Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe konekauppiaiden outo logiikka  (Luettu 6154 kertaa)

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8660
  • You're a slave to money then you die
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Ei metkoa, okraa sun muita voi verrata keskenään.

Metko on kuitenkin erikoisnäyttely. Niitä koneita kun ei ole tyypitettävissä joka maatalouskaupassa.


Messukeskushan olisi hieno paikka, jos sinne olisi kannattavaa tehdä näyttely. Tuskin ulkomaalaisia kiinnostaa tulla tänne marginaalialueelle.

Ei ole mitään järkeä siinä, että puolet näyttelystä on valmettia ja toinen puolet kaikkia muita raktoreita.


Helpompi se on jokaiselle, sekä renkaan potkijalle että näytteilleasettajalle, mennä sinne Hannooooveriin.
Eikö se njyt mene jo jakeluun, että Hannoverin näyttely on hiiitusen arvokasta lystiä osallistua näytteilleasettajaksi. Esittele siinä sitten jotain kotimaista valmistetta ja totea; joo, on meillä sellainenkin, mutta ei mahtunut budjettiin tuoda sitä tänne. Näyttelyitä järjestetään myös sidosryhmille, ei pelkästään maajusseille. Jos tahdotaan edistää suomalaista maatalouskonevientiä, pitää täällä olla kansainväliset messut. Halvempi maksaa lentoliput parille agentille, kuin raahata koko arsenaali saksaan sitä varten.

ugh
Nothing is Something Worth Doing

Jätkä

  • Vieras
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Jos paikalla on sisäänpääsymaksu, niin onhan paikan valinta ymmärrettävä.

On lukuisa määrä pk seudulla asuvia muujusseja jotka katkeran kateellisena käyvät katsomassa millä veli maajussi oikein ajelee ja mitä se maksaa.

 Vielä kun ne kaupunkilainen ymmärtäs siitä maksusta senkin, että sen rahan saa se konekauppias, eikä siitä eurol läjästä sen jälkeen ole mitään iloa viljelijälle. Toki hän saa Fentin tai jonkun muun kalliin koneen, mutta itse kyllä keksin paljon parempia tai itsestä mukavampia sijoituskohteita isoille rahoille kuin työkalut ja siitä ilosta saa sitten tehdä ympäripyöreitä päiviä, että rahoitusyhtiö on tyytyväinen.

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9491
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Ei metkoa, okraa sun muita voi verrata keskenään.

Metko on kuitenkin erikoisnäyttely. Niitä koneita kun ei ole tyypitettävissä joka maatalouskaupassa.


Messukeskushan olisi hieno paikka, jos sinne olisi kannattavaa tehdä näyttely. Tuskin ulkomaalaisia kiinnostaa tulla tänne marginaalialueelle.

Ei ole mitään järkeä siinä, että puolet näyttelystä on valmettia ja toinen puolet kaikkia muita raktoreita.


Helpompi se on jokaiselle, sekä renkaan potkijalle että näytteilleasettajalle, mennä sinne Hannooooveriin.
Eikö se njyt mene jo jakeluun, että Hannoverin näyttely on hiiitusen arvokasta lystiä osallistua näytteilleasettajaksi. Esittele siinä sitten jotain kotimaista valmistetta ja totea; joo, on meillä sellainenkin, mutta ei mahtunut budjettiin tuoda sitä tänne. Näyttelyitä järjestetään myös sidosryhmille, ei pelkästään maajusseille. Jos tahdotaan edistää suomalaista maatalouskonevientiä, pitää täällä olla kansainväliset messut. Halvempi maksaa lentoliput parille agentille, kuin raahata koko arsenaali saksaan sitä varten.

ugh

Ei se nyt noin ole.

Laadukas videomateriaali juutupessa on paljon selvempi asia, kuin mikään näyttely. Saahan siellä messuilla kysellä tekniikasta ja jauhaa paskaa omasta kurjasta elämästä, mutta siihen se jääkin.

Kunnon peedeeähvät koneen tiedoista ja tekniikasta. Animaatiot ja videot oikeasta työstä ovat paljon parempi myyntivalttikortti, kuin joku näyttely.

Renkaan potkimistahan se käytännössä on. En minä ainakaan jonkun näyttelyn perusteella mitään ostaisi. Korkeintaan sitä metrilakua.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8660
  • You're a slave to money then you die
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Ei mennyt mopopojallekaan perille henkilökohtaisen tapaamisen merkitys tehtäessä liiketoimintaa. Huoh.

Tekisit varmaan miltsin diilin youtubevideon perusteella? Häh?
Nothing is Something Worth Doing

-Joomies-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1131
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Puhelimessa sovitaan tapaamisesta, kaupat tehdään kasvotusten.
Se mikä ei tapa, se vituttaa

Last Man Standing

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2774
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Maatalousromut saa kyllä osteltua ihan ilman mitään omamyyjien tapaamisia.

Rakkorikin tuli UKsta muutamalla sähköpostiilla ja parilla faxilla.

