Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe syyllistyikö oppositio ja niinistö synkistelyyn  (Luettu 3842 kertaa)

emo-heikki

  • Vieras
Ei syyllistynyt, koska lama senverran paha että myös tudratuet täytyy poistaa! S-L Anttila selvästi kertoi emoseminaarin puheessaan pohjoisen tuotannon kasvun johtaneen tilanteeseen jossa hän oli pakotettu irrottamaan tuet tuotannosta! Naudat seuraa vanavedessä ehkä 2013(oma arvioni).
Hän myös omin sanoin kertoi meille yli kolmellesadalle kuulijalle tuon tuen vaikutuksen olevan lihasialla noin 20 senttiä per kilo, että terveisiä vaan jäyhäjaggelle!
Peltokauppojen(aktiiviviljelijälle) verovapaus tulee ehkä jo tänävuonna ja olisi siis ysi ja kymppi vuodet, muuten tästä vuodesta tulee välivuosi, jos 10 ja 11 toteutuisi alkuperäisen suunnitelman mukaan. Terveystarkastuksessa suomi sai luvan maksaa 10 prossaa, eli 57 miljoonaa suorana tukena, toivottavasti emot ja teuraatkin saa jotain, ettei tundramaito vie niitäkin rahoja kokonaan?
Olipa minunkin viesti mennyt perille ja emolehmien tuotantopalkkion eriyttämistä alueelliseti ABlle ja Ceelle omiin rahoihin aletaan selvittää! Emot lisääntyneet etelässä neljänneksellä ja itä- ja pohjoissuomessa lisäys on ollut 100 prosenttia!!!!!

Naudanlihan tuotanto on laskenut, kuten on myös maidon tuotanto, joten siinä mielessä tämä nyt on vanhan miehen tyhyjää höpinää ....
Emoja pitäisi lisätä ja nopeasti, jos halutaan edes pysäyttää naudanlihan markkinaosuuden lasku kotimaisesta ulkomaiseen.
Kansallinen tuki kyllä nousi jonkinverran ( 5 € pohjoisessa, 10 € etelässä ), mutta myös lihan hintaan pitäisi saada korjausta.
Olet vissiin Anttilan vaalikarjaa, raha markkinoilta?
Oletkos laskenut, paljonko tukesi tekevät tuotettua lihakiloa kohti?
Olisko kymppi vai riittääkö kaksi?

No mitäpä minä niitä laskemaan, en ole sääntöjä luonut, minulle riittää kun noudatan niitä ....
Miksi kannattavaa toimintaa etelässä pitäisi tukea sen enempää kuin sitä nyt tuetaan ????
Niin kait se on parempi, että tuetaan vain kannattamatonta toimintaa pohjoisessa ja siten siirretään kaikki tuotanto tundralle???

Miksi haluat siirtää tuotannon tundralle, eihän Suomessa tundraa ole, kuin jossakin käsivarren nokassa, vai onko ????
Älä minua syytä, en ole äänestänyt kepua!
Eikös 62 leveyspiirin yläpuolella kaikki ole tudraa????

Lainattu vikipediasta hakusanalla tundra

 :) Suomea lähimmät tundra-alueet ovat Kuolan niemimaan pohjoisrannikolla. Fennoskandiassa ei katsota olevan aitoa tundraa vaikka Lapissa esiintyykin ikiroutaa palsakummuissa ja korkeiden tuntureiden lakiosissa. Mantereisen ilmaston alueella ikiroutaa voi esiintyä kaukana metsänrajan eteläpuolellakin.  :D

On vissiin koulun kuusiaidan vieressä tullut oltua niin paljon tupakalla, että on oppiminen jäänyt vähemmälle. Vai eikö näitä vielä ole tunneilla käsitelty?  :o
Ohhoh, no sitä suuremmalla syyllä ihmettelen, miksi jo etelä-pohjanmaallekkin maksetaan tundratuet????

Niiin, minun mielestä tämä vain kertoo sinusta sen, jonka olen huomannut aikaisemminkin ...
Totuuden häivää  ei jutuissa ole, vale korjataan uudella valheella, harhaanjohtava väite uudella väitteellä ....

Vanha Tuttu

  • Vieras
Ei löydy mitään syytä, miksi  Etelä-Pohjanmaa on C-aluetta, kuin poliittinen syy, mitään satotaso- tai sääolosuhde- tai muuta asiaperustetta E-Pohjanmaan C-alueella oloon ei liity.

Sepedeus

  • Vieras
Ei löydy mitään syytä, miksi  Etelä-Pohjanmaa on C-aluetta, kuin poliittinen syy, mitään satotaso- tai sääolosuhde- tai muuta asiaperustetta E-Pohjanmaan C-alueella oloon ei liity.

  Tässä asiassa kurki kuolee ,ennenkuin suo sulaa.

  Mitään järkeähän ei ole siinä ,että veronmaksaja kustantaa tuotannon siirtymisen pohjoiseen. Ehkä Mattikin on pikkuisen valaistunut viimeisten viikkojen aikana :D

Talojussi

  • Vieras
Ei löydy mitään syytä, miksi  Etelä-Pohjanmaa on C-aluetta, kuin poliittinen syy, mitään satotaso- tai sääolosuhde- tai muuta asiaperustetta E-Pohjanmaan C-alueella oloon ei liity.

  Tässä asiassa kurki kuolee ,ennenkuin suo sulaa.

  Mitään järkeähän ei ole siinä ,että veronmaksaja kustantaa tuotannon siirtymisen pohjoiseen. Ehkä Mattikin on pikkuisen valaistunut viimeisten viikkojen aikana :D

S-L Anttilakin ehdottaa koko Suomea samaksi tukialueeksi...kepulla on hätä kun perinteiset tosiuskovaiset äänestäjät kaikkoavat Etelä-Suomessa