Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Tuntematon sotilas  (Luettu 7224 kertaa)

carhu

  • Vieras
Vs: Tuntematon sotilas
Aku Louhiniemen ohjaamasta, toista maailmansotaa käsittelevästä elokuvasta, näkee aivan selvästi, että jo tuolloin traktoreissa on ollut GPS-ohjaus. Oletettavasti Rokan kaurapellossa olevat ruiskutusjäljet ovat niin suorassa ja tasaisesti, että ei niitä millään vaahdolla ole ajettu.

Onko sitten ollut Rokka vai joku urakoitsija kuka on ajellut. Vai Lyyti kenties. Mukuloilla tuskin vielä on ollut ruiskuttajan tutkintoa suoritettuna. Ne joilla ei vieläkään ole gps-opastinta, ovat ajasta jäljessä jo helvetin monta kymmentä vuotta. Kyllä sitä ennen karjalassa osattiin.

Täytyy myös todeta, että tässä elokuvasarjassa on hirveä määrä virheitä, jotka liittyvät tuon ajan myllerryksiin. Onko ohjaaja täysin puupää vai leikkuri täysin puupää. Kaikissa Pekka Puupää elokuvissakaan ei ole niin montaa asiavirhettä, kuin tässä pyssyt metsässä kuvaelmassa.

Eihän tuossa ole mitään ihmeellistä, Gladiaattori-elokuvassa jo antiikin roomalaisilla oli ruiskutusurat viljapelloissa.  :D

Se voi olla myös tuossa tuntemattomassakin, että urat on tehty jo kylväessä. Tuohon aikaan tuskin suurvallat ovat antaneet paikannussignaaleja siviilikäyttöön.

Kyllä niittä näkkee viellä noeta ruiskkutusurija vakkon nuot navikaatki,semmossia jotka on jäänny sinne ihan vahikoossaa.

navettapiika

  • Vieras
Vs: Tuntematon sotilas
mut eiks ole hauskaa hommaa katella mitä virheitä nuissa "vanhoissa" kuvissa onkaan..?     monessa kuvassa niin kökkö juoni et jotain keksittävä huviksi...                      ei niiiiiin hirveesti kantsi kuiteskaan pollaa kiristää....

Helmikuussa alkaa sarja josta Oksa ei löydä virheen virhettä.
https://yle.fi/uutiset/3-10527671
Tuossahan ei sitten muuta olekaan kuin virheitä. Kyllä se alkuperäinen on aina se oikea.
Jos tuossa sarjassa Nuuskamuikkunen ei polta hillittömästi piippua, niin koko filmatisointi olisi syytä ollut jättää tekemättä. Varmaan Herra Huu - sarjan teossakin amiraali Kaljamahan hahmo muutettaisiin raittiiksi, eikä hän kännäilisi vaarin kaljan kanssa.
Vaan entäs Muumipapan kortinpeluu ja salajuopottelu, epävakaus ja muut tällaiset.  Pitäisihän nuokin siivota pois. Hemmetin uusiokäyttäjät, kun kaikki pitää mennä muuttamaan ja oikomaan.
Kaikki uskoo että myös pakolaiskiintiö sekä homokiintiö on täytetty uudessa muumisarjassa.
Olihan alkuperäisessäkin nämä Myyn perheenjäsenet, Tiuhti ja Viuhti, mutta eikö tuo Hemuli kävisi jo homostakin..entäs Nuuskamuikkunen, ei tyttökaveria ja tykkää vaeltaa, epäilyttävää.

JiiPee42

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3582
Vs: Tuntematon sotilas
Aku Louhiniemen ohjaamasta, toista maailmansotaa käsittelevästä elokuvasta, näkee aivan selvästi, että jo tuolloin traktoreissa on ollut GPS-ohjaus. Oletettavasti Rokan kaurapellossa olevat ruiskutusjäljet ovat niin suorassa ja tasaisesti, että ei niitä millään vaahdolla ole ajettu.

