Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Maitotiloilla syvä ahdinko  (Luettu 174677 kertaa)

Rusina

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 616
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Miettinyt tätä tilakokoa mikä olisi Suomen oloihin sopiva ja myös toimiva ja kannnattava. Ehdottomasti perheviljelmät on Suomeen sopivin, se mikä pystyy perheen voimin pyörittämään (+ max 1 työntekijä) olisi varmaan parhain.  Ihan kaikkea ei kannata tänne ulkomailta tuoda. Se voi näyttää että iso on kannattavaa, mutta enpä usko, riskikin on isompi. Suomessa on pellot hajallaan ja rikkonaisia. Asuinalueita on levällään maaseudullakin, mikä on keski-euroopassa vieras asia. Tämä tuottaa ongelmia, - ei pelkästään ympäristöluvan saamiselle vaan myös ympärivuotiselle toiminnalle kun naapureita on melkein joka pellon kulmalla. Peltojen arvo ylittää meillä tuoton, eli lisämaan hankinta ei ole edes kannattavaa tuotannon laajentamiseen.  Vuokramaidenkin arvo nousee kysynnän noustessa. Meillä on täällä monta byrokratian juttua mikä hankaloittaa tilakoon kasvua, monet näistä ovat vieraita eteläisille naapureillemme. Kaiken lisäksi rakentaminen on kallista ja ison yksikön investointihankkeen läpivieminen vaatii ammattitaitoa mitä maatilayrittäjällä ei voi olla.

Lisäksi että perheviljelmät ovat koko suomalaisen omavaraisuuden ja huoltovarmuuden perusta niin meiltä tuottajilta pitäisi löytyä uskoa ja lujuutta luottaa siihen mikä on todettu jokseenkin toimivaksi pohjoisissa oloissa ja nähdä tämä toimivampana. En näe että suurtilat ( yli 150 lehmää?) olisi ollenkaan meidän juttu. Pysytään siinä mitä osaamme hyvin, niin tämä ala kestää paremmin huonotkin ajat. Ei kannata tavoitella liian suuria, niissä riskikin on suuri.

Viimeksi muokattu: 06.09.18 - klo:11:26 kirjoittanut Rusina

JD6630

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5501
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
En näe että suurtilat ( yli 150 lehmää?) olisi ollenkaan meidän juttu. Pysytään siinä mitä osaamme hyvin, niin tämä ala kestää paremmin huonotkin ajat. Ei kannata tavoitella liian suuria, niissä riskikin on suuri.
Jos se ei teillä onnistu, niin ei se tarkoita etteikö muilla voisi onnistua.

Dr.Who

  • Vieras
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Kyllä maitotiloilla pyyhkii hyvin, koska on mahdollisuus ahjoittaa tuotteensa kuluttajille pilkkahintaan.Marttilan pulju on hampaaton, mut mitäs marttila siitä perustaa, kun muija käy tilan ulkopuolella töissä ja itse saa huippupalkkaa mtk: n puh.joht hommasta+ matkakulut sapuskat.Pelkkä leipäkäki.

Last Man Standing

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2766
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
>maitotiloilla pyyhkii hyvin, koska on mahdollisuus ahjoittaa tuotteensa kuluttajille pilkkahintaan

