Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kylvöt 2019  (Luettu 76370 kertaa)

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5107
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Kylvöt 2019
Oikeastaan ihmettelen miksi ihmiset ei tee kylvöjä, kun kelit on mitä parhaimmat. Tosin paikallisia kosteita kohtia oli yhdellä lohkolla, mutta yleisesti ottaen kuivaa. Tänään vajaa 8ha Aukustia maahan lunta odottelemaan. Toki voi olla aivan väärä päätös tehdä nyt kylvöjä,mutta kukas näistä tietää. Ainakin viime kevät tai paremminkin kesä palkitsi aikaiset kylvöt hyvillä tai ainakin ihan Ok sadoilla. Monen kanssa jutellut talvella tuosta aikainen / myöhäinen kylvö viime kesänä ja kaikilla ollut näkemys, että aikainen olisi ollut parempi. Ja siltikään ei kylvökonetta oo kait ulkoiluttanut ainakaan tällä kylällä kukaan muu kuin minä. Sade määrät näyttää kuihtuvan kait kaikki pois viikonlopulta, mutta lähes 10 asteen pakkaset ei tietysti kuulu normi kevääseen. Toisaalta ala-asteella ollessani paikallislehti teki jutun, kun koulumme hiihteli vapunaattona pellolla , hangilla. Silloin ei ollut ilmastonmuutoksesta puhettakaan, tai ehkä pelkona oli jääkausi.
Nii viime vuonna toukokuu  20 päivän jälkeen kylveltiin ja vajaata viittä tonnia tulia läpi, että en mä nyt ihan tiukkaa rajaa vetäisi sen päivämäärän kanssa...

Väittäisin että juuri viime vuonna ei paljon ollut väliä milloin kylvi. Lämpöä riitti että myöhempikin kylvös ehti hyvin valmistua. Tarkempaa oli sitte  sen kanssa milloi  tuli vettä ja kuinka kosteus säilyi maassa. Meidän suunnalla ekat sateet tuli juhannuksen tienoilla ja johtuisiko sitten siitä että myöhäisetkin kylvökset antoivat satoa..

Viimeksi muokattu: 30.04.19 - klo:23:30 kirjoittanut ja101

Kyliltä kuultua.... "maatalous vaatii välillä kovempaa ryyppäämistä"...

AP120

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1283
Vs: Kylvöt 2019
30ha kauraa maahan tänään. Kelit senkun paranee.
Veikkaan että paljon puhutut sateet kuihtuu kasaan.

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9596

Sääennusteiden paikkansapitävyys sateiden ja miksei aikaisempien vuosien poutienkin osalta on kokenut inflaation. "Ne ei tiedä enää mitään". Toisaalta joka yö täällä ainakin näin yöpakkasten aikaan on kylmempi kuin ennustettu. Perjantaille tänne luvataan vielä 8,9mm sadetta silkkana lumena. Toivottavasti satais, sillä lumikin on parempaa, kuin ennustettu 8 astetta pakkasta yksinään.

klapikasa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3118
Vs: Kylvöt 2019
Just nyt Forecan ennuste huomiselle on 15mm ja kylmä vkl. pitää nyt kattoo hosuuko auki nyt jotain ja kylvää vai odottaa sateita

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19860
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Kylvöt 2019
Just nyt Forecan ennuste huomiselle on 15mm ja kylmä vkl. pitää nyt kattoo hosuuko auki nyt jotain ja kylvää vai odottaa sateita

Nurmesta kynnetty on ollut sen verran sitkasta ja viilun alapuoletkin rutikuivia, parempi, että tulee kunnon rankkasade päälle sitten maaliskuun alun, ja kun taas harmaantuu, tulee parempi kylvää ja ohran lähteä itämään. Toki on hyvä, jos myöhäiset kevätvehnät ja rapsit ovat jo kasvamassa. Onneksi ei nyt näistä ole huolta, kun rukiit ja syysvehnät oraalla muutenkin.

Jotenkin syyskylvöiset kasvit selviytyvät paremmin sekä märkänä että kuivana vuotena. "Normaalivuotena", joita ei välttämättä esiinny montaa kertaa vuosikymmenessä, myöhäisten kevätviljojen on mahdollista menestyä syysviljoja paremmin.

-SS-

klapikasa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3118
Vs: Kylvöt 2019
Enpä olisi uskonut että pääsiäisen jälkeisellä viikolla saa jyrsimellä ajettua sänkipellon kylvökuntoon, mutta näköjään onnistui.

