vai muka pakko irroittaa, 142 ratkaisu meni suomen, kesällä 08, laatiman esityksen mukaan. Ylituotanto ei ole syy irroittamiselle nyt, sitä on ollut aina ja 142 (eli harvaan asutun periferian siantuotannon osalta solidaarisuusleikattu olosuhdetuki) ei lisääntynyt tuotannon mukaan, lisäksi tiloilla oli eläinyksikkökatto. Ts dekoplaus oli jälleen yksi solidaarisuusleikkaus
Oliko AB-alueen korotettujen investointitukien ja nuorten viljelijöitten tuen poisto myöskin solidaarisuusleikkaus?
investointituet räjäyttivät tuotannon, ja kuten ehdoissa oli tuotanto ei olisi saanut lisääntyä. Tosin korkeiden investointitukien poistuminen ei vaikuttanut ab alueen tulotasoon samalla tavalla kuin pysyviksi luultujen tukien solidaarisuusleikkaus lähtötasostaan pohjoisessa. Investointituet näkyvät edeleen kannattavuusetuna ja sikatila etelässä on muutenkin saanut eu-aikana enemän tukia kuin vastaava pohjoisessa.
Kirjoituksesi on täyttä paskaa!
Investointituilla olisi ollut iso merkitys tulotasoon, vaikka tuotantoa ei olisi lisätty...kaikkia investointeja ei olisi tarvinnut tehdä omalla rahalla
Pohjoisessa tuotantoa oli pakko lisätä tulotason turvaamiseksi kun pysyviksi luvatut tuet solidaarisuussosialisoitiin. 142 on kirjattu siirtymäkauden tueksi, mikään EU-maatalouspolitiikassa ei ole pysyvää. Mitään "solidaarisuusleikkauksia" ei tehty, vain tuotannon kasvusta johtuvia, eikä niitäkään niin paljon kuin olisi pitänytJa ne matalammatkin investointituet myös lisäsivät tuotantoa kuten etelässäkin. Ei ylituotanto ole yksin tuottajien vika pohjoisessa eikä etelässäkään, tuottajat etelässä ja pohjoisessa marssivat annetuilla ehdoilla.
Nautatiloilla alueiden tukisuhde on toisinpäin, koska nurmen satotaso tippuu vasta ylälapissa ja naudat kasvavat lämmittämättömissä kylmäpihatoissa ja verhoseinien välissä ja naudan energiatalous onkin parempi viileässä. Samoin ilmaisen kuvurin kuitannut "Ilmainen kuivuri" on puhdasta MTK/kepu-valhepropagandaa, vain muutama kuivuri ennätti saada korkeaa investointitukea eikä sekään ollut kuin 30% viljatila saa korkeammat ha tuet etelän suotuisimmissa olosuhteissa. Viljanviljely pohjoisessa on luonnonvarojen ja tukieurojen järjetöntä haaskaamista
Etelässä muuten tuotantotukien loppuminen tiedettiin jo 95, siihen tosin saatiin yhteisvoimin "hieman" siirtymää.
"yhteisvoimin" ei saatu yhtään mitään, C-alue oli koko ajan innolla ajamassa AB-alueen tukia ja maataloutta alas tehdäkseen tilaa omalle tuotannolleen
investointituilla olisi ollut vaikutusta myös c-alueen sikatilojen tulotasoon, ja varsinkin tutannon kannattavuuteen kun tukitaso leikattiin ab alueen alapuolelle.
142 tuen perusteina oli myös asukastiheyttä ja luonnonolosuhteita, tiluskokoa yms, ja ne ovat edelleen olemassa , ilmeisesti kuitenkin vain naudoilla. Lisäksi 142/sika aleni tuotannon kasvaessa, mutta sitä myös taso- l. solidaarisuussosialisoitiin, jonka seurauksena komissio määräsi investointitukia pohjoiseen (hakukieltoon).
Luuletko että ilmaiset kuivurit muuttu 30% tuetuksi jos sen kirjoittaa punaisella. 70-90% könttätukena kustannusarviosta josta puljaamalla ilmaiseksi, oli tukitaso sikalois ja kuivureissa vuosia. Ihme jos sillä vain muutama saatiin pystyyn.
Huonosti sai c-alue ajettua tuen alas kun parinvuoden siirtymätulotuki muuttui parin vuosikymmenen tueksi. No saatiin sentään yli 3% tuotannosta siirrettyä kevyemmin tuetulle c-alueelle, kun täällä on pakko juosta kovempaa heikommissa olosuhteissa alemmalla tukitasolla.