Lumen rikkomiseen soveltunee parhaiten kultivaattori tai harvapiikkinen joustopiikkiäes. Tarkoitus on aurata lumi harjuille ja siten, että maanpinta tulee näkyviin. Silloin routa pääse syvemmälle. Ennen tehtiin tienpohjat soille polannejyrällä. Sellaisen malli on nähtävissä Pälkäneellä Vanhassa Savotassa. Se leikkaa lumeen viilot ja maa jäätyy tosi hyvin.
Jyräämisessä on se riski, että jyrätty lumi voi muodostaa keväällä jääkerroksen ja siiitä on haittaa talvehtiville kasveille.
Hyvin jäätynssä maassa ei viihdy talvituhosienet. Ei tule lumihometta.
Mikä lumi ?? Lunta maassa n. 5 cm, joulukuussa oli vielä vesi pelloilla (talvitulva) ja loppiaisena -33 pakkasta. Jos ei nyt jankko murene, niin sitten ei koskaan.
Jep. Lunta oli vielä eilen pelloilla, nyt on taas melkolailla mustana kun tuulet vei vähäiset lumet, jotka tuli nyt pakkasten lauhduttua. Ei ollut lunta vielä loppiaisenakaan, eipä sitä suojaavaa kerrosta montaa päivää ehtinyt olla
Veikkaan että routaa on aika hiton paljon. Pikkasen meinaa huolestuttaa syyskasvien talvehtiminen. Taas on vehnäpellot suurelta osin vihreän lumettomia.
Mehtästä tullessa otin pihalla kuvan, tuli vähän epäselvä ku valoja ja hämärää, mutta lumesta jäljellä pihalla kengän jäljet ja auton jäljet
Perunapelloilla pölisee taas hiekka, pölisi jo vuodenvaihteen tienoillakin
Kauniista talvimaisemasta tuli ruman ruskea paikoitellen...
Metsässä oli eilen karun näköistä, eikä tuo lumi ihme kyllä pudonnut kunnolla puista vaikka puisteleekin. Kaunista, ellei tarttis sahan kanssa mennä sekaan