Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe SS joukot kaduille !  (Luettu 11228 kertaa)

jeep

  • Vieras
Vs: SS joukot kaduille !
Hallitus on nostanut kädet pystyyn islamilaisten miehittäjien edessä ja niinpä kansalaiset lähtevät kaduille itse partioimaan jotta islamistien törkeät hyökkäykset vähenisivät.
Suomen Sisukkaat= SS joukot oli pakko perustaa kun hallituksesta ei ollut järjestystä palauttamaan.Sisäministeri on kuin neiti eikä pysty virkaansa hoitamaan,toivottavasti itse ymmärtää jättää eroanomuksen pikaisesti.
Kansalaisjärjestöt ottavat nyt ohjat käsiin ja turvallisuus palautetaan kotomaamme kaduille ja turuille.Poliiseja ei kiinnosta islamistien raakat hyökkäykset kansalaisiamme vastaan ,heitä ei kiinnosta kuin lämmin virkaauto ja hyvä palkka tekemättömästä työstä.
Suoraan sanottuna aika häiriintynyttä juttu ja varsinkin toi SS-homma ylittää kyllä kaikki hyvän maun rajat. Isänmaallisuuden ja vapaaehtoisen partiotoiminnan kyllä hyväksyn, mutta tämmöiset äärimmäisyysjutut täytyisi kitkeä pois. Ja miksi joku SS, miksei suojeluskunta?

Tää on oiva tilaisuus hakea hyväksyntä tällaiselle toiminnalle joka muistuttaa eräänlaista jengitoimintaa . Otetaan alue "haltuun " kun on perusteet joita ei voi suoralta kädeltä kiistääkään. 

Lisätään lopuksi että ajattelet samoin kuin minäkin tästä tilanteesta

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092220398364_uu.shtml

SAS

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12800
  • Velehojen Veleho
Vs: SS joukot kaduille !
Ensi viikolla ratkeaa tuleeko Suomeen Afrikasta mamuja ja näyttäisi tulevan Suomi on taipumassa enemmistön (idioottien ) tahtoon.
Vopi tulla ennäty määrä jopa 100 000.
Kyllä suuret puolueet vievät Suomen tuhoon,ikinä ei Suomi tästä kuopasta nouse. >:( >:(
Mystinen Logger,arkinen aivan,Talouden ja politiikan arvostettu tutkija.Ilmastotutkimuksen huippu luotettava kriitikko.Sääennustamisen moninkertainen Suomen Mestari.
Pikkutilallinen yrittää omillaan,suuri tilallinen tarvitsee yrittämiseen EU:n tukea !

V. Allan Haakert

No tee jotain! SASsikin vois kääntyä musliimiksi ja ottaa täräyttää sinne metsätyömieskotiinsa kymmenkunta afrovaimoa, niin pakolaisongelma vähenis heti.

Viimeksi muokattu: 06.01.16 - klo:14:08 kirjoittanut V. Allan Haakert

Guarter

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1882
Vs: SS joukot kaduille !
"Äitis" on kaduilla Kölnissä.

SAS

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12800
  • Velehojen Veleho
Vs: SS joukot kaduille !
Ensi viikolla ratkeaa tuleeko Suomeen Afrikasta mamuja ja näyttäisi tulevan Suomi on taipumassa enemmistön (idioottien ) tahtoon.
Vopi tulla ennäty määrä jopa 100 000.
Kyllä suuret puolueet vievät Suomen tuhoon,ikinä ei Suomi tästä kuopasta nouse. >:( >:(

No tee jotain! SASsikin vois kääntyä musliimiksi ja ottaa täräyttää sinne metsätyömieskotiinsa kymmenkunta afrovaimoa, niin pakolaisongelma vähenis heti.
Silloin kun Suomi liittyi Rooman liittoon oli tämä uhka jo tiedossa
mutta eipä eliitti kuunnellut taaskaan viisaampiaan .Uhka vielä paheni kun Suomen hallitus hyväksyi sengen sopimuksen sen jälkeen Suomi on ollut kaikessa politiikassaan ajopuu.
Mystinen Logger,arkinen aivan,Talouden ja politiikan arvostettu tutkija.Ilmastotutkimuksen huippu luotettava kriitikko.Sääennustamisen moninkertainen Suomen Mestari.
Pikkutilallinen yrittää omillaan,suuri tilallinen tarvitsee yrittämiseen EU:n tukea !

