Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Maitotiloilla syvä ahdinko  (Luettu 174723 kertaa)

maidontuottaja

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5521
  • 250k
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Maidontuottajien syvän ahdingon maantieteellinen raja menee C tukialueen rajalla. MT: ssa on joka viikolle vähintään yksi avoimet ovet C alueella. Kun samaan aikaan etelässä ryvetään isoissa kannattsvuuskriiseissä ja pohjoiseen nousee uusia pytinkejä. Reilua vai mitä. Me ei voida investoida ja uskon että pääsyy sille on maantieteellinen sijaintimme. Pitäisi ottaa lehmät  mukaan ja muuttaa pohjoisempaan. Ei tunnu reilulta että työolosuhteita ja lehmien olosuhteita ei pysty parsinavetassa oikein isommin muuttamaan. Lonkankoukistajat ja jalat kipeenä kykitään lypsyllä, kun tietää että vois olla paremmin.  Pystyisikö sijoittamaan pienen lypsyaseman tuohon. Kombinavetta on aina ollut mielestäni ihan pyllystä, mutta hyvää vaihtoehtoa ei ole nyt olemassakaan.

Kävin tuolla ristijärvellä. Pari huomiota. Me omistajat -takki on nyt tulossa muotiin ainakin eturivin. Ja sitten navetta. Pikkunätti navetta, lujabetonikin oppinut tekemään kunnon ikkuna-/tuuletusaukot. Vasikkala tyypillinen delavali, olettaen, että toiminnallinen pohja tullut sieltä, en kysellyt toki - mutta jos niin ne osaa piirtää vieläkään vasikkalaa. Sitten navetan asemointi, mäen päällä se lienee haasteellista, mutta toinen pääty oli aikas ylhäällä. Muuten asiallinen.
Ja ensi viikolla sitten Kuopioon navetta-avajaisiin..siellä on kuulemma komia tulossa.

Kerro toki miten tehdään toimiva vasikkala niin, että täyttyy kaikki hyvinvointikorvauksen ehdot ja hinta ei karkaa järjettömäksi
Vasikkalan suunnitelun ydin täytyy olla pienet ryhmäkoot ja kertatäyttöisyys.
Huonostakin asiasta voi löytyä joskus jotain hyvää.

Rusina

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 616
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Maidontuottajien syvän ahdingon maantieteellinen raja menee C tukialueen rajalla. MT: ssa on joka viikolle vähintään yksi avoimet ovet C alueella. Kun samaan aikaan etelässä ryvetään isoissa kannattsvuuskriiseissä ja pohjoiseen nousee uusia pytinkejä. Reilua vai mitä. Me ei voida investoida ja uskon että pääsyy sille on maantieteellinen sijaintimme. Pitäisi ottaa lehmät  mukaan ja muuttaa pohjoisempaan. Ei tunnu reilulta että työolosuhteita ja lehmien olosuhteita ei pysty parsinavetassa oikein isommin muuttamaan. Lonkankoukistajat ja jalat kipeenä kykitään lypsyllä, kun tietää että vois olla paremmin.  Pystyisikö sijoittamaan pienen lypsyaseman tuohon. Kombinavetta on aina ollut mielestäni ihan pyllystä, mutta hyvää vaihtoehtoa ei ole nyt olemassakaan.

Kävin tuolla ristijärvellä. Pari huomiota. Me omistajat -takki on nyt tulossa muotiin ainakin eturivin. Ja sitten navetta. Pikkunätti navetta, lujabetonikin oppinut tekemään kunnon ikkuna-/tuuletusaukot. Vasikkala tyypillinen delavali, olettaen, että toiminnallinen pohja tullut sieltä, en kysellyt toki - mutta jos niin ne osaa piirtää vieläkään vasikkalaa. Sitten navetan asemointi, mäen päällä se lienee haasteellista, mutta toinen pääty oli aikas ylhäällä. Muuten asiallinen.

Thanx, lisää näitä. Tosiaan ei lähdetä täältä etelästä avajaisiin pohjoisemmaksi. Jos on ollut tässä ihan lähellä niin on poikettu jos ehditty.

Vana navettaa on ilmestynyt viime aikoina useampikin. Onhan se hyvä että kauppa käy. Jos c-alueen tuki on se mikä pelastaa myös sivuelinkeinot niin mikäs siinä. Vanalla ainakin kauppa käy, pohjoisempana.

Samaan aikaan kun 60-65 leveyspiirille tehdään betoninavettoja niin tänne etelääm suositellaan mahdollisimman kevytrakenteista. Malli otetaan lihakarjapuolelta, mutta eristys lisätään kattoon. Semmonen pulpettikattoinen visiiriseinällä jossa toinen seinä voisi olla jopa roll-up verhoilla jopa kokonaan auki. Lypsykonesysteemit toki pitäää suojata kylmältä, sille joku suojaisempi paikka.

