Kysymys kuuluu, mihin sotaan. Mikä on ryssien intressi vallata Suomi? Ei yhtään mikään.
Nykyvempeleillä pystytään sohottelemaan omista poteroista pitkälle, joten laajamittaista "uraaa" -miesten ryntäystä piippalakki päässä on turha odottaa.
Pahin vaara on suurvaltojen leikkiminen isoilla nukeilla, jotka sitten laittaa kaiken maailman elinkelvottomaksi.
Ihmisten hajauttaminen ympäri Suomea ei auta mihinkään. Tosin sehän olisi kepun unelma, että saataisiin lisää tissinkoittajia C-alueelle.
Tämän päivän uhkat ovat juurikin tuosta väkisin ylläpidettävästä aluepolitiikasta johtuvia. Ja korostan sanaa väkisin.
Elämää syntyy sinne, missä siihen on edellytykset. Edellytys syntyy osaamisesta.
Nyt nähdään, kuinka kouluttamattomat einarit ympäri maailman ovat hätää kärsimässä, kun heidän mekaanista työntekoa on korvattu koneilla ja automaatiolla. Ja sitä jengiä on maailman mittakaavassa paljon.
Suomessa sentään on oppivelvollisuus, joka antaa joitakin eväitä tulevaisuuteen. Mutta ei se riitä. Moni jää silti jalkoihin.
Koulutus on erittäin tärkeätä kaikille. Mitä korkeampi koulutus on, sitä paremmat eväät on elämään.
Tosin monilla korkeakoulutetuilla on erittäin kapeakatseinen näkökulma maailmasta. Tämä on se toisen ääripään ongelma.
Ja kun nämä osaamattomat ihmiset nyt lähtevät evakkoon ja hakemaan parempaa tulevaisuutta esim. Suomesta, suurimmalla osalla ei ole mitään mahdollisuuksia nykyisiin työpaikkoihin muulla tavalla kuin "orjatyövoimana".
On vain yksi oikea F-1 moottori.
Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.