Maidonhintahan on ihan hyvä

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2855
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Miettinyt tätä tilakokoa mikä olisi Suomen oloihin sopiva ja myös toimiva ja kannnattava. Ehdottomasti perheviljelmät on Suomeen sopivin, se mikä pystyy perheen voimin pyörittämään (+ max 1 työntekijä) olisi varmaan parhain.  Ihan kaikkea ei kannata tänne ulkomailta tuoda. Se voi näyttää että iso on kannattavaa, mutta enpä usko, riskikin on isompi. Suomessa on pellot hajallaan ja rikkonaisia. Asuinalueita on levällään maaseudullakin, mikä on keski-euroopassa vieras asia. Tämä tuottaa ongelmia, - ei pelkästään ympäristöluvan saamiselle vaan myös ympärivuotiselle toiminnalle kun naapureita on melkein joka pellon kulmalla. Peltojen arvo ylittää meillä tuoton, eli lisämaan hankinta ei ole edes kannattavaa tuotannon laajentamiseen.  Vuokramaidenkin arvo nousee kysynnän noustessa. Meillä on täällä monta byrokratian juttua mikä hankaloittaa tilakoon kasvua, monet näistä ovat vieraita eteläisille naapureillemme. Kaiken lisäksi rakentaminen on kallista ja ison yksikön investointihankkeen läpivieminen vaatii ammattitaitoa mitä maatilayrittäjällä ei voi olla.

Lisäksi että perheviljelmät ovat koko suomalaisen omavaraisuuden ja huoltovarmuuden perusta niin meiltä tuottajilta pitäisi löytyä uskoa ja lujuutta luottaa siihen mikä on todettu jokseenkin toimivaksi pohjoisissa oloissa ja nähdä tämä toimivampana. En näe että suurtilat ( yli 150 lehmää?) olisi ollenkaan meidän juttu. Pysytään siinä mitä osaamme hyvin, niin tämä ala kestää paremmin huonotkin ajat. Ei kannata tavoitella liian suuria, niissä riskikin on suuri.

Tota joo. Lomitus on reliikki jota ei ole missään muualla. Kun sen laskee pois yhtälöistä, niin tulevaisuus on sellaisten eläintilojen, jotka työllistävät vähintään 2 henkeä "yrittäjäpariskunnan" ulkopuolelta. Jos mietitään niitä maitotiloja jotka tekevät hyvää tulosta tällä hetkellä, niin ne ovat niitä jota laajensivat yli 100 lehmään yli 10 vuotta sitten. Ja ovat laajentaneet yli 200 lehmään viimeistään 2012. Niillä on työntekijöitä ja varallisuutta ja paljon turvatumpi tulevaisuus kuin pikkutilalla joka nyt rakentaa esim 1-2 robon pihaton.

Tämä ei tarkoita sitä että nyt kannattaa tehdä isoa navettaa (ei kannata) mutta kertoo kyllä siitä että tilakoon kasvattaminen 200-300 lehmään jos jo valmiiksi on yli 100, on ollut kannattavaa. Toki 200 lehmän keskikoolla ja hyvillä tuotostasoilla Suomeen mahtuu vain noin 1000 lypsykarjatilaa ellei kysyntä lisäänny.

https://www.finder.fi/Maataloustuotteita/Kallion+tila+Oy/Nivala/yhteystiedot/2275670

Ne, joilla on 10 vuotta vanha 1 robon navetta pärjäävät laajentamatta ihan ok, mutta se perustuu siihen että navetta alkaa olla maksettu ja toiminta vakiintunut, karja jalostunut toimivaksi jne. Täysin eri asia kuin, se että nyt sellaisen rakentaisi näihin hintatasoihin.

Viimeksi muokattu: 06.09.18 - klo:16:49 kirjoittanut antti-x

maidontuottaja

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5521
  • 250k
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Aikamoista jankkaamista. Ne jotka tekee, niin siihen tekemiseen ei vaikuta jos nyt on hieman huonompi aika. Navetan elinkaaren aikaan ehtii suhdanteet muuttua monesti.
Huonostakin asiasta voi löytyä joskus jotain hyvää.

JD6630

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5501
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Aikamoista jankkaamista. Ne jotka tekee, niin siihen tekemiseen ei vaikuta jos nyt on hieman huonompi aika. Navetan elinkaaren aikaan ehtii suhdanteet muuttua monesti.
Toisaalta, milloin tulee uusi hyvä aika maidontuotannolle? Monella laajentaneella tuskin rahat riittää enään kovin moneksi vuodeksi.

Kyllä tässä taisi käydä niin kuin sikapuolella.

