Suomen viidakkomaisen sosiaaliturvan sujuvoittamiseksi ja kannustinloukkujen helpottamiseksi tarjotaan usein ratkaisuksi perustuloa eli kansalaispalkkaa. Ehdotus kerää kannatusta varsinkin nuorempien ikäpolvien parissa. Uudet ideat ovat aina tervetulleita, mutta asia ei ole ihan yksinkertainen.
Perustulon kannattajilta kysytään usein, millainen on konkreettisesti heidän ehdottamansa perustulomalli. Tähän kysymykseen ei yleensä saa vastausta, tai sitten vastaus on ettei mallia ole vielä lyöty lukkoon. Se ilmeisesti tarkoittaa, ettei ole kyetty muodostamaan realistista perustulomallia, jonka takana he lopulta haluaisivat seistä ja ajaa sen toteuttamista.
Koska toteuttamiskelpoista mallia ei tunnu ilmaantuvan, kannattaa keskustelua perustulosta vähän viilentää.
Maailmassa on vajaat 200 itsenäistä valtiota. Niistä yhdessäkään ei ole käytössä perustuloa. Edes yhtä laajaa keskustelua sellaisen käyttöönotosta ei käydä missään muualla. Jos perustulo on niin loistava idea, miksei sitä ole toteutettu missään maassa? Tai miksei Suomen oloissa toteuttamiskelpoista mallia ole esitetty?
Vain Suomessa perustulon kannattaminen tai vastustaminen on muodostunut jonkinlaiseksi mittariksi sille, onko poliitikko tai puolue jotenkin vanhanaikainen vaiko moderni ja uudistusmielinen.
Julkisessa keskustelussa olleissa perustulomalleissa toistuu kolme ongelmaa.
Ensimmäinen on, että nykyisellä rahoitustasolla olisi varaa korkeintaan muutaman sadan euron perustuloon. Sellaisella ei kykene maksamaan edes asumiskustannuksia, ja lähes kaikki työttömät ja sairaat joutuisivat köyhyyteen.
Olen käynyt vuosien aikana läpi 15–20 erilaista perustulomallia, mutta aina jostain kulmasta jää kiinni.
Riittävän korkeaan turvaan – ehkä 800–900 euroa kuukaudessa – taas ei ole varaa, ellei veroja koroteta holtittomasti.
Näiden kahden kulman kiertämiseksi ehdotetaan ajoittain puolivälimallia, jossa perustulo itsessään olisi melko matala, mutta sen päälle olisi mahdollista saada tarveharkintaisia tukia. Tässä ehdotuksessa byrokratia ja kannustinloukut eivät poistu. Jonkunhan näitä tarveharkintaisia hakemuksia pitäisi käsitellä, ja nämä lisätuet kaiketi leikkautuvat ansiotulojen myötä. Toisin sanoen nykyisen sosiaaliturvan ongelmiksi koettu byrokratia ja kannustinloukut jäisivät olemaan.
Kaikissa ehdotetuissa perustulomalleissa törmätään johonkin näistä kolmesta kulmasta. Joko tuen taso on liian matala ja johtaa köyhyyteen, taso on liian kallis rahoitettavaksi tai byrokratia ja kannustinloukut eivät poistu. Olen käynyt vuosien aikana läpi 15–20 erilaista perustulomallia, mutta aina jostain kulmasta jää kiinni.
Koska toteuttamiskelpoista mallia ei tunnu ilmaantuvan, kannattaa keskustelua perustulosta vähän viilentää. Sen sijaan kannattaa tavoitella maamme viidakkomaisen sosiaaliturvan kehittämistä ja uudistamista muilla keinoilla. Esimerkiksi joidenkin nykyisten tukien yhdistämistä ja ehtojen selkeyttämistä kannattaa harkita. Samoin pienyrittäjien ja pätkätyöntekijöiden turvan parantamista, sillä heidän asemansa on nyt kohtuuttoman turvaton.
Ainakaan perustulon kritisoimisen ei kuulu jatkossa olla minkäänlainen osoitus puolueen uudistamishalusta tai -haluttomuudesta. Ei kannata ruoskia itseään sellaisen puutteesta, mitä ei ole saatu toimimaan missään muuallakaan.