Eipä tahdo Suomestakaan löytyä enää puhdasta järveä.
simmo mummeli puhuu höpöjä.

16.6.2008
SYKE ja YM tiedottavat: Suurin osa maamme pintavesistä – järvistä, joista ja rannikkovesistä - on ekologiselta tilaltaan erinomaisia tai hyviä. Hyvää heikommassa tilassa on vajaa kolmannes luokitelluista järvistä, puolet jokivesistä ja hieman yli puolet rannikkovesien kokonaispinta-alasta. Kemiallisen tilan luokittelu on vielä käynnissä. Alustavien arvioiden mukaan vaarallisten ja haitallisten aineiden pitoisuudet ovat pääosassa vesiä niin alhaisia, että vesien kemiallinen tila on hyvä.
Totta, tosiasia on että Suomen vesistöt on paljon paremmmassa kunnossa tänään, kuin oli esim. seitkyluvulla, vesistöjen tilanne on parantunut sitää mukaa kun jätevesiä on puhdistettu, ennen seitkytlukua kaikki jätevedet laskettiin sellaisenaan vesistöihin, samajuttu Euroopan metsissä, Euroopassa on metsäpinta-ala tuplaantunut toisen maailmansodan jälkeen, tehomaatalous on poistanut käytöstä yli puolet kaikista pelloista ja ilmiö on sama kaikkialla Euroopassa, ei pelkästään Suomessa.
Lohi nousee jälleen Thames jokeen Englannissa, Sudet vaeltelevat myös Satakunnan metsissä Suomessa, molemmissa paikoissa kyseinen eläinlaji poistui paikkakunnalta jo 1800 luvulla, mutta on nyt palannut takaisin.
Itä-euroopan metsille on kommunismin kaatuminen tuonut uuden mahdollisuudeen, raskas teollisuus on melkein kokonaan poistunut alueelta tai uusittu länsimaisten ilmastonsuojelu vaatimusten mukaiseksi.
Väestö keskittyy yhä pienemmälle alueelle, jolloin alueita palaa luonnontilaan yhä enempi, luonnonsuojelualueita myös perustetaan jatkuvasti uusia kaikkialle Eurooppaan.