päättämään mitä tehdä, kun selvää vihreätä valoa ei kuulunut Helsingistä. Loppujen lopuksi sitä ei odotettu, vaan päätettiin, että neuvotteluvaltuuskunta, jolle oli annettu valtuutus ja velvoite neuvotella liittymissopimus, myös voi itse päättää tuloksen hyväksymisestä ja alistaa sen sitten sellaisenaan asettajalleen. Muodollisesti siihen oli täysi oikeus, mutta sellaisen päätöksen tekeminen kysyi silti kanttia.

Kuuden maissa illalla asia oli selvä. Tunkeuduimme valtavan kameramiesten lauman läpi kapeaa käytävää pitkin kokoushuoneeseen, jossa EU:n edustajat odottivat. Kerrankin leppeä ministeri Pangalos toivotti "neljännentoista jäsenen" (Ruotsi oli päässyt oman maratoninsa maaliin kuutisen tuntia aikaisemmin) tervetulleeksi EU:hun.
Pertti Salolainen vastasi onnellisena, mutta Heikki Haavisto näytti apealta.>>

Lopuksi kysymys:
Kuka/mikä oli tuo yllä kerrottu asettaja, joka valtuutti neuvotteluvaltuuskunnan tekemään maataloussopimuksen, lue huijauksen?

Viimeksi muokattu: 22.03.09 - klo:13:46 kirjoittanut Jorma Jaakkola

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9258
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: MTK:n puheenjohtajan valinta
elänä Jorma mollaa salolaesta, veetille nousoo näppyjä naamaaan
Elämä on parasta kometiijjaa

Jorma Jaakkola

Demari Salolaisen ylistystä
elänä Jorma mollaa salolaesta, veetille nousoo näppyjä naamaaan

En voi mitenkään hyväksyä että demari Pertti Salolainen on uinut TUL:n uimaliivit päällä Kokoomuksen puheenjohtajaksi saakka.

Toiset jaksavat pettureitakin ylistää ja puolustaa.

Aulis Anttila

  • Vieras
Kumma juttu...
Toiset jaksavat pettureitakin ylistää ja puolustaa.

Miksiköhän ihmeessä sua ei kukaan koskaan ylistä  :P  ::)  ;D  :D  :)  :P

Repliikki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 442
Vs: MTK:n puheenjohtajan valinta
Kyllä Jaakkola on oikeassa siinä, että Suomen maatalous ja koko maaseutu "uhrattiin" siksi, että saataisiin EU sopimus aikaan. Poliittinen eliitti painoi koko ajan päälle. Vientiteollisuuden etu oli kysymyksessä. Kuluttajat saatiin ehdotuksen taakse sillä, että luvattiin halpaa ruokaa. Viljelijöille luvattiin hyviä "reunaehtoja". Sanottiin, että EU:n sääntöjä muutetaan niin, että tämä maa saa maataloudelle erityiskohtelun.
Kyllä totuus on se, että kansaa harhautettiin aika raakasti. Lähes täydellinen tietämättömyys EU:n todellisesta luonteesta vallitsi ihmisten keskuudessa.
Olin 1980 luvulla Ranskassa erään maatalousretkikunnan mukana. Vierailimme siellä maatiloilla. Viljelijöillä oli siellä jo silloin kova kiukku EU:ta kohtaan. Olin myös MTK:n kylvösiemenvaliokunnassa. EU vaati uutta siemenkauppalakia. Tuottajat olivat sitä mieltä, että se ei sovi Suomen olosuhteisiin. Eduskunta oli yksimielisesti samaa mieltä. EU:n säännöt ajoivat kuitenkin eduskunnan päätösvallan yli. Suomelle ei annettu mitään poikkeusta EU:n säännöistä. Nyt viljelijät maksavat joka vuosi tämän päätöksen mukaisia ylimääräisiä maksuja.
Se on esimerkki siitä, että eduskunta ei pysty enää päättämään tämän maan asioista, jos Unionin päätökset ovat ristiriidassa jäsenmaan lainsäädännön kanssa.