Multapeltoo just kylvin kynettyyn jyrsin raapi piintaa. Siinä oheessa kokeilin ohransänkee, melko helposti saa nättiä mullosta jyrsimellä, harvoin se onnistuu, joko vie voimaa tautisesti ja tulee liian hienoo tai tulee palloja.

markoantero

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 110
Vs: Kylvöt 2019
Ohra olis sit niinku pinnalla ja luvataan kylmiä öitä,ontanko jo nyt varoiks kunnon kännit? Ceylonit on ottanu kuivuudesta kyl kunnolla siipeensä,ei näytä nyt ihan parhaimmalta . Jotenkin homettakin tuli vielä myöhemmin lisään vaikka lannoituksen aikaan näytti aika hyvältä,toivotaan että sade virkistäisi😳

Kännit kannattaa ottaa aina, kun on vähänkin aihetta siihen, tai ihan muutenkin vaan. Mä nyt olen lukenut näitä tämän palstan hallan tappamia oras juttuja. En tiedä kuinka kylmä pitää olla, että se kasvi totaalisesti kuolee. Maan päälliset oraat kyllä valkee, mutta mun hallan vikuuttamat on aina siitä vironneet. sadekkin varmaan auttais, mutta ainakin täältä sademäärät on pyyhitty pois. Tai vuorokautiset sateet enää alle millin, joten kyllä ne kuivaa ennen maahan tulemista. Ikinä ei ole tullut noita oraita laskettua monellako lehdellä ne on ollut, ennen korrenkasvun alkua kylläkin. SS taisi sanoa, että neljällä lehdellä oleva hallan vikuuttama on tuhoon tuomittu. Itse olisin eri mieltä, mutta kun en mä niitä oraita ole laskeskellut. Toisaalta kyllä yli 80:n isänikin ennen kertoi miten halla oli vikuuttanut vähintään 50v sitten vappuna kylvettyä ja se piti kylvää uudestaan Mutta tuotakin olen miettinyt, että olisiko kannattanut odottaa ja katsoa hetki. Kyllä täällä suomenselän alueella hallat on joka keväinen juttu. Tosin nyt puhutaan takatalvesta, mutta katsotaan nyt ensin. Omat ekatkin kylvökset vasta juurtuneet, ei yhtään orasta.

Ruisrypsimohralvehnä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 341
Vs: Kylvöt 2019
Jyvääkään ei vielä kylvetty..Tää sade joka alkoi tänään kello 16 tekee hyvää ruismaalle.
Lopetin monivuotisenrehunurmen seuraavalla tavalla: Rehunkorjuun jälkeen viime kesänä ruiskutin glyfosaatin kuukauden kasvun jälkeen sadonkorjuun jälkeen. Jätin siihen ja nyt keväällä  Catroksella vedin kerta ajolla. Todella hyvä jälki ja valmis mallasohran kylvöön kun sateet loppuu. Tästä lähin lopetan rehunurmet kyseisellä tavalla. Suosittelen :)

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21949
Vs: Kylvöt 2019
Oikeastaan ihmettelen miksi ihmiset ei tee kylvöjä, kun kelit on mitä parhaimmat. Tosin paikallisia kosteita kohtia oli yhdellä lohkolla, mutta yleisesti ottaen kuivaa. Tänään vajaa 8ha Aukustia maahan lunta odottelemaan. Toki voi olla aivan väärä päätös tehdä nyt kylvöjä,mutta kukas näistä tietää. Ainakin viime kevät tai paremminkin kesä palkitsi aikaiset kylvöt hyvillä tai ainakin ihan Ok sadoilla. Monen kanssa jutellut talvella tuosta aikainen / myöhäinen kylvö viime kesänä ja kaikilla ollut näkemys, että aikainen olisi ollut parempi. Ja siltikään ei kylvökonetta oo kait ulkoiluttanut ainakaan tällä kylällä kukaan muu kuin minä. Sade määrät näyttää kuihtuvan kait kaikki pois viikonlopulta, mutta lähes 10 asteen pakkaset ei tietysti kuulu normi kevääseen. Toisaalta ala-asteella ollessani paikallislehti teki jutun, kun koulumme hiihteli vapunaattona pellolla , hangilla. Silloin ei ollut ilmastonmuutoksesta puhettakaan, tai ehkä pelkona oli jääkausi.
Nii viime vuonna toukokuu  20 päivän jälkeen kylveltiin ja vajaata viittä tonnia tulia läpi, että en mä nyt ihan tiukkaa rajaa vetäisi sen päivämäärän kanssa...

