Tästä uutisesta (
http://www.iltasanomat.fi/suomi100/art-2000005073559.html) professorini
Matti Nuorteva (metsäeläintiede) muistui taas mukavalla tavalla mieleeni. Hieno tutkija ja erinomainen luennoitsija! Kirjoitan tässä (vapaasta muististani) hänen, meille maatalousopiskelijoille kertomansa, havainnon siitä, miten yöperhonen pitkän evoluution kautta on yrittänyt suojautua lepakon ovelia hitech-hyökkäyksiä vastaan. Kuten niin usein, tämä tieteellinen havainto tehtiin "vahingossa".
Matti kertoi, että hän istui erään saunaillan päätteeksi saunarakennuksen kuistilla, jossa kattolamppu valaisi. Kuten moni meistäkin on huomannut, niin yöperhoset menevät keinovalosta hieman sekaisin ja pyörivät sen ympärillä. Matilla oli viinilasi käsissään ja pyöritteli sen yläreunaa, muuten vaan sormella. Yhtäkkiä kaikki yöperhoset tippuivat alas kuin kivi. Kun vähän ajan kuluttua yöperhoset taas kokoontuivat valon ympärillä ja Matti tahallaan tuon viinilasitempun uudestaan teki, ilmiö toistui aiheuttaen sen, että Matin tutkijaminä heräsi saunaillasta huolimatta. Pitkän pohdinnan ja selvityksen jälkeen Matti löysi pätevän selityksen siihen miksi yöperhoset tippuvat alas viinilasin aiheuttaman "ultraäänen" seurauksena.
Yöperhosten ykkösvihollinen, lepakko, pystyy suunnistamaan kaikuluotauksen avulla. Kaikuluotauksessa lepakko lähettää suunsa tai nenänsä kautta ääniaaltoja, jotka heijastuvat takaisin kohti lepakkoa osuessaan edessä olevaan hyönteiseen. Lepakoiden lähettämä ääni on ultraääntä, eli se on taajuudeltaan ihmisen kuuloaluetta korkeammalla (20 000 Hz). Juuri kaikuluotauksen avulla lepakot pystyvät päättelemään liikkuvan hyönteisen suunnan ja nopeuden sen perusteella, kumman puoleiseen korvaan heijastunut ääniaalto saapuu ensimmäisenä. Korvien muiden rakenteiden ansiosta lepakko tietää tarkemmin, mistä pystysuunnasta ääni tulee. Lepakon kyky päätellä hyönteisen nopeus perustuu Dopplerin ilmiöön. Hyönteisen koosta se saa tietoa ääniaallon intensiteetin perusteella. Lepakon aivot prosessoivat kaikuluotauksesta saadun tiedon tiedostamattomasti.
Yöperhonen on evoluution aikana kehittynyt siihen vastalääkkeen: kun yöperhonen huomaa, että ultraäänen voimakkuus alkaa olla sitä luokkaa, ettei yksinkertaisesti ole enää pakomahdollisuutta, se lyö siivet kiinni ja putoaa alas kiven tavoin.
Lepakko on löytänyt, tämän kahden lajin "asevarustelukilvassa", seuraavan keinon: silloin kun lepakko vastakaikun intensiteetista huomaa, että signaali tulee jo hyvinkin lyhyen matkan takaa, eläin omalla salamannopealla vaistollaan tietää, ettei kannata enää lentää suoraan eteenpäin vaan vinosti alas (koska yöperhonen on silloin jo vapaassa pudotuksessa)....
Toivotan Matille vielä monia, mukavia ja hyvin ansaittuja eläkevuosia!