jeep

  • Vieras
Vs: SS joukot kaduille !
Ensi viikolla ratkeaa tuleeko Suomeen Afrikasta mamuja ja näyttäisi tulevan Suomi on taipumassa enemmistön (idioottien ) tahtoon.
Vopi tulla ennäty määrä jopa 100 000.
Kyllä suuret puolueet vievät Suomen tuhoon,ikinä ei Suomi tästä kuopasta nouse. >:( >:(
Ei huolta. SSS= MeSSiaS

SAS

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12800
  • Velehojen Veleho
Vs: SS joukot kaduille !
Ensi viikolla ratkeaa tuleeko Suomeen Afrikasta mamuja ja näyttäisi tulevan Suomi on taipumassa enemmistön (idioottien ) tahtoon.
Vopi tulla ennäty määrä jopa 100 000.
Kyllä suuret puolueet vievät Suomen tuhoon,ikinä ei Suomi tästä kuopasta nouse. >:( >:(
Ei huolta. SSS= MeSSiaS
Te poikaset ette vielä tajua miten syvään kuiluun on Suomi ajettu ,mutta takaan että simmut aukeilee vielä . :o 8)

Oliko ne korvamerkit lehmillä etu-vai takaperin? Sanokaa millä argumentilla voi mikään tarkastaja enää tulla tiloille syynäämään mitään?

Tahallaan laitetaan elo sekaisin, jopa täällä pohjolan perukassa.

jeep

  • Vieras
Vs: SS joukot kaduille !
Ensi viikolla ratkeaa tuleeko Suomeen Afrikasta mamuja ja näyttäisi tulevan Suomi on taipumassa enemmistön (idioottien ) tahtoon.
Vopi tulla ennäty määrä jopa 100 000.
Kyllä suuret puolueet vievät Suomen tuhoon,ikinä ei Suomi tästä kuopasta nouse. >:( >:(
Ei huolta. SSS= MeSSiaS
Te poikaset ette vielä tajua miten syvään kuiluun on Suomi ajettu ,mutta takaan että simmut aukeilee vielä . :o 8)
http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201876-suomalaisten-suojeltava-omaa-valtiota-ja-kansaa

Guarter

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1882
Vs: SS joukot kaduille !
Ensi viikolla ratkeaa tuleeko Suomeen Afrikasta mamuja ja näyttäisi tulevan Suomi on taipumassa enemmistön (idioottien ) tahtoon.
Vopi tulla ennäty määrä jopa 100 000.
Kyllä suuret puolueet vievät Suomen tuhoon,ikinä ei Suomi tästä kuopasta nouse. >:( >:(
Ei huolta. SSS= MeSSiaS
Te poikaset ette vielä tajua miten syvään kuiluun on Suomi ajettu ,mutta takaan että simmut aukeilee vielä . :o 8)
http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201876-suomalaisten-suojeltava-omaa-valtiota-ja-kansaa

Suvaitsevaisuus on vastavuoroista! Laittakaapa allah ja muhametti -hahmot Putous-ohjelmaan, olihan siinä jo jumala ja jeesuskin halvennettavana. Sitten vain odotellaan mitä tapahtuu. Sellaista on Länsi-kulttuuri, kuka kestää?
Pelko perseessä on jo nyt tai osoittakaa, että olen onnellisesti väärässä!!

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26666
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: SS joukot kaduille !
Sas ja Nuffield 10/60 ajaa mamut tiehensä .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9454
Vs: SS joukot kaduille !
Suomi tulee olemaan niin perseen *****ssa, sen aikaa kun muslimeja suvaitaan maaperällä. Tuo uskonto ei koskaan muutu järkeväksi.

Samoin koko itähelvetin Venäjästä alkaen. Kyrvän paskaa koko maapallon osa.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

jeep

  • Vieras
Vs: SS joukot kaduille !
Ruotsin ja Venäjän välissä on sitten yksi viisas kansa ::)?

En helvetti korjaa, vaan murjon uuden viestin.
Suomi tulee olemaan niin perseen kullissa, sen aikaa kun muslimeja suvaitaan maaperällä. Tuo uskonto ei koskaan muutu järkeväksi.

Samoin koko itähelvetin Venäjästä alkaen. Kyrvän paskaa koko maapallon osa.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

jeep

  • Vieras
Vs: SS joukot kaduille !
Ruotsin ja Venäjän välissä on sitten yksi viisas kansa ::)?
Ruotsin ja Venäjän välissä on sitten yksi viisas kansa. Jossa hallitus on aina viisaampi kuin se ikioma kansa.