Olisi parempi ja terveempi ajattelutapa.
Kaikkihan johtuu vain ja ainoastaan kepun kyvyttömyydestä ajaa yhteisiä etuja.
Viimeinenkin härdelli vain ja ainoastaan keskustan ryssimistä 141-neuvotteluista.
Kuten Itälä Huittisissa mainitsi vanhanen kielisi 141-tukineuvottelut koplattavaksi Unionin Perustuslakiin.Kuitenkin useampi muu maa koplasi perustuslain hyväksymisen vähäpätöisempiinkin asioihin.
Siksi 141 ja monta muuta asiaa kepuloitiin (uusi sana ryssimiselle), jotta siltoja ei poltettaisi, jotta 142-neuvottelut sujuisivat jouhevasti.
Ja mikä on lopputulos.
Seuraavassa galupissa kuinka lähellä 15% on kepun kannatus, vai joko on alle.
Kepu on nyt siinä pisteessä, ettei usko mahdollisuuksiinsa enää itsekkään ja rotathan jättävät uppoavan laivan.
Muutoin eilen puoli yhdeksän uutiset.En ihan joka sekuntti ollut paikalla, mutta oliko näin.
Eilen 7-8000 saa työpaikalta kenkää joko lopullisesti tai lomautettuna.
Uutisissa Metson edustaja selittämässä näkemyksiään, mutta missä maamme pääministeri.
Ei varmasti kukaan ollut asiasta huomannut kysyä.