Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe pienriistan metsästys  (Luettu 7349 kertaa)

Dalle007

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3
pienriistan metsästys
2015 perustettu Suomen Reservin Metsästysseura etsii etelä-suomessa mahdollisuuksia pienriistan metsästykseen. Suomen Reservin Metsästysseura on ainoa reserviläisyyteen ja aktiiviseen maanpuolustustyöhön pohjautuva metsästäjäliittoon kuuluva metsästysseura. Kaikki jäsenemme ovat aktiivireserviläisiä ja harrastavat/toimivat erilaisissa tehtävissä ympäri maanpuolustuskenttää.

Iso osa seuramme jäsenistä on myös ns. maattomia metsästäjiä joten kaikki tilaisuudet harrastaa metsästystä ovat tervetulleita.

Myös pienpetojen harventaminen käy. Kaikenlainen pienriistan metsästys käy. Seuraltamme löytyy erirotuisia metsästyskoiria ja mm. supikoirien pesien tyhjennyksetkin onnistuvat.

Olemme valmiita tekemään talkoohommia sekä riistanhoidollista työtä metsästysmahdollisuutta vastaan. Olemme myös tarvittaessa valmiita vuokraamaan metsästysmahdollisuutta kohtuulliseen hintaan tai vaikka vain jonkun pellon reunan jonne tehdä riistapeltoa ja harrastaa siellä pienriistan metsästystä.

Jos kiinnostuit yhtään, ja sinulla on halua/mahdollisuus auttaa, niin ota yhteyttä ja voimme jutella lisää aiheesta. T Juha Dahlman/Hyvinkää 0407693816 sihteeri, Suomen Reservin Metsästysseura

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27822
  • vastustan
Vs: pienriistan metsästys
voi voi sentäs, kylätietä ratsastava erittäin hyväkroppainen heppatyttö saa jo monen verenpaineen 10 barin paremmalle puolen toisten omaisuuden tuhoamisesta ja jokamiehen oikeudet rajäyttää jo sitte tajunnan hetkeksi :) ;) :D ;D
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Dalle007

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3
Vs: pienriistan metsästys
hieno argumentti, ja ennen kaikkea hieno mielikuva tuo ratsastajatyttö, mutta ei vaan oikeen auennut tänne puheet omaisuuden tuhoamisesta ja jokamiehenoikeuksista.

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9454
Vs: pienriistan metsästys
hieno argumentti, ja ennen kaikkea hieno mielikuva tuo ratsastajatyttö, mutta ei vaan oikeen auennut tänne puheet omaisuuden tuhoamisesta ja jokamiehenoikeuksista.

Normaalia agronettiä.

Mites jos ottais yhteyttä lähikuntien riistanhoitoyhdistyksiin. Sieltä voisi taas seurojen kautta saada mielipiteitä.

Meinaan, että jos vaikka maanomistajajäsen jostain seurasta on vuokrannut metsästysoikeuden kaikelle riistalle. Sitten hän antaa luvan harrastaa omilla maillaan pienriistajahtia, niin monissa tapauksissa se saattaa aiheuttaa närää muissa seuran jäsenissä. Se voidaan katsoa vieraskorttihommaksi.

Vaihtoehto onkin sitten maanomistajan ottaa metsästysoikeus pois esim. pienriistalta, jolloin seuralla ei ole mitään asiaa puuttua tähän metsästykseen.

Tämä kuintenkin on monelle metsästysseuralle punainen vaate, jolloin tätä "vain hirville" vuokrannutta maanomistaja jäsentä katsotan kieroon.

Tähän vaikuttaa suuresti tietenkin se, miten paljon tällainen maanomistaja omistaa maata. Jos pieni torppari, niin se savustetaan seurasta pois.

Jos maanomistaja ei ole seuran jäsen, silloin tällä asialla ei ole mitään merkitystä, koska tätä maanomistajaa kuitenkin nöyristellään ja pokkuroidaan.

Metsästysseurat ovat hyvin erikoisia seuroja kautta maan. Ei tietenkään kaikki.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

Dalle007

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3
Vs: pienriistan metsästys
juu, näinhän se menee. Toisaalta on myös sellaisia maanomistajia jotka on vuosia "vuokrannut" maansa lähiseuralle vaikka lihaosuutta vastaan mutta vuosi vuodelta osuus on käynyt laihemmaksi tai kuihtunut kokonaan.

Kaikki maanomistajat eivbät välttämättä metsästä itse ja joku voi oikeasti tarvita vaikka talkoo apuja tai jonkun pellon kulman kesannolta riistapelloksi ja ei laita pahakseen vaikka joku käykin silloin tällöin ottamassa jonkun rusakon hengiltä. Hirvihommat on hirvihommia ja pienriistahommat pienriistahommia.

Täytyypä katsoa tuo riistayhdistyskortti myöskin. Eihän sitä koskaan mitään saa jos ei mitään viitsi yrittää. Kiitti vinkistä ja hyvää syksyä.

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: pienriistan metsästys
hieno argumentti, ja ennen kaikkea hieno mielikuva tuo ratsastajatyttö, mutta ei vaan oikeen auennut tänne puheet omaisuuden tuhoamisesta ja jokamiehenoikeuksista.

Voishan se olla myös vaikka koiraharrastaja joka haluaa kouluttaa koiraansa, oli se hurtta tai piski, tuolla lienee selvä ero, maanomistajan pelloilla ja heitellä kapuloita ja kun se rakki päättää siihen viimeiseen ett hae muija itse se kapula niin se jää sinne pellolle ja löytyy viimeistään rehuntekijälle. Optimista tuossa on se ett ei se kapula jäänyt löytämättä....

