Ei jumankaut, puidaanko tässä ilman hyttiä? Muistan vielä entisajan urhot, nuo lapsuuden sankarit puimassa ohraa kaulukset korkealla hirveän vihnepölyn keskellä käskyttäen konettaan mekaanisin vivuin. Tuolloin polvenkorkuisena sain niin lähtemättömän vaikutuksen kyseisistä kivenkovista herroista että nyt olen samalla alalla. Vaan eipä tuossa enään ole moista hohtoa, istua nyt hytissä pehmeällä penkillä. Ilmastointia ja radiota välillä kaipaan mutta tyydyn kuuntelemaan puimurin koneiston hirnahduksia peläten sitä että koska laukeaa joku kohta...
Kauhulla muistelen sitä syyhyn ja punotuksen määrää, kun aikoinaan kopittomalla puin ohria. Ääni ei kulkenut, poskiontelot oli aamuisin tukossa ja silmiä ei meinannut auki saada aamulla, kun olivat tulehtuneet ja paisuksissa. Nahka oli lähtenyt, veri virtasi, ja silti piti raapia koko ajan.
