Tuossa yritetään ja saadaankin isoja satoja, tuo ei ole mitään maailmanparannusviljelyä, mitä viljelijöille nykyään neuvotaan.
Kun vaaditaan tukien sitomista tuotantoon, niin ehkä ne pitäisi viljapuolella sitoa viiden edellisen vuoden keskisatoon, eli mitä parempi se on, niin sitä enempi tukea, tää tekis meisseliä sukutilanäennäisviljelijöille. Ja jos sattuis tulemaan katovuosia, jotka heikentää keskistoja, niin armoa ei annettais, vaan se olis että voi voi kun kävi ikävästi.
Viljelijän etu on saada itse suuria satoja, mutta viljelijän etu ei ole, että muut saavat isoja satoja. Minua ei siten ainakaan yhtään haittaisi, vaikka keskisadot putoaisivat entisestään. Siten en keksi yhtään hyvää syytä, miksi tukipolitiikan pitäisi kannustaa isoihin satoihin. Samoin en näe mitään syytä, miksi tukipolitiikan pitäisi kannustaa jotain tiettyä kasvia; öljykasveja tai ruista. Eikö tuki voisi olla saman suuruinen riippumatta siitä, mitä pellolla kasvaa (tai onko tilalla kotieläimiä) ja kukin sitten sen mukaan kuin kokevat saavansa hyötyä, viljelevät pellolla, mitä hyväksi havaitsevat? Eikö tässä voisi luottaa markkinatalouteen? Jos rukiista on pulaa, siitä pitää alkaa tehdä sellaisia sopimuksia, että pula poistuu. Ja nimenomaan sopimuksia. Niin, että viljelijä jo kylväessään tietäisi saavansa riittävän hinnan tuotteestaan.
Ainoa poikkeus, jonka tukemisen ymmärrän, on sokerijuurikas. Jos Suomessa ei tuoteta arpeeksi juurikasta, ainoa tehdas suljetaan. Sen sijaan rehu- ja myllyteollisuus jatkaa, vaikka joutuisikin käyttämään ulkomaista raaka-ainetta.
