Samaan vastuulisuuteen vedoten lidlin pitäisi poistaa ksikki ulkolaiset elinrarvikeet.
Miksi kaikki ulkolaiset. Onhan niitä ulkomaillakin luomua ja lattiakanaloita, kehitysmaissa itse asiassa on vanhanajan pikkukanaloita enemmän kuin täällä, mitään nokkia typistellä, nokkijat pannaan pataan. Voi jäädä tuhansien kanojen teollisen kokoinen luomukanalakin toiseksi jonkun alle 300 kanan lattiakanalan ja ulkotarhan taakse vastuullisuuskysymyksiä ajatellen.
Siellähän ne bulgaarialaisessa kylässä kanat tepastelevat keskellä kylää.
-SS-
Eihän siinä muuta kun valvomaan sitä tuonti ruokaa ettei luomu tuotteesta löydy esim. Glyfosaattia.
No eipä niitä kovin todennäköisesti löydy, alle 7% todennäköisyys ulkomaisessa luomussa, ja suomalaisessakaan ei mittaamalla voida osoittaa olevan nolla.
Ja jos oletus glyfosaatin ikuisuudesta pitää paikkansa, ei kolmen vuoden siirtymäaika riitä silloin lähellekään. Jos taas se oletus ei pidä paikkaansa, loppuu glyfosaatti näkymästä tavanomaisen viljelijänkin peltotuotteissa saman ajan jälkeen. Noin 7 vuotta on itsellä ollut glyfosaattiväli, kun ei vaan ole tarvinnut, yksi tukikausi meni aivan ilman glyfoa. Jokainen runsaskasvustoinen ja hyvin lannoitettu kasvuvuosi on tehnyt glyfosaatin tarpeettomaksi. Juurikin ravinnepuutteesta kärsivä hinteä kasvusto on ollut vihreiden tuppaiden peitossa syksyllä.
Oletus, että tavanomainen viljelijä yliannostelee käyttökertojen osalta kasvinsuojeluaineet ilman tarveharkintaa, pelkästään vakuutuksen omaisesti ja voitontavoittelun ahneuden vuoksi, on osin oikea, mutta ei koske tosiaankaan kaikkia. Paradoksi on, että kasvinsuojeluaineiden käytön vähentäminen on enemmän tarpeen tavanomaiselle viljelijälle kuin luomuviljelijälle. Luomuviljelijä tarvitsee lyömäaseen markkinoinnissaan, ja se on juurikin tuo kasvinsuojeluaine. Tavanomainen viljelijä säästää joka sentin, mitä ei ruiskuta turhaan peltoon.
Suorakylväjistä en sano mitään, heillä on tarpeet erilaiset, mutta eivätpähän polta ruokamultaa muokkaamalla taivaan tuuliin.
-SS-