Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Elvytystä  (Luettu 1923 kertaa)

Talojussi

  • Vieras
Elvytystä
Iiro Viinanen joutui tuho-Ahon valtiovarainministerinä juoksemassa pitkin maailmaa, kun yritti saada Suomen valtiolle lainaa...ja saikin.

Tuolloin surkuteltiin tulevia sukupolvia, kun joutuvat maksamaan syntyneen jättivelan takaisin.

Velkaa ei ole juurikaan lyhennetty (paitsi valtiovarainministeri Niinistön aikana),  valtionvelkaa on nyt 55 mrd Euroa.

Valtio aikoo nyt "elvyttää"  ottamalla uutta velkaa 30 mrd kolmen tulevan vuoden aikana...kulutukseen!

Huhhuh!

Olisikohan syytä "elvyttää" jollain muulla tapaa, esim. Nokian rengastehtaan duunarin keskipalkka on
60 000 e/v, saa työttömänä "ansiosidonnaista" 38 000 euroa. Moni työssäkäyvä akateemisen tutkinnon suorittanut ei pääse lähellekään tuota "ansiosidonnaista".

Elvytysrahoilla ylläpidetään tätä hulluttelua  (mm. rakennusala).

Tj katseli yhden rengasfirman pihalla trukkilavallista Nokia Hakkapeliittoja, made in Russia... rengasmiehet kehuivat laaturenkaiksi,  vähintään yhtä hyvää laatua kuin Nokialla tehdyt (firma myi molempia)  ja paljon halvempia Nokian Renkaat Oy:lle. Globalisaatio iskee lähiaikoina nokialaiseen tehtaaseen.

Nokian Renkaat on ollut aina stalinistikommunistien pesäke. Samanlainen oli aikoinaan tamperelainen linja-autokoritehdas Ajokki, jätkät istuivat firman konkurssiin jo ajat sitten.

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: Elvytystä
Jos viljanviljeliät laitettais talveks mettää harventaa saatais tosi elvytys aikaan . Niitten kunto paranis , ne sais rahhaa (ei isoa palkkaa etteivät ylpisty) , Valtionvelka pienentyis ...... Monta hyvää tulis

Pohjanpoika

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 423
Vs: Elvytystä
Katainen elvyttää ja lainaa, mutta samalla tavalla toimii kepun apupoikana kuin Iiro, ei mitään vastuuta mistään.

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067
Vs: Elvytystä
kattaenen ottaa lissää velekaa että saa renkastehtaan tuunari verohelepotuksija ;D

se on kuulemma elvytystä
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Elvytystä
Joka Jamppa nyt vaan elvyttämään saunojansa ja muita remonttikohteita, kun tuosta kotitalousvähennyksestä jaksetaan niin elvyttävästi toitottaa joka lehdessä. "Tee nyt melkein ILMAINEN keittiöremontti, maksat VAIN xxx... ELVYTÄ nyt kuntasi putkifirmaa...jne."
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Hakamaa

  • Vieras
Vs: Elvytystä
Katainen saa kunnian liittyä suurten suomalaisten kakojen kunniakkaaseen joukkoon, vastuuta ei tarvitse kantaa, miljardit hupenee kuin kankkulan kaivoon.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Elvytystä
Jos viljanviljeliät laitettais talveks mettää harventaa saatais tosi elvytys aikaan . Niitten kunto paranis , ne sais rahhaa (ei isoa palkkaa etteivät ylpisty) , Valtionvelka pienentyis ...... Monta hyvää tulis

   Elä puutu sellaseen asiaan mistä et mitään tiedä. Oot aivan yhtä tyhmä kuin Timo Kalli. Kaikki menee just päinvastoin mitä Kalli sanoo :D
 
Sepedeus

  • Vieras
Vs: Elvytystä

Olisikohan syytä "elvyttää" jollain muulla tapaa, esim. Nokian rengastehtaan duunarin keskipalkka on
60 000 e/v, saa työttömänä "ansiosidonnaista" 38 000 euroa. Moni työssäkäyvä akateemisen tutkinnon suorittanut ei pääse lähellekään tuota "ansiosidonnaista".

Elvytysrahoilla ylläpidetään tätä hulluttelua  (mm. rakennusala).

Tj katseli yhden rengasfirman pihalla trukkilavallista Nokia Hakkapeliittoja, made in Russia... rengasmiehet kehuivat laaturenkaiksi,  vähintään yhtä hyvää laatua kuin Nokialla tehdyt (firma myi molempia)  ja paljon halvempia Nokian Renkaat Oy:lle. Globalisaatio iskee lähiaikoina nokialaiseen tehtaaseen.

Nokian Renkaat on ollut aina stalinistikommunistien pesäke. Samanlainen oli aikoinaan tamperelainen linja-autokoritehdas Ajokki, jätkät istuivat firman konkurssiin jo ajat sitten.

  Tuossa keskipalkassa taisit laittaa hieman omias.
Mä oon ajellu näillä ryssän Nokialaisilla 3v. Yhtä hyvät, kuin suomalaanen korkea laatu :D

Myös Tj ajelee nokialaisilla globalisaatiorenkailla. Tosihyvät on.

Palkkataso perustuu lehtitietoihin.

Viimeksi muokattu: 23.02.09 - klo:10:01 kirjoittanut Talojussi

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.
Vs: Elvytystä

Olisikohan syytä "elvyttää" jollain muulla tapaa, esim. Nokian rengastehtaan duunarin keskipalkka on
60 000 e/v, saa työttömänä "ansiosidonnaista" 38 000 euroa. Moni työssäkäyvä akateemisen tutkinnon suorittanut ei pääse lähellekään tuota "ansiosidonnaista".

Elvytysrahoilla ylläpidetään tätä hulluttelua  (mm. rakennusala).

Tj katseli yhden rengasfirman pihalla trukkilavallista Nokia Hakkapeliittoja, made in Russia... rengasmiehet kehuivat laaturenkaiksi,  vähintään yhtä hyvää laatua kuin Nokialla tehdyt (firma myi molempia)  ja paljon halvempia Nokian Renkaat Oy:lle. Globalisaatio iskee lähiaikoina nokialaiseen tehtaaseen.

Nokian Renkaat on ollut aina stalinistikommunistien pesäke. Samanlainen oli aikoinaan tamperelainen linja-autokoritehdas Ajokki, jätkät istuivat firman konkurssiin jo ajat sitten.

  Tuossa keskipalkassa taisit laittaa hieman omias.
Mä oon ajellu näillä ryssän Nokialaisilla 3v. Yhtä hyvät, kuin suomalaanen korkea laatu :D

Myös Tj ajelee nokialaisilla globalisaatiorenkailla. Tosihyvät on.
ajjaakohan myös kummisuutarit itte nuila klopalisaatiorenkailla.
On se hienoo...lehmät lypsää yötä päivää,pyhät arjet,,,ja kustannukset laukkaaa!Pessimisti ei pety.