Yleensä takana on pelko maksamattomasta kuormasta, lisäksi vaakojen puute vaikeuttaa. Ja sitten se, että viljasta maksetaan enemmän liikkeessä ja liikkeelle. Jostain käsittämättömästä syystä tarjottu hinta on aina selvästi alle rehuhunnan johon käytännössä saa jokusen euron lisät päälle.
Nyt ei saa yleistää, täälläpäin kyllä maksetaan kuten sovitaan, jopa liiankin innokkaasti, johtuen verotuksesta. Ostaja haluaa maksaa kuluvan vuoden puolella ja myyjä ottas rahat vasta seuraavana vuotena.
Mutta ruokakuponkien ja muun anelukulttuurin seuduilla maksut voi joutua laittamaan perintään.
Luottamushan se on kaiken a ja o. Yleensä kaupat tietysti tehty vähintään tutun tutun kanssa. Mitä kuorman punnitsemiseen tulee niin, joskus tuota kokeiltiin ja mitattiin kärryn koko ja hehtolitra vaakalla otettiin muutama näyte kuormasta ja verrattiin sitä vaakan antamaan lukemaan niin olitiin parisadan kilon tarkkuudella samassa tuloksessa. Tämä jos tekee ongelman niin sitten ollaan kyllä muutenkin ongelmissa. Meillä tosin on nyt vaaka jonka läpi viljat ajetaan ettei sen puoleen ole ongelmia. Hinta on päivän hinta riippuen vähän siitä kuka kuljettaa. Aina kuitenkin parempi kuin kaupasta, ei sitä tavaraa muuten saisi vaan kyllä siitä on maksettava.
Mitä maksamiseen tulee niin ennen onnistui niin, että maksoi vuoden vikana päivänä eri pankista toiseen pankkiin. Näin osto näkyi itsellä vikana päivänä, mutta myyjällä vasta seuraavan vuoden puolella. Nyt taitaa olla tulossa muutos jos ei jo ole, että rahansiirrot pankkien välillä siirtyvät samantien, että tämä hyöty häviää.
Olen edelleen sitä mieltä, että suurin ongelma on kateus ettei keskinäistä viljakauppaa voida harjoittaa. Ennemmin myydään sille jokaista ryöstävälle viljaliikkeelle.