• Tavallinen aihe

Aihe Suvakit- tämän päivän kulttuurimarxilaiset.  (Luettu 665 kertaa)

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393
Suvakeille jokainen uutinen, jossa osoitetaan maahanmuuttokriittisten olevan oikeassa, on piikki lihassa. Tai pain in ass, miten vaan.

 Tuli tuossa luettua Ilkka Kylävaaran mainio teos "Taistolaisuuden Musta Kirja" Kertoo lähinnä 60- ja 70-lukujen itseään edistyksellisinä pitäneistä ihmisistä, jotka julistivat olevansa aatteensa vuoksi fiksumpia kuin muut. Toisinajattelijoita, jotka kyseenalaistivat kommunistisen aatteen pidettiin taantumuksellisina, konservatiiveina, hitaina tollukkaina. Säälittävinä yksilöinä. "Me edistykselliset" olimme juuri noita uusia tuulia omaksuvia, parempia ihmisiä.

 Huvittavaa, muttei mitään uutta taaskaan auringon alla. 80-luvulla tuo "parempien ihmisten väki" usutettiin rauhanmarssimaan . Nyt tuo itseään vähän parempina...okei, paljon parempina pitämänsä väki julistaa suvaitsevaisuuden unelmaa. Kuulemma isänmaallisuus on vanhanaikaista ja rajat pitää avata kaikelle maailmalle saapua. Toisinajattelijat ovat taas jotain rupulia vyölaukkukansaa. "Me paremmat ihmiset" olemme suvaitsevaisia.

 Voisi kysyä, ovatko esim. nämä kaksi herraa vyölaukkukansaa

 https://www.youtube.com/watch?v=QMXEapFMq-4

 https://www.youtube.com/watch?v=ESeyn9eVTv4

 Helvetti soikoon, molemmathan ovat kokoomuslaisia!!! Mites nyt suu pannaan?

 Ns. suvaitsevaisina itseään pitävä kansa on hyvin lähellä kulttuurimarxilaista ajattelua; osa heistä tiedostaa sen, osa taas ei. Mutta onhan se,  yleisen valtamedian ylläpitämän ajattelumaailman mukaisesti, oma-arvontuntoa kohottavaa , kuulua ns. parempien ihmisten joukkoon.
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

Valtra1

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 31
Vs: Suvakit- tämän päivän kulttuurimarxilaiset.
Saiko poju penalttia? Voi kyynel ja nyyh...

Jami2004

  • Vieras
Vs: Suvakit- tämän päivän kulttuurimarxilaiset.
Ettei unohdu.

Valtra1

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 31
Vs: Suvakit- tämän päivän kulttuurimarxilaiset.
Saiko poju penalttia? Voi kyynel ja nyyh...

Mihin se Puuhis hävisi?
Antoiko webbari penalttia? Voi kyynel...

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23101
  • fendt parkissa
Vs: Suvakit- tämän päivän kulttuurimarxilaiset.
Saiko poju penalttia? Voi kyynel ja nyyh...

Mihin se Puuhis hävisi?
Antoiko webbari penalttia? Voi kyynel...

Oot sä vaan väsy vassari
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?