Käsittämättömän hieno tietopläjäys Sepeteukselta.
SUPO:lle suut tukkoon on a i n a hienoa havaita..)
Suuri yleisö kun ei ole kuullut h i i s k a u s t a k a a n siitä miten heikoilla hapella Fenno- sekovoiman kannatus alustaan asti lepää.
Outokummun paskarauta on kuulemma pudotettu EUROHINNOISTA vanhaan MARKKAHINTAAN! Kuudesosiinsa.. 100% v a r m a a on, että Maailmalla kädet ristissä toivotaan koko huijarifirman mukana kaatuvan m y ö s Fennovoimalan epäpyhä allianssi! Sitä kai toivoo Suomessa sydämessään k a i k k i järkevästi asioita hahmottavat! Onnea siis hankkeitten kaatoyritykselle täältäkin.
---
Olen nyt filmin julkaisun jälkeen saanut liki p ä i v i t t ä i n suoria POLIISIUHKAILUJA siitä, etten olisi saanut esiintyä Atomin paluun kaltaisessa huipputeoksessa.
Minua vaadittiin poistamaan m y ö s Maailmalle levinyt video, jossa kerroin poikkeuksellisen hahmottavasti siitä. Miten kuuluisan Teslabimin laitteistot sijoittuvat TVO:n reaktoreissa.
Niin v e r i s e k s i homma menossa täällä Suomessa, että vain timantinkova kaltaiseni ydinalan 30y kokemuksen ammattilainen. Voisi kestää POLIISIEN paineita täällä ydinvastustajien piikkipaikalla.
Mutta tulette raskaasti myös jatkossa SUPO- fauna ymmärtämään MIKSI minuun Atomin paluun tiimi uskoi MILJOONABUDJETEILLAAN.
-
Atomin paluu on kiistatta Suomen parhaimmaksi rankattu elokuva nykyisestä Suomesta. Ars Fennica ja Maailman suurimman dokumenttifestivaalin pääpalkinnot kertovat kyseisen mestariteoksen tasosta paljon.
Mutta päänäyttelijällä Arto Laurilla on muutakin sanottavaa 30y alansa ammattikokemuksellaan:
_________________________________
Arto Lauri 153. Tesla, Colombia, ISS
https://www.youtube.com/watch?v=_oIUE7HzimA-------------------------
Arto Lauri 152. Forest explode
https://www.youtube.com/watch?v=PcDM_Wth2Sc-----------