Verkussonin puksutus läheni justiisa sitä sammaesta rehutornija, jossa se Talokkaan poetsu oli kortteerannu ja ollu Vanttomin opissa. Pietikäesmumma maata reohotti pöönä mullassa puun juuressa ja Jussi puhisteli peältäsä enimpie moskie, se kun se akka oli luullu että Jussi alako harrastammaan sukupuolista häerintätä, niin se oli nykässy pikkuhoususa poekeen alta aekayksikön ja ruvennu pyörimään Jussin kans maassa niiku aenaski vappaapaenissa. Onneksesa Jussi oli onnistunu purasemmaan Pietikäeskän polovilumpijosta niin kovasti että akka oli joutunu irrottammaan otteesa.
Auno kahteli entistä pöllästyneemmän näkösen touhuo ja syynäsi välliin lähestyvvää kolisevvaa savupiliveä kohti, välillä taas maassa teotaroevaan sakkiin. Lopulta Aunon pokka petti ja se juosta hummautti pihalla olevan latan sakastiin ja rupesi kitkuttammaan auttova käyntiin.
-Viuviuviu-viuviuv, sano latan moottori, eikä käynnistyny.
Seehpulonin verkutsonni eiku tulla rytkytti reiluo kahtakytäviittä lattaa kohti ja Auno uksi jo itehenkessään että pertteeni kun tuli kirkosta erottuva, taetaa tulla noutaja. Vaen ei se Seehpuloni ollunna eilisen teeren poekija, sehän sompasi niiku sompamiehet aenaski verkussoonin juuri latan kylykejä hippoen sillae, että verkutsooni törmäsi suoraan siihen tornin alla olevan kortteerin ovveen, niin että yks ryssäys vaen
Elämä on parasta kometiijjaa
