Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Sunnuntain mamu-uutinen nro 5- Kiitos sipilä kiitos  (Luettu 2091 kertaa)

42

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8842
  • Israel, lähi idän ainoa demokratia
Pääministerihän linjausta johtaa, kiistatta.
Ja kun viestitään maailmalle, että pääministerikin antaa kotinsa käyttöön. Voi pojat mitä hölmöyttä.
Ja viestintähän sitä porukkaa on ohjannut.
Heti kun maailmalle alkoi välittyä negatiivista palautetta huonosta palvelusta, uhasta sosiaalietuisuuksien leikkauksille, alkoi saapuva väkimäärä kummasti vähetä
http://yle.fi/uutiset/pakolaisten_huono_kohtelu_ajaa_turvapaikanhakijoita_venajalta_suomeen/8539444

Venäjän kautta Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrä on kiihtynyt loppuvuodesta. Osaltaan pakolaisia työntää Venäjältä maan heikko turvapaikkajärjestelmä. Venäjällä arvioidaan olevan vähintään 100 000 Eurooppaan pyrkivää turvapaikanhakijaa.
Gannushkina ottaa esimerkiksi syyrialaiset, joita on tullut Venäjälle noin 12 000. Heistä varsinaisen turvapaikan on saanut kolme ja reilut 1 500 oleskelee maassa väliaikaisen pakolaisstatuksen turvin.

Toissa viikolla Venäjän rajan yli tuli Lappiin 147 turvapaikanhakijaa. Koko vuoden aikana tulijoita on ollut yli 550.

Tulijoillahan ei ole Schengen-viisumia, jolloin he ovat laittomasti maahan tulevia, kunnes anovat turvapaikkaa Suomen puolella, Ritola sanoo.

50 000 suomeen ? siitä riittäisi eemelin pottumaallekin.
   cría cuervos y te sacarán los ojos

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28754
  • vastustan
nyt se käy eemeli jo naistenki kimppuun, lapset se jo kerkeski syyllistää :o :o :o :o
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Suuri Ajattelija

  • Vieras
Olen kyllä jo ymmärtänyt että ainakin muutama tuhat umpikepua talojuissia olisikin jo lähtenyt pakolaiseiksi, joten eiku samalla linjalla.
Isänmaalle onneksi
Järkevämpää on vetää kenkälankkia naamaan, hankkia Somalian kansalaisuus ja tulla Suomeen pakolaisena.


Suuri Ajattelija

  • Vieras
Kerroppa mulle miten vasta nyt eu-aikana alkoi pohjoisen järjettömät pellonraivaukset.
Tuohon on helppo vastata: Suomessa oli pellonraivauskielto, joka poistui 01.01.1995. Peltoa muuten raivataan tarpeeseen samalla kun muut nostavat suojavyöhyke- ja luomutukia tuottamatta yhtään mitään muuta kuin rikkakasveja.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 73948
oho, onpa olli laihtuna!  ja tuo ei sitten veetieemelille riitä syyksi raivata uuttaa peltoa.   btw, kuin paljon se uusi ramppi vei sitä peltomaata???