Viimeksi muokattu: 06.09.18 - klo:18:48 kirjoittanut JD6630

Last Man Standing

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2766
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
>milloin tulee uusi hyvä aika maidontuotannolle?

Sikapuolen parempi aika on aina koittamassa 3-4 kk kuluttua.

Kyllästyin odottamaan 11 v sitten.

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2855
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
>milloin tulee uusi hyvä aika maidontuotannolle?

Sikapuolen parempi aika on aina koittamassa 3-4 kk kuluttua.

Kyllästyin odottamaan 11 v sitten.

Maidontuotantoa painaa pari pikku juttua: Valion oikeusjutun jälkeen kilpailuvirasto on tavoitteensa mukaisesti saanut kotimaan hinnat alas, veristä kilpailua on kaikissa tuotteissa, oli sitten proteiinirahka, maito tai ruokakerma. Kotimarkkinan on siis aika heikko. Venäjän raja on kiinni, ja jos avautuisikin, niin ei olisi mitenkään yhtä hyvä markkina kuin 2013. Maailmalla maitoa on jatkuvasti liikaa tai vähintäänkin riittävästi. Ja lisäkseen teollisuusmaissa trendi (tosi hidas trendi oikeasti mutta kuitenkin) on se, että eläintuotteita vähennetään.

Tältä pohjalta en näe juuri mitään mahdollisuutta sille, että normimaidosta maksettaisiin yli 40 senttiä nykyrahaksi muutettuna enää koskaan.


Sikapuolella tietyt vähän isommat yksiköt (yhdellä naapurilla on yli 4000 emakkoa) varmaan pärjäävät kanssa edelleen, riittävällä eläinmäärällä (katso edellä) hyvinvointitukiakin voi jo olla yli 300 000€ vuodessa.

Viimeksi muokattu: 06.09.18 - klo:20:42 kirjoittanut antti-x

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19858
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Maanviljelijä-Marko teki urotyön kuivuuden keskellä – lahjoitti 100 olkipaalia kärsiville maitotilallisille

Lahjoituksen tarkoitus on hyvä, mutta täällä nähdyn rehupaalin hinta-keskustelujujonteen kohdalla havaitaan, että kyseinen lahjoitus on eläintilojen hädässä avuksi vain rajoitetusti: Esimerkiksi kalliit rahditkin pitäisi hoitaa.

"– Toivottavasti löytyy kuljetusliike, joka halua myös osallistua omalla lahjoituksellaan ja rahtaa paalit ilmaiseksi niitä tarvitseville." Maitotilat ovat muutaman sadan kilometrin päässä Orimattilasta esimerkiksi Kiuruveden suunnalla."

Tilanteeseen olisi tullut isompi helpotus, jos oljen sijasta olisi siirtämällä lahjoitettu 80 ha tukioikeudet kriisimaitotiloijen raivioille. 

-SS-

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12038
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Miettinyt tätä tilakokoa mikä olisi Suomen oloihin sopiva ja myös toimiva ja kannnattava. Ehdottomasti perheviljelmät on Suomeen sopivin, se mikä pystyy perheen voimin pyörittämään (+ max 1 työntekijä) olisi varmaan parhain.  Ihan kaikkea ei kannata tänne ulkomailta tuoda. Se voi näyttää että iso on kannattavaa, mutta enpä usko, riskikin on isompi. Suomessa on pellot hajallaan ja rikkonaisia. Asuinalueita on levällään maaseudullakin, mikä on keski-euroopassa vieras asia. Tämä tuottaa ongelmia, - ei pelkästään ympäristöluvan saamiselle vaan myös ympärivuotiselle toiminnalle kun naapureita on melkein joka pellon kulmalla. Peltojen arvo ylittää meillä tuoton, eli lisämaan hankinta ei ole edes kannattavaa tuotannon laajentamiseen.  Vuokramaidenkin arvo nousee kysynnän noustessa. Meillä on täällä monta byrokratian juttua mikä hankaloittaa tilakoon kasvua, monet näistä ovat vieraita eteläisille naapureillemme. Kaiken lisäksi rakentaminen on kallista ja ison yksikön investointihankkeen läpivieminen vaatii ammattitaitoa mitä maatilayrittäjällä ei voi olla.

