Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe MTK määrää  (Luettu 662 kertaa)

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
MTK määrää


Hallitus antoi esityksensä maakunta- ja sotelainsäädännöstä keskiviikkona 29. kesäkuuta. Median huomio keskittyi lähes kokonaan sote-asioihin, vaikka taustalla on tapahtumassa suuremman luokan virkamiesvallankaappaus.
Koko maakuntahallinnon uudistuksen johtoajatuksena on ollut, että maakunnissa saadaan jatkossa aidosti päättää omista asioista. Tämä tarkoittaisi jokaisella alueella sen omista lähtökohdista ja tarpeista tapahtuvaa päätöksentekoa. Samalla saataisiin lopultakin aikaiseksi yhden luukun toimintamalli, jossa muun muassa yritykset pystyvät hoitamaan asioitaan rahoituksesta lupa-asioihin ja kaikkeen siltä väliltä.

Hallituksen antama esitys on kuitenkin menossa täysin päinvastaiseen suuntaan. Valtaa ollaan siirtämässä valtakunnalliseen aluehallintovirastoon. Käytännössä esitys tarkoittaa uuden valtakunnallisen ympäristöviraston perustamista, joka päättäisi kaikista lupa- ja luonnonsuojeluasioista.
Uuteen ympäristövirastoon siirrettäisiin kaikki nykyiset ely-keskusten ympäristöasiat. Uudella maakuntahallinnolla ei olisi näissä asioissa mitään roolia, vaikka niiden luonteva paikka on kunnissa ja maakunnissa. Valtakunnalliselle aluehallintovirastolle riittää, että se keskittyy valtakunnan tason merkittäviin hankkeisiin.

MTK:n lähtökohta on, että asioista pitää päättää lähellä kansalaisia ja siellä, missä kansalaisten arki parhaiten tunnetaan. Maakuntien kokonaisvaltainen kehittäminen ei ole mahdollista, jos ne eivät voi aidosti päättää niitä koskevista asioista. Samalla on toki huolehdittava, että paikallistason virkamiehet ovat asiakaslähtöisiä kannustajia ja mahdollistajia. Päällekatsojaksi ei kuitenkaan tarvita kasvotonta virkamiestemppeliä, jollaisiksi monet valtakunnalliset virastot ovat käytännössä muodostuneet.
Uudistusta valmistelevia virkamiehiä ei sinänsä voi syyttää meneillään olevasta kaappauksesta. Valtioneuvosto on omalla toiminnallaan antanut valmistelijoille varsin vapaat kädet toimia ja jälki on sitten, mitä on.
Hallituksen tulee ottaa ohjelmansa mukaisesti maakuntahallinnon uudistus omiin käsiinsä ja palauttaa valmistelu alkuperäisille raiteilleen. Kunta- ja maakuntatason asioissa on välttämätöntä pystyä yhdellä kertaa ja samassa paikassa paikallisesti päättämään niin ympäristöön kuin talouteen liittyvät asiat. Muussa tapauksessa koko uudistus on täysin turha revohka.

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: MTK määrää
 Lähettänyt 5. heinäkuu 2016 - 8:34 käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Paikallinen päättäminen on varmaan ihan mukavaa, kun joku vaan rahoittaa sen. Jos paikallinen päättäminen olisi tuonut onnea ja menestystä, se kyllä jo näkyisi. Siksi en henkilökohtaisesti usko joulupukkiin.

    Ilmoita viesti asiattomaksi
     
    Peru tykkääminen (1) 

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
SDPede copypastaaaaaa...
...     :o
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."