Toivottavasti oikeus on oikeassa, eikä tee samoja, ihmisten perusarvoja järkyttäviä päätöksiä, kuin aikanaan Turussa.
Muutenkin Itä-Suomessa oikeus on mennyt niin raiskausten suhteen, että tuomiot alenevat hovissa.
Tavallista kansalaista patistetaan rehdille tielle, mutta tuonlaiset päätökset järkyttävät.
Oikea kysymys kuulukin; elääkö ylempi oikeuslaitos aivan omissa maailmoissaan, irrallan tavallisen ihmisen arjesta ja oikeustajusta?
Oikeuslaitoksen ei tarvitse pohtia sitä mitä suuri yleisö haluaa. Silloinhan oltaisiin aivan vilhissä länhessä. Tai villissä pohojolassa. Siellä leikathaan korvia.
Oikeuslaitoksen pitää ainoastaan tulkita eduskunnan säätämiä lakeja.
Siis jos tuomioistuin antaa kansan mielestä väärän päätöksen ,vika on eduskunnan säätämissä laessa. Joko laki on aivan väärä ,tai tulkinnanvarainen.