Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Rakennemuutos ja ympäristötoimet, mahtuvatko samalle sivulle?  (Luettu 6467 kertaa)

Rusina

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 616
31.10.2018 Mt.ssä oli kaksi mielenkiintoista juttua joissa viitattiin laiduntavaan karjatalouteen. Se olisi kestävintä maidontuotantoa ja lihantuotantoa ympäristön kannalta. EU.ssa kaavaillaan maataloustukia joissa on vahvempi ympäristönäkökulma. Eli tulevaisuudessa maataloudella hoidetaan ympäristöä (ja jopa suojellaankin) eikä maatalous olisi enää niin ympäristöä kuormittava. Lisäksi alan kannattavuus täytyy olla nykyistä parempi. Ihanteellinen ajatus, toivotaan että tämä poikii jotain luottamusta myös kuluttajan ja tuottajan välille.

Rakennekehitysodotuksissa ennustetaan että 2022 maitotiloja olisi puolet vähemmän kuin 2018 tammikuussa. Ennustetaan myös että keskikarjakoko tulee nousemaan yli 70.een. Tämä kehitys asettaa haasteita laidunnukselle. Voi olla että yksinään iso yksikkö ei tulevaisuudessa olekaan järkevintä jos ei pysty mm. laiduntamaan karjaa.

Massiivinen laajennusbuumi muualla Euroopassa ei ole ratkaissut mitään. Se on vain laskenut tuottajahintoja. Mikäli kohtuulliset tulot voisi yhtälailla saada pienemmälläkin karjamäärällä panostamalla maidon pitoisuuksiin ja laiduntavaan karjaan. Se on nähty että mitä nestetuotoksen maksimointi on tehnyt alan kannattavuudelle. Onneksi nämä tuet on tulossa EU.lta jos sieltä tulisi sitten esim. tukien muodossa jotain ohjausta ylituotannon suitsimiseen. Jos EU uudistaisi maataloustukiansa enempi markkinoita ohjaavaksi niin että ylituotanto että ympäristönäkökohdat huomioidaan enemmän.

Viimeksi muokattu: 01.11.18 - klo:14:40 kirjoittanut Rusina

Rusina

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 616
Jaa mikä nyt taas mättää?

Maailmalla laidunnetaan satojen nautojen karjoja.... Onko managementti-isännillä innovaatiot kateissa ja osaaminen taas KRIISISSÄ?

 PARKKIMITTARI kämmää aina!

HUUTONAURUA maituparonien kädettömyydelle!

Pohoseen maitulle siis lissää kriisitukkea....

Saanen kysyä, mikä SULLA mättää??

Härö

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 727

Saanen kysyä, mikä SULLA mättää??

Siinähän kyselet... toki Voisit yrittää ratkaista tätä maitukriisiänne.... jonka ratkaisut kyllä sokea reettakin huomaa, jos vähänkin älyä omaa.

Menikö caps lock rikki?

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19865
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Lihakarja ehkä plantaaseilla vaeltelee, mutta näyttäisi maailman suurimmat lypsykarjat olevan katon alla halleissa koko ajan. Milläs ne preerialta lypsyllekään keräisi.

-SS-

Rusina

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 616
Kysymys oli lähinnä Eu.n maataloustuista ja Eu- maista missä laidunnus on varmaan vähentynyt. Jos on yli 300 lehmää  niin ei niitä ihan helposti laidunneta.

JD6630

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5501
Eikö nykyään jaloitella, eikä niinkään laidunneta.

Eihän joku 300 lehmää tarvi ku sellaiset 100 hehtaaria ympärilleen laidunnusta varten, eikai se mahdotonta ole?

Rusina

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 616
Eikö nykyään jaloitella, eikä niinkään laidunneta.

Eihän joku 300 lehmää tarvi ku sellaiset 100 hehtaaria ympärilleen laidunnusta varten, eikai se mahdotonta ole?

