Kauppaketjut kovin rummuttavat ulkomailta tulevaa polkumyyntielintarviketta.
Olisiko tuottajaväellä kenties syytä tarkistaa tuleeko tilan hankinnat tehtyä oikeista paikoista vai pitäisikö kenties suosia kauppaliikkeitä jotka eivät toisella kädellä puukota tuottajia jalkaan?
Menevätkö esimerkiksi tuotantopanoksiin; lannoitteisiin, rehuihin ja siemeniin sijoitetut rahat "samalta tililtä" ulkomaan elintarvikerahtikuljetusten ylläpitoon?
Meillä on semmoinen (kallis) periaate, että ostetaan ensijaisesti kotimaista. Lihoissa ja muissakin tuotteissa pitää olla "Hyvää Suomesta" -joutsenmerkki. Tästä syystä Poutun tarjousulkofileet jää tiskiin.
Sitähän sanotaan, että kun järki loppuu alkaa periaatteet. Periaatteena on myös, että mitään kevyttuotteita ei osteta. Poikkeuksen tekee Oivariini levitettävyyden vuoksi - käytännöllisyys voittaa periaatteen. Toinen poikkeus on Liiteri - sieltä ei osteta mitään, olkoon vaan vaikka kuinka kotimaista sielläkin. Ärsyttävä paikka on ulkomainen ketju Kikantti - sieltä on vaan pakko joskus jotain ostaa...
On muuten aika haastavaa hankkia saunajuomaa, kun sen pitää olla kotimaista, puolen litran purkissa eikä missään 0,45 pänikässä eikä saa olla laittia - oluen juojilla on helpompaa kuin siiderin-lonkeron läträäjillä!
Tää kotimaisuusperiaate koskee lähinnä ruokaa ja muita kulutustavaroita. Koneissa ja elektroniikassa ei ehkä olekaan sitä kotimaista vaihtoehtoa. Palveluissa järjestys on: ensin katsastetaan oman paikkakunnan toimijat, sitten kotimaakunnan ja lopuksi suomalaiset. Vähän niinkuin poliitikoilla: ensin tulee oma etu, sitten puolueen, kolmantena muiden kavereiden ja viimeisenä äänestäjän...