Mikä tarinan opetus, ole varautunut ja jos annat johonkin suostumuksen niin naapurin pellolle mutt joss omalle niin aina toistaiseksi tai määräajaksi....se suostumus voidaan purkaa koska tahansa...

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: pienriistan metsästys
Pienriistanmetsästykseen pitäisi suorittaa joku erikoistesti, kun niihin on niin vaikea osua. Hirvenmetsästys on tunnetusti lonkkavikaisten ja sokeiden harrastus, kun niin isoon maaliin osuu taitamatonkin.

On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: pienriistan metsästys
Pienriistanmetsästykseen pitäisi suorittaa joku erikoistesti, kun niihin on niin vaikea osua. Hirvenmetsästys on tunnetusti lonkkavikaisten ja sokeiden harrastus, kun niin isoon maaliin osuu taitamatonkin.

Kui niin, otetaan letkapyssy ja piippua sinne päin ja annataan rojuuttaan...

Mut yritäppäs ampua minkkiä 300 metristä laakista päähän. Norsuun osuisi helposti
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: pienriistan metsästys
Pienriistaukothan ovat kivi piiperöiden hampaissa. Ahdistavat koirineen elukoita kivenkoloihin ja nuijivat pakokauhuiset luontokappaleet sitten hengiltä... kiduttavat loukkuineen ja jalkanaruineen söpöjä metsien karvaturreja ja taas nuijivat pakokauhuiset elukat hengiltä jne jne.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: pienriistan metsästys
Siis...hyötyriistan metsästys liian helppoa nykyaseilla.....vrt. se letkapyssyargumentti. Se haastava pienpetojen ja riuttujen pyynti on ihan toinen juttu....

Kuka tahansa saa sen viattoman jussipupun lahdattua mutt kuka saa ketun tai minkin päiviltä....

JösseJänis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2681
Vs: pienriistan metsästys
2015 perustettu Suomen Reservin Metsästysseura etsii etelä-suomessa mahdollisuuksia pienriistan metsästykseen. Suomen Reservin Metsästysseura on ainoa reserviläisyyteen ja aktiiviseen maanpuolustustyöhön pohjautuva metsästäjäliittoon kuuluva metsästysseura. Kaikki jäsenemme ovat aktiivireserviläisiä ja harrastavat/toimivat erilaisissa tehtävissä ympäri maanpuolustuskenttää.

Iso osa seuramme jäsenistä on myös ns. maattomia metsästäjiä joten kaikki tilaisuudet harrastaa metsästystä ovat tervetulleita.

Myös pienpetojen harventaminen käy. Kaikenlainen pienriistan metsästys käy. Seuraltamme löytyy erirotuisia metsästyskoiria ja mm. supikoirien pesien tyhjennyksetkin onnistuvat.

Olemme valmiita tekemään talkoohommia sekä riistanhoidollista työtä metsästysmahdollisuutta vastaan. Olemme myös tarvittaessa valmiita vuokraamaan metsästysmahdollisuutta kohtuulliseen hintaan tai vaikka vain jonkun pellon reunan jonne tehdä riistapeltoa ja harrastaa siellä pienriistan metsästystä.

Jos kiinnostuit yhtään, ja sinulla on halua/mahdollisuus auttaa, niin ota yhteyttä ja voimme jutella lisää aiheesta. T Juha Dahlman/Hyvinkää 0407693816 sihteeri, Suomen Reservin Metsästysseura

Miksi niitä pienpetoja pitää metsästää? Tietysti minkki on vieraslaji ja supikoira samoin, mutta en oikein ymmärrä kettujen ja näätäeläimien jahtaamista. Nehän ovat hyödyllisiä otuksia jäniksiä ja jyrsijöitä syödessään. Ja jos siinä nyt joku riistalintu katoaa samalla, niin se nyt on iät ja ajat ollut luonnossa sellaista. Riistalintukantoja jos halutaan vahvistaa, niitä voi olla metsästämättä.

Laittakaa mieluummin paukut metsäkauriiden harventamiseen, niin siitä on iloa kaikille (paitsi tietysti kauriille itselleen).

Siis ihannetila olis jos olis tasapaino elikoiden ja biodiversiteettien kanssa.....

Mutt ku tuskin.....

Viimeksi muokattu: 09.09.16 - klo:19:29 kirjoittanut Luomujussi

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52080
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: pienriistan metsästys
Pakko kysyä että miksi kettuja, mäyriä ja supeja pitää varta vasten lahdata viimiseen elukkaan asti?

Ilman noita em. otuksia olis se peuranraato haissu tuolla takapihalla viikko tolkulla. Nyt luonnon jätejärjestelmä hoiti asian muutamassa päivässä.

Ampukaa niitä saatanan peuroja, niitä on aivan v itusti, kolmea vasaa pukkaa tällekin kaudelle emättimestä ulos. Tossa niitä paukkaa pitkin poikin ku talitinttejä. Jos herää klo 5.30 ja kattoo tuvan akkunasta ulos, näkyy peuroja. Kun kattoo klo 9.00, peuroja. Ihan sama vaikka kello olis 23.30 ni killisilmiä tuijottaa yön hämärässä pelloilla ja metsänreunoissa.

Tehkää nyt jotain asialle ja antakaa niitten pienpetojen olla.

Jäneksiäkin saa kivittämällä hengiltä, sen verran paljon niitä on. Nakkaa kiven metikköön ni aina kopsahtaa.
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: pienriistan metsästys
Tollanen pieni elukka on ihanteellinen metsästettävä, sen voi vaan tappaa eikä sitä tarvitse perata eikä haudata ??

Vähän kuin räkättirastaiden ja naakkojen ampuminen  ;D ;D

Saako siilejä ampua jollakin luvalla? Niihin olisi helppo osua kun ovat niin hitaita
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.