Suomen nuoriin metsiin on kertynyt valtava hoitotarve
Taimikonhoidolla säädellään kasvatettavan puuston puulajisuhteita ja tiheyttä. Taimikonhoidon tavoitteena on, että kasvatettavan puuston kasvu ei pääse taantumaan lehtipuiden varjostuksen tai puuston liiallisen tiheyden vuoksi. Jos taimikon annetaan kasvaa hoitamattomana ensiharvennukseen asti, puut jäävät ohuiksi ja hakkuukertymältään pieneksi.
Taimikonhoitoa on valtakunnallisen inventoinnin mukaan rästissä jo 750 000 hehtaaria. Ensiharvennuksia odottaa 800 000 hehtaaria. –Työtä on tehty vuosittain vain noin 150 000 hehtaaria, kun tavoite on 250 000 hehtaaria. Viivästynyt taimikonhoito tulee metsänomistajalle kalliiksi, sillä viljavilla kasvupaikoilla hoidon selvä viivästyminen voi pudottaa metsäomistajan saamat tulot jopa puoleen puuston kiertoajassa oikeaan aikaan tehtyyn työhön verrattuna, sanoo johtava metsänhoidon asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta. Kun varhaishoito viivästyy, osa kasvatettavista puista menehtyy, ja ne korvautuvat taloudellisesti vähempiarvoisilla puulajeilla.
Kun työ viivästyy, kustannukset kasvavat
–Taimikonhoito on taloudellisesti kannattavaa aina, kun sille on metsänhoidollista tarvetta. Työtä ei kannata viivästyttää, vaikka Kemera-tukia ei työn suorittamisen hetkellä olisikaan saatavilla. Taimikonhoidon viivästyessä myös työn kustannukset kasvavat. Jo yhden vuoden viivästyminen hidastaa työtä 10–30 prosenttia oikeaan aikaan suoritettavaan työhön verrattuna, kertoo Markku Remes.
Lehtipuut vesovat vähiten, kun ne kaadetaan juhannuksen ja heinäkuun lopun välillä. Ajankohtaa tärkeämpää on kuitenkin, että työ tulee tehdyksi. Jos vesakko on tiheää, työ käy joutuisammin lehdettömänä aikana. Taimikonhoidolla voidaan myös vähentää hirvituhoja männyntaimikoissa.
Nyt kannattaa käydä tarkastamassa taimikot ja nuoret metsät. Taimikonhoito ja harvennushakkuu nopeuttavat puuston kasvua ja parantavat metsikön laatua sekä tulevaa tuottoa. Jos metsässäsi on hoidon tai hakkuun tarvetta, ota yhteyttä OTSO:n paikalliseen asiakasvastaavaan ja pyydä tarjous! Me OTSO:ssa voimme myös tehdä metsäkäynnin puolestasi ja ehdottaa tarvittavia toimenpiteitä. Mikäli haluat, että käymme metsässäsi, ota yhteyttä!
Voit lähettää meille myös sähköpostia asiakaspalvelu@otso.fi tai soittaa maksuttomaan palvelunumeroomme 0800 90 250.
Terveisin OTSO Metsäpalvelut