Laidunnus on se juttu, se lisää luonnon monimuotoisuutta. Näkyvimpinä linnut hyötyy, mutta ihan hyönteis- ja eliötasolla. Lisäksi se pitäisi olla ihan oikeaa laidunnusta, että karja oikein viettää aikaansa siellä. Emolehmät ovat tietysti paras kun ovat koko kesän siellä. Lypsylehmienkin laiduntaminen kannattaa. kun laitumet lannoittaa ja hoitaa hyvin niin kyllä lehmät heruu paremmin. Ja onhan se lehmälle luontaisin tapa syödä, lisäksi siinä on luonnollinen alusta, liike ja sitten se tuoksu. Jos lehmän lempihaju on vastasyntynyt vasikka niin heti toisena tulee vihreä ruoho. Työtä ja hermoja se vähän vaatii, laidunnuksen järjestäinen siis. Mikään ei tule ilmaiseksi. Lukekaa lehdestä ne jutut, siis MT "Ilmasto ja hiilensidonta halutaan osaksi maataloustukea" s. 7. ja ,"Suomella on keinoja torjua eläinkatoa" s. 3.

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2856

Sitten kun keksit miten lehmäsi saavat suoraan pellosta syötyä vähintään puolet vuosittaisesta energiantarpeestaan, voit puhua näistä asioista edes jossain määrin samalla tasolla kuin Irlantilaiset ja Uuden-Seelannin tuottajat. Siihen voi kuitenkin mennä hetki. Se että suomalaisittain laiduntaa paljon ,tarkoittaa että lehmät saavat laitumelta max 20% ruuastaan (reilu puolet ruuasta 4kk ajan)...

nautafarmari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1865

Kaunis ajatus, mutta itekin joutunut myöntymään, jotta pientilojen aika alkaa olla ohi.  :(

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Toi laidunnoksen monimuotoisuusvaikutus toteutuu silläkin että joku peura on siellä ilmaiseksi syömässä
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3626
Eikö nykyään jaloitella, eikä niinkään laidunneta.

Eihän joku 300 lehmää tarvi ku sellaiset 100 hehtaaria ympärilleen laidunnusta varten, eikai se mahdotonta ole?

Laidunnus on se juttu, se lisää luonnon monimuotoisuutta. Näkyvimpinä linnut hyötyy, mutta ihan hyönteis- ja eliötasolla. Lisäksi se pitäisi olla ihan oikeaa laidunnusta, että karja oikein viettää aikaansa siellä. Emolehmät ovat tietysti paras kun ovat koko kesän siellä. Lypsylehmienkin laiduntaminen kannattaa. kun laitumet lannoittaa ja hoitaa hyvin niin kyllä lehmät heruu paremmin. Ja onhan se lehmälle luontaisin tapa syödä, lisäksi siinä on luonnollinen alusta, liike ja sitten se tuoksu. Jos lehmän lempihaju on vastasyntynyt vasikka niin heti toisena tulee vihreä ruoho. Työtä ja hermoja se vähän vaatii, laidunnuksen järjestäinen siis. Mikään ei tule ilmaiseksi. Lukekaa lehdestä ne jutut, siis MT "Ilmasto ja hiilensidonta halutaan osaksi maataloustukea" s. 7. ja ,"Suomella on keinoja torjua eläinkatoa" s. 3.

Sitten kun keksit miten lehmäsi saavat suoraan pellosta syötyä vähintään puolet vuosittaisesta energiantarpeestaan, voit puhua näistä asioista edes jossain määrin samalla tasolla kuin Irlantilaiset ja Uuden-Seelannin tuottajat. Siihen voi kuitenkin mennä hetki. Se että suomalaisittain laiduntaa paljon ,tarkoittaa että lehmät saavat laitumelta max 20% ruuastaan (reilu puolet ruuasta 4kk ajan)...
Näky olevan lehdessä moitteita pihatonpitäjille lehmien huonosta sorkkaterveydestä.Olisiko se sittenkin jonkinmoinen laidunnus hyvä vaihtoehto?

maidontuottaja

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5521
  • 250k

Mun mielestä pihatto, jossa on märät lattiat ja lehmät kävelevät sellaisen ripulin seassa (sitä ei tartte olla edes paksulti) näyttää ihan karseelta siihen nähden että ovat nätisti parsinavetan kuivitetussa ja siistissä parressa.
Huonostakin asiasta voi löytyä joskus jotain hyvää.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Eikö nykyään jaloitella, eikä niinkään laidunneta.