Väittäisin että juuri viime vuonna ei paljon ollut väliä milloin kylvi. Lämpöä riitti että myöhempikin kylvös ehti hyvin valmistua. Tarkempaa oli sitte  sen kanssa milloi  tuli vettä ja kuinka kosteus säilyi maassa. Meidän suunnalla ekat sateet tuli juhannuksen tienoilla ja johtuisiko sitten siitä että myöhäisetkin kylvökset antoivat satoa..
Montako hehtaari tarvittiin siihen läpi viiteen tonniin

Viime vuonna kaikilla oli edelisen vuoden tosimyöhäiset puinnit mielessä, ja kova helle toukokuussa pisti väen sekasin, hosuilemaan. Ne viimeiset kylvökset viime vuonna onnistui parhaiten

No taitaa olla paikalliset erot syynä tuossakin. Tällä alueella viimeiset kylvöt jäi kyllä itämättäkin. Tuosta viisastuneena ainakin itte pyrin tänä keväänä saamaan jyvää piiloon vielä "kevät kosteuden" aikana. No nyt on uudet murheet - takatalvi täydellisen kuivuuden lisäksi.

Viimeksi muokattu: 01.05.19 - klo:20:26 kirjoittanut lypsyukko

Forgiven

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1232
Vs: Kylvöt 2019
Täällä viimeiset kylvöt itivät sekä heti että juhannuksena, olivat mukavan kirjavia, en tiedä mitä niistä sitten tuli...

Nyt tosin tuli tämä sade sitten heti puolenpäivän jälkeen eikä vasta yöksi kuten ennustettiin, en vielä muistanut mittariakaan viedä ulos mutta reippaasti tuota tainnut tulla jo, kovin märältä näyttää. Hiesu kyllä oli paikoin jo vähän turhankin kuiva, ehkä tuo on vain hyvästä vaikka pari päivää kylvö nyt siirtyykin.

Tosin ennusteessa ovat nyt sitten kuivattaneet huomisen ja siitä eteenpäin, katsotaan...

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5107
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Kylvöt 2019
Oikeastaan ihmettelen miksi ihmiset ei tee kylvöjä, kun kelit on mitä parhaimmat. Tosin paikallisia kosteita kohtia oli yhdellä lohkolla, mutta yleisesti ottaen kuivaa. Tänään vajaa 8ha Aukustia maahan lunta odottelemaan. Toki voi olla aivan väärä päätös tehdä nyt kylvöjä,mutta kukas näistä tietää. Ainakin viime kevät tai paremminkin kesä palkitsi aikaiset kylvöt hyvillä tai ainakin ihan Ok sadoilla. Monen kanssa jutellut talvella tuosta aikainen / myöhäinen kylvö viime kesänä ja kaikilla ollut näkemys, että aikainen olisi ollut parempi. Ja siltikään ei kylvökonetta oo kait ulkoiluttanut ainakaan tällä kylällä kukaan muu kuin minä. Sade määrät näyttää kuihtuvan kait kaikki pois viikonlopulta, mutta lähes 10 asteen pakkaset ei tietysti kuulu normi kevääseen. Toisaalta ala-asteella ollessani paikallislehti teki jutun, kun koulumme hiihteli vapunaattona pellolla , hangilla. Silloin ei ollut ilmastonmuutoksesta puhettakaan, tai ehkä pelkona oli jääkausi.
Nii viime vuonna toukokuu  20 päivän jälkeen kylveltiin ja vajaata viittä tonnia tulia läpi, että en mä nyt ihan tiukkaa rajaa vetäisi sen päivämäärän kanssa...

Väittäisin että juuri viime vuonna ei paljon ollut väliä milloin kylvi. Lämpöä riitti että myöhempikin kylvös ehti hyvin valmistua. Tarkempaa oli sitte  sen kanssa milloi  tuli vettä ja kuinka kosteus säilyi maassa. Meidän suunnalla ekat sateet tuli juhannuksen tienoilla ja johtuisiko sitten siitä että myöhäisetkin kylvökset antoivat satoa..
Montako hehtaari tarvittiin siihen läpi viiteen tonniin
Kolmenumeroinen hehtaari määrä... loput sitten "luomua" joka ei antanut niin paljon...
Kyliltä kuultua.... "maatalous vaatii välillä kovempaa ryyppäämistä"...

Joozeppi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1999
Vs: Kylvöt 2019
Mun mielestä nimenomaan kaikkein myöhäisimmät kylvöt olivat parhaat viime vuonna kun eivät ehtineet poutia pilalle toukokuussa. Yks tuttu kylvi kauraa vasta kesäkuussa kun maat kuivuivat pohjattomiksi ja niistä tuli todella kova sato. Tietysti vaadittiin tuuria että syksykin oli kuiva ja lämmin.

Tänään tuli vielä mistraalit maahan. Kylvämättä jäi 36ha Kaarle-ohraa. Saviseutu alkaa olla 80% valmis kevätkylvöjenkin osalta.

Viimeksi muokattu: 01.05.19 - klo:22:36 kirjoittanut Joozeppi