Mitäs huonoa tuossa on?Pääasia ettei tissinkoittajille mene sentin senttiä.Loputkin vois ottaa niiltä ahneilta paskoilta pois.
Melkoinen saavutus kok+persuilta, vaikka kepu on hallituksessa koko ajan sähläämässä rahoja tundramaataloudelle, Terrafamelle....onneksi Pekkarinen ei nyt ole lahjoittamassa valtion yrityksiä ukomaalaisille...Sipilä sitä on tehnyt.
voi v.ittu, talous kasvaa, vientikirjat pullistelee ja taas tipahti parin miljardin risteilijätilaus niinkuin olen aina sanonut ja kärsinyt siitä pilkan mutta asia on vain niin että suomen talous riippuu täysin näistä suurista yrityksistä jotka pystyy miljardikauppoja tekemään, on hienoa että keskustalainen pääministeri kuuntelee näissä asioissa sosialidemokraatteja, edellisten kokoomuspääministerien aikaan näin ei ollut ja talouden luvut oli miinusmerkkisiä.siinä keskustalla on vielä paljon petrattavaa jotta ammattikoulutus saadaan taas raiteilleen, isoja metallimiehiksi kouluttavia laitoksia tarvitaan, koulun kylkeen isot ilmaiset asuntolat jotta opintotuet ei valu asuntosijoittajille ja vuokra-asunnot pysyy työläisten käytössä.vielä kun elintarvikevienille luodaan suotuisat olosuhteet ja kokoomusperäiset jarrumiehet viedään jonnekkin piiloon markkinataloutta häiritsemästä niin kelpaa siinä suomen kasvaa kepun johdolla.vai mitä veeti, eemeli ja muujussi http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705052200121495_u0.shtml
Et ole tainnut kiimassasi huomata, jotta työt pakkautuvat tänne etelään, pikkasen muuallekin länsi-rantaa.Tundran taustat näivettyvät ja autioituvat entisestään ja täällä ihmisten joukossa entistä isompi meno.Ja ajatelkaa, kaikkein parasta, sibilästä huolimatta.
Lainaus käyttäjältä: Eemeli - 05.05.17 - klo:17:38Et ole tainnut kiimassasi huomata, jotta työt pakkautuvat tänne etelään, pikkasen muuallekin länsi-rantaa.Tundran taustat näivettyvät ja autioituvat entisestään ja täällä ihmisten joukossa entistä isompi meno.Ja ajatelkaa, kaikkein parasta, sibilästä huolimatta.kyllä kyllä, hyvin kapealle alueelle, ihan rantaviivalle, esimerkiksi tampere, ihan täyttä tundraa jos tarkistellaan itä-länsisuunnassa maatamme.tästähän käytiin jo keskustelua kuinka nämä merkittävät hankkeet keskittyy jyväskylä pohjoispuolelle ja ihan rannikolletelakat, akkutehtaat, paperitehtaat
C-alue on pelkkää homoa.