Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Missähän sitä rasismia oikein on?  (Luettu 673 kertaa)

SKM

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2041
  • Sir Loimaa, savinenseudun (r)kunkku
Iltalukemiseksi:

"Tulin toissa vuonna bussilla iltapimeässä 21 aikaan Moshin kaupunkiin Tansaniassa. Pääsin turvallisesti hotelliin ja olin menossa ostamaan ruokaa kaupasta. Hotellin respa juoksi perääni ja kielsi minua menemästä, koska minut tapettaisiin. Valkoista miestä tuupataan viidakkoveitsellä silloinkin kun rahaa ei ole ryöstettäväksi, hän varoitti. ”Mitäs tulette tänne ilman rahaa.” Katuvalotkin olivat sammuneet. Suunnistin kaupan valoja kohti, sillä nälkä oli huutava. Takaisin hotelliin suunnistin katugrillihiilten valoa kohti.

Aivan sama on Suomessa. Iltamyöhään kulkevan suomalaisen naisen kannattaa varoa vastaantulevaa maahanmuuttajien jengiä enemmän kuin vastaan kävelevää humalaista suomalaista miestä. Koska OPTULAn tutkimustulokset osoittavat, että tietyissä tunnistettavissa maahanmuuttajaryhmissä raiskaajien määrä on miltei parikymmenkertainen kantaväestöön verrattuna. Olisi tyhmää ja uskaliasta kuvitella, ettei mitään vaaraa ole."

"Afrikassa väkivalta on kulttuuriperäistä. Olisi harhaa kuvitella, että kaikki tänne tulevat ovat hyviä ja ihania ihmisiä, ja nekin joilla on pahoja tekoja kotimaassaan, muuttuvat kuin taikaiskusta hyviksi ihmisiksi. Suomen vankiloiden ulkomaalaisväestön suuri määrä kertoo, että varovaisuus on viisautta."

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2015/09/04/kansainvaellukset-tuhoavat-tuntemamme-euroopan/?_ga=1.166462525.2049068010.1439403831

Vuokrapienviljelijän unelma Loimaalla: 70-lukulaiset veljekset Simulta ja Hankmo sekä isovaari Faari vm. 1976

Monen eri nimimerkin sujuva käyttö takaa samanmielisten kokoontumisajon.