Eihän joku 300 lehmää tarvi ku sellaiset 100 hehtaaria ympärilleen laidunnusta varten, eikai se mahdotonta ole?

Laidunnus on se juttu, se lisää luonnon monimuotoisuutta. Näkyvimpinä linnut hyötyy, mutta ihan hyönteis- ja eliötasolla. Lisäksi se pitäisi olla ihan oikeaa laidunnusta, että karja oikein viettää aikaansa siellä. Emolehmät ovat tietysti paras kun ovat koko kesän siellä. Lypsylehmienkin laiduntaminen kannattaa. kun laitumet lannoittaa ja hoitaa hyvin niin kyllä lehmät heruu paremmin. Ja onhan se lehmälle luontaisin tapa syödä, lisäksi siinä on luonnollinen alusta, liike ja sitten se tuoksu. Jos lehmän lempihaju on vastasyntynyt vasikka niin heti toisena tulee vihreä ruoho. Työtä ja hermoja se vähän vaatii, laidunnuksen järjestäinen siis. Mikään ei tule ilmaiseksi. Lukekaa lehdestä ne jutut, siis MT "Ilmasto ja hiilensidonta halutaan osaksi maataloustukea" s. 7. ja ,"Suomella on keinoja torjua eläinkatoa" s. 3.

Sitten kun keksit miten lehmäsi saavat suoraan pellosta syötyä vähintään puolet vuosittaisesta energiantarpeestaan, voit puhua näistä asioista edes jossain määrin samalla tasolla kuin Irlantilaiset ja Uuden-Seelannin tuottajat. Siihen voi kuitenkin mennä hetki. Se että suomalaisittain laiduntaa paljon ,tarkoittaa että lehmät saavat laitumelta max 20% ruuastaan (reilu puolet ruuasta 4kk ajan)...
Näky olevan lehdessä moitteita pihatonpitäjille lehmien huonosta sorkkaterveydestä.Olisiko se sittenkin jonkinmoinen laidunnus hyvä vaihtoehto?
Sekin .

Käytännöllisyyden vuoksi kuitenkin ritilät , jotka pidetään siisteinä . Ritilän alla pitää olla hyvä tuuletus . Ammoniakin haittavaikutuksista ei ole tutkimustulosta SUOMESSA , muissa maissa kyllä . Kovat sorkat pysyvät terveinä , tähän vaikuttaa ruokinta .

Märkä karkearehu on myrkkyä sorkille .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Rusina

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 616
Eikö nykyään jaloitella, eikä niinkään laidunneta.

Eihän joku 300 lehmää tarvi ku sellaiset 100 hehtaaria ympärilleen laidunnusta varten, eikai se mahdotonta ole?

Laidunnus on se juttu, se lisää luonnon monimuotoisuutta. Näkyvimpinä linnut hyötyy, mutta ihan hyönteis- ja eliötasolla. Lisäksi se pitäisi olla ihan oikeaa laidunnusta, että karja oikein viettää aikaansa siellä. Emolehmät ovat tietysti paras kun ovat koko kesän siellä. Lypsylehmienkin laiduntaminen kannattaa. kun laitumet lannoittaa ja hoitaa hyvin niin kyllä lehmät heruu paremmin. Ja onhan se lehmälle luontaisin tapa syödä, lisäksi siinä on luonnollinen alusta, liike ja sitten se tuoksu. Jos lehmän lempihaju on vastasyntynyt vasikka niin heti toisena tulee vihreä ruoho. Työtä ja hermoja se vähän vaatii, laidunnuksen järjestäinen siis. Mikään ei tule ilmaiseksi. Lukekaa lehdestä ne jutut, siis MT "Ilmasto ja hiilensidonta halutaan osaksi maataloustukea" s. 7. ja ,"Suomella on keinoja torjua eläinkatoa" s. 3.

