asiantuntijaryhmän johtaja ja kokenut onnettomuuksien tutkija Saksassa. TV3:n ohjelmassa hänkin puhui vakuuttavasti miehistön piittaamattomuudesta 90-luvun turvamääräysten suhteen ym. Yksi asia vaikutti hämmentävältä kysyjän mielestä. Laaja alue vesirajan alapuolella saunan ja uima-altaiden tasolla oli merkitty korostetusti eräisiin dokumentteihin. Miksi se kiinnosti? Hummel vastasi vastahakoisesti: "Alue oli täynnä vettä ja paineen alla. En tidä, kuinka näin oli käynyt. On olemassa silminnäkijäkertomus 1. kannelta, jossa matkustaja on kuullut voimakkaan äänen ja nähnyt vesisuihkun. Kuin joku olisi avannut tulpan, mikä kertoo voimakkaasta paineesta." Tämä ja moni muu seikka viittaavat aukkoon syvällä laivan rungossa. Aukko ei olisi syntynyt uppoamisen yhteydessä, vaan se olisi ollut sen syy. Saksalaisen tutkijaryhmän ensimmäinen arvio viittasi epäsuorasti tällaiseen aukkoon: 1) Ajoneuvokannelle tulvi vettä enen onnettomuusseurauksia. 2) kannella 1 oli vettä eli kansi ajoneuvokannen alla , erityisesti etuosa, oli veden vallassa ennen kuin kallistuminen alkoi. 3) Jako kannella 0, jossa sauna ja uima-allas oli matkustajakannen 21 alla, olis veden vallassa ja paineessa, ts. suoraan kosketuksessa mereen.
Reikä rungossa
Meritutkija Werner Hummel on laivan rakentaneen Meyer Werftin palkkaaman
Viimeinen kohta merkitsee, että rungossa on täytynyt olla reikä.Kirjailija oli kysynyt asiasta Estonia-näyttelystä ja suora vastaus oli kertonut, että useat asiantuntijaryhmän jäsenet olivat tunnistaneet reiän olemassaolon, mutta sanoneet, että päättivät mieluummin olla mainitsematta sitä ja pitäytyä siinä, minkä voisivat tosiasiallisesti osoittaa. Tämä kuulostaa tietenkin kummalliselta, sillä vesi ei ollut voinut päästä ajoneuvokantta alemmas. Spiegel TV:n lähde Ruotsin Merenkulkuhallituksessa vahvisti joulukuussa 1996, että oli olemassa salattu Säpon raportti Merenkulkutoimelle, joka määritti todellisen syyn Estonian uppoamiselle olleen suuren reiän rungossa. Toinen lähde raportoi, että Merenkulkulaitoksen sisällä kaikki puhuivat tästä reiästä.
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?