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Tuollainen ratkaisu on ihan hyvä ettei ala aivan heti tuulemaan omaan otsaan :-\
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Maidontuottajien syvän ahdingon maantieteellinen raja menee C tukialueen rajalla. MT: ssa on joka viikolle vähintään yksi avoimet ovet C alueella. Kun samaan aikaan etelässä ryvetään isoissa kannattsvuuskriiseissä ja pohjoiseen nousee uusia pytinkejä. Reilua vai mitä. Me ei voida investoida ja uskon että pääsyy sille on maantieteellinen sijaintimme. Pitäisi ottaa lehmät  mukaan ja muuttaa pohjoisempaan. Ei tunnu reilulta että työolosuhteita ja lehmien olosuhteita ei pysty parsinavetassa oikein isommin muuttamaan. Lonkankoukistajat ja jalat kipeenä kykitään lypsyllä, kun tietää että vois olla paremmin.  Pystyisikö sijoittamaan pienen lypsyaseman tuohon. Kombinavetta on aina ollut mielestäni ihan pyllystä, mutta hyvää vaihtoehtoa ei ole nyt olemassakaan.

Kävin tuolla ristijärvellä. Pari huomiota. Me omistajat -takki on nyt tulossa muotiin ainakin eturivin. Ja sitten navetta. Pikkunätti navetta, lujabetonikin oppinut tekemään kunnon ikkuna-/tuuletusaukot. Vasikkala tyypillinen delavali, olettaen, että toiminnallinen pohja tullut sieltä, en kysellyt toki - mutta jos niin ne osaa piirtää vieläkään vasikkalaa. Sitten navetan asemointi, mäen päällä se lienee haasteellista, mutta toinen pääty oli aikas ylhäällä. Muuten asiallinen.
Ja ensi viikolla sitten Kuopioon navetta-avajaisiin..siellä on kuulemma komia tulossa.

Tuu jutuille 😂😂
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

navettapiika

  • Vieras

Jep..tunnistat minut siitä timoteista hampaissa.

Mut tunnistaa boannahkabootseista jos on hyvä keli  ;D ;D

wolfheartscry

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2216

Kuopio on nykyisin pinta-alaltaan melko suuri kaupunki, joten missäköhän esikaupunkialueella tämä tapahtuma on vai lieko ihan torilla. Vois lähteä ihan turistina paikalle.

Tässä osoite, että paremmin löytää. http://www.nhk.fi/ajankohtaista/348/pihaton-avoimet-ovet-pe-6-10-maaningalla.html

taapero

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 137
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Voi tääl viipyä vähän pitempääkin ammattireissulla ;) www.delaval.com/fi/lisaatietoa/fi/tapahtumat/avoimet-ovet-ollikainen-jussi/

maidontuottaja

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5521
  • 250k
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Voi tääl viipyä vähän pitempääkin ammattireissulla ;) www.delaval.com/fi/lisaatietoa/fi/tapahtumat/avoimet-ovet-ollikainen-jussi/
Saapikos kysyä vieläkö Taaperolla on lypsylehmiä/maataloutta?
Huonostakin asiasta voi löytyä joskus jotain hyvää.

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52000
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Maidontuottajien syvän ahdingon maantieteellinen raja menee C tukialueen rajalla. MT: ssa on joka viikolle vähintään yksi avoimet ovet C alueella. Kun samaan aikaan etelässä ryvetään isoissa kannattsvuuskriiseissä ja pohjoiseen nousee uusia pytinkejä. Reilua vai mitä. Me ei voida investoida ja uskon että pääsyy sille on maantieteellinen sijaintimme. Pitäisi ottaa lehmät  mukaan ja muuttaa pohjoisempaan. Ei tunnu reilulta että työolosuhteita ja lehmien olosuhteita ei pysty parsinavetassa oikein isommin muuttamaan. Lonkankoukistajat ja jalat kipeenä kykitään lypsyllä, kun tietää että vois olla paremmin.  Pystyisikö sijoittamaan pienen lypsyaseman tuohon. Kombinavetta on aina ollut mielestäni ihan pyllystä, mutta hyvää vaihtoehtoa ei ole nyt olemassakaan.

Kävin tuolla ristijärvellä. Pari huomiota. Me omistajat -takki on nyt tulossa muotiin ainakin eturivin. Ja sitten navetta. Pikkunätti navetta, lujabetonikin oppinut tekemään kunnon ikkuna-/tuuletusaukot. Vasikkala tyypillinen delavali, olettaen, että toiminnallinen pohja tullut sieltä, en kysellyt toki - mutta jos niin ne osaa piirtää vieläkään vasikkalaa. Sitten navetan asemointi, mäen päällä se lienee haasteellista, mutta toinen pääty oli aikas ylhäällä. Muuten asiallinen.
Ja ensi viikolla sitten Kuopioon navetta-avajaisiin..siellä on kuulemma komia tulossa.

Tuu jutuille 😂😂
Jep..tunnistat minut siitä timoteista hampaissa.

Mut tunnistaa boannahkabootseista jos on hyvä keli  ;D ;D

Nilkkurihomo... 😂😂
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

😂😂😂

Miks ne buutsin varret pitää peittää farkun lahkeen alle, eikö olisi sama ostaa spittarit?
Huonostakin asiasta voi löytyä joskus jotain hyvää.

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Nilkkamallin buutsin on heti puukenkien jälkeen homointa mitä voin tietää. Tai joo piti vastata että itse vedän kesät ja talvet mokkasiineilla, on se silti ne hemmetin hapsupurkkaritkin ihan älyttömät.

Viimeksi muokattu: 01.10.18 - klo:16:15 kirjoittanut supersammakko

Nothing is Something Worth Doing

maidontuottaja

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5521
  • 250k
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Ei näkynyt käärmeennahkabuutseja kellään?