Kaunis ajatus, mutta itekin joutunut myöntymään, jotta pientilojen aika alkaa olla ohi.  :(

Laajentavienkin täytyy osoittaa  laidunmaat ja laidunreitit asemapiirrokseen. Vaihtoehtoisesti täytyy rakentaa viemäröity jaloittelutarha. kuuluu ympäristölupaehtoihin ja osittain investointitukiehtoihin. Toki jos tekee alle 50 lehmälle omalla rahalla pihaton, niin ei ole jaloittelupakkoa. Tulevaisuudessa vaatimuksrt voivat erota nykyisestä. Jos nyt (osittain) pärjää isolla ja tehokkaalla yksiköllä niin se ei välttämättä tule olemaan loputtomasti niin. Jossain vaiheessa tämä tehokkuus kääntyy itseään vastaan. Ja mihinkä se kaikki paska mätetään? Hollannissa se ei mahdu enää mihinkään, sitä ajetaan rekkakuormittain rajojen yli.

timotej

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 977
31.10.2018 Mt.ssä oli kaksi mielenkiintoista juttua joissa viitattiin laiduntavaan karjatalouteen. Se olisi kestävintä maidontuotantoa ja lihantuotantoa ympäristön kannalta. EU.ssa kaavaillaan maataloustukia joissa on vahvempi ympäristönäkökulma. Eli tulevaisuudessa maataloudella hoidetaan ympäristöä (ja jopa suojellaankin) eikä maatalous olisi enää niin ympäristöä kuormittava. Lisäksi alan kannattavuus täytyy olla nykyistä parempi. Ihanteellinen ajatus, toivotaan että tämä poikii jotain luottamusta myös kuluttajan ja tuottajan välille.

Rakennekehitysodotuksissa ennustetaan että 2022 maitotiloja olisi puolet vähemmän kuin 2018 tammikuussa. Ennustetaan myös että keskikarjakoko tulee nousemaan yli 70.een. Tämä kehitys asettaa haasteita laidunnukselle. Voi olla että yksinään iso yksikkö ei tulevaisuudessa olekaan järkevintä jos ei pysty mm. laiduntamaan karjaa.

Massiivinen laajennusbuumi muualla Euroopassa ei ole ratkaissut mitään. Se on vain laskenut tuottajahintoja. Mikäli kohtuulliset tulot voisi yhtälailla saada pienemmälläkin karjamäärällä panostamalla maidon pitoisuuksiin ja laiduntavaan karjaan. Se on nähty että mitä nestetuotoksen maksimointi on tehnyt alan kannattavuudelle. Onneksi nämä tuet on tulossa EU.lta jos sieltä tulisi sitten esim. tukien muodossa jotain ohjausta ylituotannon suitsimiseen. Jos EU uudistaisi maataloustukiansa enempi markkinoita ohjaavaksi niin että ylituotanto että ympäristönäkökohdat huomioidaan enemmän.
Juu, eurooppalainen (ja pohjois-amerikkalainenkaan) "rakennekehitys" ei kyllä ole ympäristölähtöistä.   Kyllä isojakin karjoja voi laiduntaa, Suomessa siis vain kesän ajan, mutta se vaatii laidunmaiden varauksen ja sopivan lypsytekniikan. Se on kyllä vaikeaa, kun entistä rintamamiestilaa aletaan "kehittämään". Muitakin kehittämismahdollisuuksia tietysti on, mutta täällä on omaksuttu yhden ainoan "oikean" vaihtoehdon tie. Lehmien  jaloittelu ei siis pelasta maapalloa, koko kesäkauden laidunnus kylläkin omalta osaltaan. Tietysti senkin edut voidaan missata muulla toiminnalla kaupungeissa.