Onko sitten ollut Rokka vai joku urakoitsija kuka on ajellut. Vai Lyyti kenties. Mukuloilla tuskin vielä on ollut ruiskuttajan tutkintoa suoritettuna. Ne joilla ei vieläkään ole gps-opastinta, ovat ajasta jäljessä jo helvetin monta kymmentä vuotta. Kyllä sitä ennen karjalassa osattiin.

Täytyy myös todeta, että tässä elokuvasarjassa on hirveä määrä virheitä, jotka liittyvät tuon ajan myllerryksiin. Onko ohjaaja täysin puupää vai leikkuri täysin puupää. Kaikissa Pekka Puupää elokuvissakaan ei ole niin montaa asiavirhettä, kuin tässä pyssyt metsässä kuvaelmassa.

Noihin samoihin asioihin kiinitin huomion nähtyäni elokuvan teatterissa.......hassua kun Anteron vaimo lähtee evakkoon juhannuksen aikoihin -44 niin kaura ojantakana odottaa puimuria

montöör

  • Vieras
Vs: Tuntematon sotilas
Ekan osan perusteella ihan turha elokuva. Onneksi ei sentään ollut pesukoneita
metsässä taistelemassa. Tuo sisälukuharjoitus olisi yhtähyvin voitu tehdä
studiossa ilman lavasteita. Noottaa, paljon on katsojia kerännyt

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Tuntematon sotilas
mut eiks ole hauskaa hommaa katella mitä virheitä nuissa "vanhoissa" kuvissa onkaan..?     monessa kuvassa niin kökkö juoni et jotain keksittävä huviksi...                      ei niiiiiin hirveesti kantsi kuiteskaan pollaa kiristää....

Helmikuussa alkaa sarja josta Oksa ei löydä virheen virhettä.
https://yle.fi/uutiset/3-10527671
Tuossahan ei sitten muuta olekaan kuin virheitä. Kyllä se alkuperäinen on aina se oikea.
Jos tuossa sarjassa Nuuskamuikkunen ei polta hillittömästi piippua, niin koko filmatisointi olisi syytä ollut jättää tekemättä. Varmaan Herra Huu - sarjan teossakin amiraali Kaljamahan hahmo muutettaisiin raittiiksi, eikä hän kännäilisi vaarin kaljan kanssa.
Vaan entäs Muumipapan kortinpeluu ja salajuopottelu, epävakaus ja muut tällaiset.  Pitäisihän nuokin siivota pois. Hemmetin uusiokäyttäjät, kun kaikki pitää mennä muuttamaan ja oikomaan.
Kaikki uskoo että myös pakolaiskiintiö sekä homokiintiö on täytetty uudessa muumisarjassa.
Olihan alkuperäisessäkin nämä Myyn perheenjäsenet, Tiuhti ja Viuhti, mutta eikö tuo Hemuli kävisi jo homostakin..entäs Nuuskamuikkunen, ei tyttökaveria ja tykkää vaeltaa, epäilyttävää.

Onko Nuuskamuikkunen tyttö? En ole tiennytkään. Käynyt sukupuolimuuntoleikkauksessa ?

Ootko millonkaa nähäny semmottia kuvva josta näkis ihan varrmmasti  onko Se tua Aku-ankka mies vae naes.

Kaikki

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1511

Kaikki tietää että ankka jolla on munat ,se on sitten naaras.

Kollonen J/T

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 94
  • Elämä on!
Vs: Tuntematon sotilas
V1TTU! Onko Tuntematon joku jyväjemmaus elokuva??

hehhehehhe!

Sotaelokuvaksi melko realistisia kohtauksia. Vaikka näyttelijät yms pääosin sivareita. Mutta näihän se menee ammattimies osaa vaikka ei ole ikäänsä vilijelly KEPUSTI!

Tuntemattoman loppussa missä Koskela kaatui, joukon ryhmitys oli kyllä amatöörimäinen. Tuskin kokenut joukkueenjohtaja sitä noin tekisi. Turpaan saanti sata varmaa. Eli ei aivan täydellinen sotaelokuva.