Lisäksi että perheviljelmät ovat koko suomalaisen omavaraisuuden ja huoltovarmuuden perusta niin meiltä tuottajilta pitäisi löytyä uskoa ja lujuutta luottaa siihen mikä on todettu jokseenkin toimivaksi pohjoisissa oloissa ja nähdä tämä toimivampana. En näe että suurtilat ( yli 150 lehmää?) olisi ollenkaan meidän juttu. Pysytään siinä mitä osaamme hyvin, niin tämä ala kestää paremmin huonotkin ajat. Ei kannata tavoitella liian suuria, niissä riskikin on suuri.

Ookkona ehdokas kevään ek-vaaleissa ? Juttusi on vanhaa liturgiaa ja monin osin puutaheinää. Itse pidän koko perheviljelmäkuviota menneisyyden virityksenä. Toki moni tekee töitä, ettei mikään muuttuisi eikä vähiten eu:n elimissä. Se, mistä kauppa kulloinkin ostaa, ei liity tähän - jokainen toimija markkinoilla yrittää parhaansa kotiinpäin vedättämiseksi. Sikapuolella ollaan valovuosi maitoa edellä, mitä tulee yrityskokoon ja yhtiöiden käyttöön. Pellon arvon keinotekoiseen pitämiseen korkealla voi tulla muutos nopeastikin - riittää, että politiikan tuulensuunta kääntyy. Miten käy menneisyydessä eläville ?



SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52000
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Maanviljelijä-Marko teki urotyön kuivuuden keskellä – lahjoitti 100 olkipaalia kärsiville maitotilallisille

Lahjoituksen tarkoitus on hyvä, mutta täällä nähdyn rehupaalin hinta-keskustelujujonteen kohdalla havaitaan, että kyseinen lahjoitus on eläintilojen hädässä avuksi vain rajoitetusti: Esimerkiksi kalliit rahditkin pitäisi hoitaa.

"– Toivottavasti löytyy kuljetusliike, joka halua myös osallistua omalla lahjoituksellaan ja rahtaa paalit ilmaiseksi niitä tarvitseville." Maitotilat ovat muutaman sadan kilometrin päässä Orimattilasta esimerkiksi Kiuruveden suunnalla."

Tilanteeseen olisi tullut isompi helpotus, jos oljen sijasta olisi siirtämällä lahjoitettu 80 ha tukioikeudet kriisimaitotiloijen raivioille. 

-SS-

Terminaattori rutistelee ja rypistää V75-kuponkeja ja puree nyrkkiään luettuaan tuon.

🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

Voehan V1ttu että onkin... 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

🤣🤣🤣🤣
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

navettapiika

  • Vieras
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Jo nousi rukiinoljista suuri uutinen. Monet ovat antaneet jopa rehupeltoja ja paaleja, pitäisikö näistä koko illan elokuva tehdä?? Ennen rukiinoljet eivät kelvanneet kuin himmeleihin ja poltettavaksi.

optimisti

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1527
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Maidontuotannossa on menossa kustannusten kivulias sopeuttaminen uudelle tasolle.

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9596
Vs: Maitotiloilla syvä ahdinko
Jo nousi rukiinoljista suuri uutinen. Monet ovat antaneet jopa rehupeltoja ja paaleja, pitäisikö näistä koko illan elokuva tehdä?? Ennen rukiinoljet eivät kelvanneet kuin himmeleihin ja poltettavaksi.

Näköjään oljet muuttuu rehuksi, kun ne pyöritellään valkoiseen muoviin. En tiedä kuka tässä on "tyhmä", toimittaja vai … ?