ei tuolloin vielä ollut värielokuvaa.
Itse asiassa koko maailma oli tuohon aikaan mustavalkoinen. Ensimmäiset kokeilut värillisestä maailmasta alkoivat vasta vähän ennen toista maailmansotaa, mutta pääasiassa amerikkalaistenkin maailma oli mustavalkoinen vielä 50-luvun lopulle asti. Osalle republikaaneista se on vieläkin. He eivät puhukaan värillisistä, vaan mustista.
Mainosvideossa on toinenkin historiallinen virhe. Ensimmäisen maailmansodan aikana nimittäin ihmiset olivat vielä mykkiä. Huulet liikkuivat, mutta ääntä ei tullut. Kommunikaatio tapahtui kirjoittamalla rihvelitaululle vuorosanoja tai kuvauksia vaikkapa taistelukentän tilanteesta, kuten "länsirintamalla ei mitään uutta", "sinappikaasua pukkaa" tai "samaan aikaan toisaalla". Sellaiset rintamakomentajat kuin Buster Keaton ja Harold Lloyd eivät olleet siis kuuluisia komentoäänestään, vaan saivat mimiikallaan innostettua joukkonsa hyökkäämään yli miinakenttien ja piikkilankaesteiden.
Äänihuulet keksittiin vasta sodan jälkeen, kun haluttiin antaa ääni sodan mielettömyydessä sokeutuneille. Aluksi puhuttiin vain lyhyitä lauseita, mutta vuonna 1927 pidettiin ensimmäinen kokoillan puhe. Aiheena oli The Jazz Singer, joka oli tuohon aikaan vielä musta, sittemmin värillinen ja nykyisin afroamerikkalainen.
Puhe alkoi Suomessa samaan aikaan kuin muuallakin maailmassa, joskin mykkyyttä on tehokeinona käytetty täällä näihin päiviin asti ja usein vieläkin. Puhumattomuutta pidetäänkin meillä suuressa arvossa ja sen puolesta ovat vaienneet monet tunnetut älyköt kuten Kaurismäen veljekset ja Kimi Räikkönen.
Suomessa ensimmäiset värikokeilut teki Valtiollinen poliisi 1940-luvun lopulla, mutta tuo ns. Punaisen Valpon aika jäi lyhyeksi ja sen maine mustui nopeasti ja kokeilusta luovuttiin. Maailmamme alkoi vauhdilla värittyä joskus Koiviston ensimmäisen kauden puolivälin paikkeilla. Ahtisaaren myötä koko maa saikin sitten pysyvät värit aina pohjoisinta Lappia myöten, joskin puolet vuodesta siellä on vain valkoista samaan aikaan, kun maan eteläosissa on mustaa. Ei ole siis ihme, että vielä 2001 rehellinen lapinmies jäi kiinni valkoisesta valheesta, mikä mustasi hänen maineensa. Toisaalta edelleenkin on hieman outoa, että Sami Vehnäjauhojärveä kutsutaan hiihtopiireissä Mustiksi. Joitain koiria lukuun ottamatta mustia on kuitenkin Suomessa ollut aina paljon vähemmän kuin valkoisia. Niinpä heitä ei olekaan koskaan täällä alettu kutsua värillisiksi, vaan häveliäästi neeekereiksi. Vaikka mustien määrä on viime vuosina lisääntynyt, Vehnäjauhojärvelle heistä ei ole ollut haastajaksi, vaikka joukossa on kyllä ollut monen laista hiihtäjää ja osa heistä on työllistänyt myös lukuisan joukon haastemiehiä.
Suomalaiset ottivat värit niin riemuiten vastaan, että monet ovat jälkeenpäin yrittäneet värittää historiaammekin. On toki totta, että 1960-70-luvulla neuvostoliittolainen Sovcolor yritti muuttaa taivaanrantaamme punaisenkukertavaksi, mutta siinä sanottavammin menestymättä. Niin sanottu Uusi laululiike piti yllä konservatiivien mustavalkoista maailmankuvaa. Erityisen suosittua oli kokontua itsenäisyyspäivänä Neuvostoliiton lähetystön eteen laulamaan Jukka Kuoppamäen suosikkihittiä Musta ja Valkoinen. Kupapa ei osaisi laulun kertosäettä: "Musta on taivas, mustat on silmänsä sen, mustat on järvet mustuuttansa heijastaen, valkoinen on kaarti, valkoinen on iho kesien, valkoiset on pilvet piipusta pössyttäen."
Muita aikakauden suosikkilauluja olivat mm. Lenin-setä asuu Venäjällä ja hyvä niin. Sen verran väkisin värjäys väritys kuitenkin onnistui, että Savukoskella vuonna 1963 syntyneestä Markus Mustajärvestä tuli punikki.
