Kansanedustaja Heikkinen sai viime vaaleissa kolmanneksi eniten ääniä keppuleista ja jos sen suhteuttaa vaalipiirin kokoon, menee vain Sipilä ohitse ja sivumennen sanoen puolueen puheenjohtajaa äänestää kaikki ne dementoituneet kepu-uskovaiset, jotka eivät enää tiedä, ketä äänestävät. Heikkinen siis periaatteessa on Suomen keppuleiden äänikuningatar.
Tuolla kokemuksella, koulutuksella ja sukupuolella ministerin paikan pitäisi olla itsestäänselvyys, vaan eipä ole. Sosionomi ja merkonomi Juha Rehula oli ansioituneempi kuin toisen kauden terveystieteen maisteri.
Heikkinen ei päässyt varapuheenjohtajaksikaan, mutta valiokuntapaikkoja sentään on saman verran kuin Teuvo Hakkaraisella, kuuluisalla kirkossakävijällä.
Eikö Heikkinen menesty, vai kadeko sen pitää syrjässä, vai onko kaikki 10712 äänestäjää alun perinkin äänestäneet väärin? Heikkinen kuitenkin on älykkäämpi kuin yksikään 10712:sta äänestäjästä.