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: Kumma juttu...
Toiset jaksavat pettureitakin ylistää ja puolustaa.

Miksiköhän ihmeessä sua ei kukaan koskaan ylistä  :P  ::)  ;D  :D  :)  :P

Kyllä Jormaa ylistetään , ei tämä ole ainoa paikka jossa maataloudesta puhutaan .

Ei läheskään kaikkie voi keskustelu palstalla kertoa .

Veeti

  • Vieras
Vs: MTK:n puheenjohtajan valinta
Kyllä Jaakkola on oikeassa siinä, että Suomen maatalous ja koko maaseutu "uhrattiin" siksi, että saataisiin EU sopimus aikaan. Poliittinen eliitti painoi koko ajan päälle. Vientiteollisuuden etu oli kysymyksessä. Kuluttajat saatiin ehdotuksen taakse sillä, että luvattiin halpaa ruokaa. Viljelijöille luvattiin hyviä "reunaehtoja". Sanottiin, että EU:n sääntöjä muutetaan niin, että tämä maa saa maataloudelle erityiskohtelun.
Kyllä totuus on se, että kansaa harhautettiin aika raakasti. Lähes täydellinen tietämättömyys EU:n todellisesta luonteesta vallitsi ihmisten keskuudessa.
Olin 1980 luvulla Ranskassa erään maatalousretkikunnan mukana. Vierailimme siellä maatiloilla. Viljelijöillä oli siellä jo silloin kova kiukku EU:ta kohtaan. Olin myös MTK:n kylvösiemenvaliokunnassa. EU vaati uutta siemenkauppalakia. Tuottajat olivat sitä mieltä, että se ei sovi Suomen olosuhteisiin. Eduskunta oli yksimielisesti samaa mieltä. EU:n säännöt ajoivat kuitenkin eduskunnan päätösvallan yli. Suomelle ei annettu mitään poikkeusta EU:n säännöistä. Nyt viljelijät maksavat joka vuosi tämän päätöksen mukaisia ylimääräisiä maksuja.
Se on esimerkki siitä, että eduskunta ei pysty enää päättämään tämän maan asioista, jos Unionin päätökset ovat ristiriidassa jäsenmaan lainsäädännön kanssa.

Jos kaikki johtuisikin vain EU-liittymissopimuksesta, mutta sen lisäksi on MTK terrorisoinut AB-alueen maataloutta mm. junttaamalla EU:n määräämät investointitukemme pois jne jne >:( >:( >:( >:(

Repliikki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 442
Vs: MTK:n puheenjohtajan valinta
Jos Suomi ei olisi EU:n jäsen ei olisi mitään A, B ja C alueita. Eihän Norjassakaan niitä ole. Suurin haitta onkin siinä, että täällä on eri alueitten viljelijät saatu tappelemaan keskenään.
Nykyinen järjestelmä on mahdoton.

MTK pitäisi irrottaa kaikesta maatalouden päätöksenteosta!

Jorma Jaakkola

Vs: Pääneuvottelija Salolaisesta

Lopuksi kysymys:
Kuka/mikä oli tuo yllä kerrottu asettaja, joka valtuutti neuvotteluvaltuuskunnan tekemään maataloussopimuksen, lue huijauksen?

Olisikohan Mauno Koivisto, joka vanhan Hallitusmuodon (HM 33 §) antamilla valtaoikeuksilla johti Suomen ulkopolitiikkaa?

Nykypäivä-lehden (24.3.2005, sivu 7) haastattelussa EU-neuvotteluja johtanut Pertti Salolainen kertoi presidentti Koiviston mahtikäskystä maatalouden kynnyskysymysneuvotteluissa 28.2.-1.3.1994.

  Tässä siteerattuna toimittajan kysymys ja Salolaisen vastaus:

>>Koiviston kerrotaan mahtikäskyllään saattaneen neuvottelut päätökseen.

-Pitää paikkaansa, että Koivisto antoi ohjeet, että nyt ratkaisu vain tehdään. Senkin vuoksi osa yksityiskohdista jäi auki. Dramaattista se oli.>>