Mutta kyntyrivien ja paskavaon suoruudella ei mitään merkitystä muulle kuin agraarikuplan pikkukivoille kotomiehille!! joille armeija, maanpuollustus ja vitutus sama asia!

Viimeksi muokattu: 31.12.18 - klo:12:46 kirjoittanut Kollonen J/T

EU on taivas verrattuna YYA-suomeen tai uralin liittoon!

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Tuntematon sotilas
Kyseessä on vielä vanhempi keksintö, Gladiaattorissa Russelin pellolla näkyi jo ruiskutusurat

http://casavacanze.poderesantapia.com/images/walk/russellcroweterralippe700.jpg
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Tuntematon sotilas
V1TTU! Onko Tuntematon joku jyväjemmaus elokuva??

hehhehehhe!

Sotaelokuvaksi melko realistisia kohtauksia. Vaikka näyttelijät yms pääosin sivareita. Mutta näihän se menee ammattimies osaa vaikka ei ole ikäänsä vilijelly KEPUSTI!

Tuntemattoman loppussa missä Koskela kaatui, joukon ryhmitys oli kyllä amatöörimäinen. Tuskin kokenut joukkueenjohtaja sitä noin tekisi. Turpaan saanti sata varmaa. Eli ei aivan täydellinen sotaelokuva.

Mutta kyntyrivien ja paskavaon suoruudella ei mitään merkitystä muulle kuin agraarikuplan pikkukivoille kotomiehille!! joille armeija, maanpuollustus ja vitutus sama asia!
Älä paremmin sano .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Tuntematon sotilas
Kyseessä on vielä vanhempi keksintö, Gladiaattorissa Russelin pellolla näkyi jo ruiskutusurat

http://casavacanze.poderesantapia.com/images/walk/russellcroweterralippe700.jpg

Se tuli jo aiemmin tuolla kerrottua .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Tuntematon sotilas
mut eiks ole hauskaa hommaa katella mitä virheitä nuissa "vanhoissa" kuvissa onkaan..?     monessa kuvassa niin kökkö juoni et jotain keksittävä huviksi...                      ei niiiiiin hirveesti kantsi kuiteskaan pollaa kiristää....

Helmikuussa alkaa sarja josta Oksa ei löydä virheen virhettä.
https://yle.fi/uutiset/3-10527671
Tuossahan ei sitten muuta olekaan kuin virheitä. Kyllä se alkuperäinen on aina se oikea.
Jos tuossa sarjassa Nuuskamuikkunen ei polta hillittömästi piippua, niin koko filmatisointi olisi syytä ollut jättää tekemättä. Varmaan Herra Huu - sarjan teossakin amiraali Kaljamahan hahmo muutettaisiin raittiiksi, eikä hän kännäilisi vaarin kaljan kanssa.
Vaan entäs Muumipapan kortinpeluu ja salajuopottelu, epävakaus ja muut tällaiset.  Pitäisihän nuokin siivota pois. Hemmetin uusiokäyttäjät, kun kaikki pitää mennä muuttamaan ja oikomaan.
Kaikki uskoo että myös pakolaiskiintiö sekä homokiintiö on täytetty uudessa muumisarjassa.
Olihan alkuperäisessäkin nämä Myyn perheenjäsenet, Tiuhti ja Viuhti, mutta eikö tuo Hemuli kävisi jo homostakin..entäs Nuuskamuikkunen, ei tyttökaveria ja tykkää vaeltaa, epäilyttävää.

Onko Nuuskamuikkunen tyttö? En ole tiennytkään. Käynyt sukupuolimuuntoleikkauksessa ?

Ootko millonkaa nähäny semmottia kuvva josta näkis ihan varrmmasti  onko Se tua Aku-ankka mies vae naes.

Kyllä Aku on kukkopoika.

Aatami Särkisalami

  • Vieras
Vs: Tuntematon sotilas
njaa saattaa olla että AKU juo laitilan kuukuva kukkova  sitä  välikalijaa  merimies hame räällään ja lainaa roopelta fyrkkaa..ja onnen lantteja

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Tuntematon sotilas
mut eiks ole hauskaa hommaa katella mitä virheitä nuissa "vanhoissa" kuvissa onkaan..?     monessa kuvassa niin kökkö juoni et jotain keksittävä huviksi...                      ei niiiiiin hirveesti kantsi kuiteskaan pollaa kiristää....

