Käsitin, että ei kuluttaja-asiakkaita heitetty pois. Taloyhtiöt ja nämä ns. suurasiakkaat lienevät kelpoja ja etenkin varmoja rahantuojia systeemiin. Maatilalainat eivät ehkä ole niitä kannattavimpia, ja onpa lainojen hoidossa maatalousalalla haasteita muutenkin, ja niitähän varten meillä on Oiva Osuuspankki. Eikä maanviljelijän yksityistiliä varmastikaan ole kielletty S-pankkiin laittamasta ?
Olisiko sellaista riskiä, että kuluttaja-asiakasomistajien osuusbonuksia voitaisiin vyöryttää maatilojen laina- ja maksupalvelujen eduksi ? Koska ei taida enää osuuskaupoilla olla enää kovin kauan maatalouskauppaakaan, SSO maatalous lienee yksi viimeisistä.
Viime aikoina Agrimarketeistakaan ei saanut sinne S-bonuskortille juurikaan leimattua mitään osuusetuja.
En ole S-pankin asiakas, olen SSO jäsen ja Tapiolan vakuutusasiakas. Eli pankkiasiat ovat muualla. Siksi en puhu oma etu mielessä. Jos olisin ulkopuolinen pankkiiri, en kyllä itsekään pistäisi pankin rahoja riskillä kiinni kiuruvetiseen robonavettaan ?
Ovatko maanviljelijät jotenkin sukupolvien jonossa muodostuneet massiivisen merkittäviksi osuuskauppaketjun kaikkien mahdollisten osuuskauppojen osuudenomistajiksi ja osuuspääomamiljonääreiksi, kun tuntuu, että nyt suututettiin joukkoa tärkeitä maanviljelijöitä ?
-SS-
eikö tässä heitetä pihalle myös nakkikioskin pitäjä joka olisi kaikki raha-asiansa halunnut keskittää yhteen pankkiin kun saman ketjun kaupasta hakee nakitkin kioskille

"S-Pankki Oy ja Oma Säästöpankki Oyj ovat tehneet sopimuksen, jolla S-Pankin pk-yritys- sekä maa- ja metsätalousliiketoiminta siirtyy Oma Säästöpankille 1.12.2017 alkaen
Olisikohan niin, että alle kymmenys lähti lainakannasta pois, lisäksi yksityistileillä pyöritettävä liiketoiminta tulevine pienmaksuineen ja useampine laskuineen lienee kalliimpaa pankille yhtä asiakasta kohti. Että joku taloyhtiö, muutamia laskuja, asuntolaina, melko varmat vakuudet ja niin edelleen. Esimerkiksi Nordea ja Osuuspankki lienevät jo aikaisemmin lisänneet liiketoimintaan käytettävien tilien kuukausimaksuja.
Olisivatkohan ne "suuryritykset" näitä omistajia itseään, eli alueosuuskauppoja ja keskusliikettä ? Ei siellä varmaankaan mitään metsäyhtiöitä tai nokioita ole asiakkaana ?
-SS-