Oikeassa liike-elämässä tuolla tapailulla jotain merkitystä kenties onkin

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 72075
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
oliko onnistunu ostos tuo uk rakkori?   ja mites on suolaisen maan kone toiminna?        tuosta muutamia kauhukertomuksia kuullu  mut liekö samaa urpaania kuin moni muukin?

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9491
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Ei mennyt mopopojallekaan perille henkilökohtaisen tapaamisen merkitys tehtäessä liiketoimintaa. Huoh.

Tekisit varmaan miltsin diilin youtubevideon perusteella? Häh?

Monta surullista tapausta on ollut, kun joku menee omamyyjältä ostamaan työkoneen, jonka toiminnasta ja käyttötarkoituksesta ei tiedä myyjä yhtään enempää kuin ostajakaan.

Esim. markkinoilla on kaikenlaisia jankkureita, joilla saa pelleiltyä pellolla. Sitten painetaan menemään miljoonaa sillä kun se on niin muotia.

Onhan se mukava tietenkin kokeilla kaikkea, mutta eräässäkin internetissä on maailmanlaajuisesti tavaraa erilaisista tutkimuksista ja kokeiluista. Joten ihan fiksua on etsiä tietoa maailmalta aiheesta, johon meinaa investoida.




Jos nyt sitten vaikka ostaisi uuden ruiskun, johon haluaa tutustua tarkemmin. Ruiskuja on olemassa erilaisia, niin paljon, ettei kukaan jaksa kaikkiin tutustua. Paitsi tietenkin siellä kivijalkakaupan pihalla on se muutama merkki olemassa, jonka vuoksi muita merkkejä ei ole olemassakaan.

Kauppaa kyllä tehdään kasvotusten, mutta aika paljon pystyy ostamaan rojua ilman mitään omamyyjää tai tuttua konekauppiasta. Kyllä moni merkki säästää siinä, että ei alistu kauppiaiden orjaksi ja myy itse tuotteensa.

Mutku ne varaosat.

Isommat tulevat Suomeen hetkessä, pienemmät vielä nopeammin. Jotain erikoista osaa kun hakee, niin tilaukseen usein menee ja "tuu viikon päästä kattoo" aikataululla.



Ei modernit viljelijät enää mistään messuilta isompia koneita osta, vaan huolellisen taustatyön tuloksena usein ihan sähköisesti kotisohvalta.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9257
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Eemeli & Veeti: "Etelässä naulataan ovia kiinni."

"Näyttelyksi" riittäisi siten muutama kloppi esittelemään vasaroita ja nauloja sekä laskemaan messutarjouksia puutavarasta.

Ps. Kierrätettyä betonilautaa ym. luulisi irtoavan metropolialueen rakennustyömailta edullisestikin. :)

Paremmin ne pyssyy kun ruuvvovaa
Elämä on parasta kometiijjaa

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Oleellista tässä on kansainvälistyminen,

Jo vain tet unohitta ny konemessuin olleellisimman: kaliaa, kaliaa ja kaliaa. Toki omamyyjä saattaapi tariota oikeen hyäle asiakhaale lisäksi sitä halavinta koniakkia...    🎅
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8660
  • You're a slave to money then you die
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Ei mene vieläkään perille, etten puhu mistään kaupan ja maajussin välisestä liikesuhteesta, vaan teollisuuden ja kaupan välisestä B to B kaupasta ja niihin liittyvistä liikesuhteista, sekä niiden ylläpitämisestä ja syventämisestä. Mutta antaa olla...

Viimeksi muokattu: 29.08.17 - klo:18:22 kirjoittanut supersammakko

Nothing is Something Worth Doing

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9491
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Ei mene vieläkään perille, etten puhu mistään kaupan ja maajussin välisestä liikesuhteesta, vaan teollisuuden ja kaupan välisestä B to B kaupasta ja niihin liittyvistä liikesuhteista, sekä niiden ylläpitämisestä ja syventämisestä. Mutta antaa olla...

Minkä helvetin teollisuuden ja minkä helvetin kaupan?

Se kauppa on aivan turha tekijä.

Ennemmin teollisuuden, alihankkijoiden ja loppukäyttäjien liikesuhteita pitäisi parantaa.


Se kauppa maksaa teollisuudelle yhden euron ja myy ulos kahdella. Täysin turha porras.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Hitler yritti vähentää tuota "kaupan osuutta" mutta sieltähän tuo porras on taas noussut ottamaan Mopomaniltakin löysät pois.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Hervast

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9944
  • Backpack rap crap, yap-yap yackety-yack
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
Hitler yritti vähentää tuota "kaupan osuutta" mutta sieltähän tuo porras on taas noussut ottamaan Mopomaniltakin löysät pois.

No juutalainen osti markalla ja möi kymmenellä. Kyl sellaiseen koronkiskontaan säntillinen saksalainenkin kypsyy. Omamyyjäkin on siihennähen tolkun ihminen.
A hot blonde and a hot brunette, that was all the diversity we needed back in the 90's

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 72075
Vs: konekauppiaiden outo logiikka
toimiiko tuo netin kautta tapahtuva osto ilman välikäsirahaa?    elikkä teoliisuus myy tavaran omakustannehintaan?