Helmikuussa alkaa sarja josta Oksa ei löydä virheen virhettä.
https://yle.fi/uutiset/3-10527671
Tuossahan ei sitten muuta olekaan kuin virheitä. Kyllä se alkuperäinen on aina se oikea.
Jos tuossa sarjassa Nuuskamuikkunen ei polta hillittömästi piippua, niin koko filmatisointi olisi syytä ollut jättää tekemättä. Varmaan Herra Huu - sarjan teossakin amiraali Kaljamahan hahmo muutettaisiin raittiiksi, eikä hän kännäilisi vaarin kaljan kanssa.
Vaan entäs Muumipapan kortinpeluu ja salajuopottelu, epävakaus ja muut tällaiset.  Pitäisihän nuokin siivota pois. Hemmetin uusiokäyttäjät, kun kaikki pitää mennä muuttamaan ja oikomaan.
Kaikki uskoo että myös pakolaiskiintiö sekä homokiintiö on täytetty uudessa muumisarjassa.
Olihan alkuperäisessäkin nämä Myyn perheenjäsenet, Tiuhti ja Viuhti, mutta eikö tuo Hemuli kävisi jo homostakin..entäs Nuuskamuikkunen, ei tyttökaveria ja tykkää vaeltaa, epäilyttävää.
Tiuhti ja Viuhti eivät ole Pikku-Myyn sukulaisia . Pikku-Myyn sukulaiset kyllä oli parissa jaksossa ja Mymmeli Pikku-Myyn Sisar oli useammassakin jaksossa . Tuutikki ilmeisesti Transsukupuolinen koska rintoja ei ollut piirretty eikä *****a näytetty .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Tuntematon sotilas
mut eiks ole hauskaa hommaa katella mitä virheitä nuissa "vanhoissa" kuvissa onkaan..?     monessa kuvassa niin kökkö juoni et jotain keksittävä huviksi...                      ei niiiiiin hirveesti kantsi kuiteskaan pollaa kiristää....

Helmikuussa alkaa sarja josta Oksa ei löydä virheen virhettä.
https://yle.fi/uutiset/3-10527671
Tuossahan ei sitten muuta olekaan kuin virheitä. Kyllä se alkuperäinen on aina se oikea.
Jos tuossa sarjassa Nuuskamuikkunen ei polta hillittömästi piippua, niin koko filmatisointi olisi syytä ollut jättää tekemättä. Varmaan Herra Huu - sarjan teossakin amiraali Kaljamahan hahmo muutettaisiin raittiiksi, eikä hän kännäilisi vaarin kaljan kanssa.
Vaan entäs Muumipapan kortinpeluu ja salajuopottelu, epävakaus ja muut tällaiset.  Pitäisihän nuokin siivota pois. Hemmetin uusiokäyttäjät, kun kaikki pitää mennä muuttamaan ja oikomaan.
Kaikki uskoo että myös pakolaiskiintiö sekä homokiintiö on täytetty uudessa muumisarjassa.
Olihan alkuperäisessäkin nämä Myyn perheenjäsenet, Tiuhti ja Viuhti, mutta eikö tuo Hemuli kävisi jo homostakin..entäs Nuuskamuikkunen, ei tyttökaveria ja tykkää vaeltaa, epäilyttävää.
Tiuhti ja Viuhti eivät ole Pikku-Myyn sukulaisia . Pikku-Myyn sukulaiset kyllä oli parissa jaksossa ja Mymmeli Pikku-Myyn Sisar oli useammassakin jaksossa . Tuutikki ilmeisesti Transsukupuolinen koska rintoja ei ollut piirretty eikä *****a näytetty .

Kerrankin on joku asia jossa sorkkis on suuri tietäjä. Sorkkis tietää Muumit ja alvit 😂😂