Näin Turussa 
Nuoria riskejä miehiä...
missä...
-vanhukset
-vammaiset
-naiset
-lapset...
Lattea stereotypia.
Mutta jos oikein aattelee, niin kyllä periaate on ollu "pelastukaa ken voi". Ei kannakselta ihan noin lähdetty.
No, imussa on tullut myös elintasopakolaisia, mikä taas on tuomittavaa EU:n sisällä. Tällainen jengi pitäisi käännyttää jo rajalla. Ilman sen suurempia selvityksi.
Pikakäännytyslaki heti voimaan. Ei täällä ruveta rosvoja elättämään. Sano joku...
Vai stereotypia?
Jos Suomeen tulisi kriisi, kuinka moni suomalaismies jättäisi vaimonsa ja lapsensa tänne ja lähtisi itse pakoon kaukomaille? Lähtisitkö sinä?
Mä en lähtisi, vaan laittaisin muijan, mukulat ja äitini ja anoppini matkaan ja jäisin taistelemaan kotimaani puolesta.
Arvelluttava moraalikäsitys noilla negruilla.
Kun Suomessa syttyi sisällissota, aika monikin nuori mies jätti vaimonsa ja lapsensa kotiin ja lähti itse pakoon. Ensimmäisenä kun ammutaan ne asekuntoiset miehet, jotka eivät suostu kyseisen osapuolen aseisiin. Sama tilanne toistui Virossa, kun Neuvostoliitto miehitti sen. Suurin osa Ruotsiin paenneista oli nuoria miehiä.
Oon lukenut aika paljonkin suomen sisällissodasta mutta tuollaista väitettä ei ole tullut vastaan.niin kysynkin että montako prosenttia pakeni miehistä ja missä on tutkimus asiasta ettei jää taas sun höpöjuttujesi varaan?
Tuskin missään on mitään prosenttiosuuksia edes arvioitu, joten sellaisia en pysty sinulle antamaan.
Sisällissodassa kansa ei ollut jakautunut maantieteellisesti niin jyrkästi, että kaikki Etelä-Suomessa olisivat olleet punaisia ja pohjoisessa Valkoisia. Molempien osapuolien kannattajia asui molemmin puolin rintamalinjaa ja lisäksi oli suuri joukko niitä, joilla ei ollut suurempaa halua samaistua kumpaankaan leiriin eikä varsinkaan aseellisesti osallistua taisteluun.
Punakaartit perustettiin vapaaehtoisuuden pohjalta, mutta pikkuhiljaa painostus liittymiseen alkoi lisääntyä, ensin Karjalassa, missä "punakapina" alkoi faktisesti jo ennen kuin virallisesti vallankumous oli julistettu alkaneeksi. Kun punainen lyhty sytytettiin Helsingin työväentalon torniin 26. tammikuuta 1918, ei punaisten puolelle liittyminen ollut enää aina vapaaehtoista. Huhtikuussa 1918 otettiin punaisella alueella voimaan työvelvollisuus ja miehistön pakko-otot. Viimeistään tämän jälkeen alueelle jääneet asekuntoiset miehet joko liittyivät kaartiin, piiloutuivat tai pakenivat - tai heidät vangittiin, osa myös ammuttiin. Helsingissä tosin ampumista esiintyi vähemmän, koska toiminta oli kontrolloidumpaa kuin pienemmillä paikkakunnilla.
Pakenijoiden joukossa oli opiskelijoita, työmiehiä, yrittäjiä ja mm. senaatin puheenjohtaja Svinhufvud, joka pakeni laivalla Tallinnaan. Näistä tapahtumista löytyy kyllä tietoa Internetistä (esim. veteraanienperinto.fi) ja sisällissotaa käsittelevästä tietokirjallisuudesta. Kaunokirjallisuudessa aihetta on käsitellyt mm. Kjell Westö romaanissaan Missä kuljimme kerran. Vastaavista tilanteista Hämeessä kertoo Väinö Linna romaanissaan Täällä Pohjantähden alla, missä kaartilaiset etsivät Töyryn talon aseita ja metsään paenneita poikia. Myöhemmin Töytyn isäntä tapetaan, kuten myös kartanonherra (Parooni). Naiset ja pienet lapset jätettään rauhaan, kuten tosielämässäkin pääsääntöisesti tapahtui. Punainen terrori kohdistui ennen kaikkea miehiin. Vaikka kyseessä on kaunokirjallinen teos, on esimerkiksi paroonin tapaus yksi yhteen Honkolan Kartanon tapahtumien kanssa Urjalassa.
Valkoisten puolella tapahtui samanlaista etsintää. Punikeiksi epäiltyjä miehiä etsittiin ja heitä piiloutui ja pyrki pakenemaan punaisen Suomen puolelle. Kun vapaaehtoinen värväystoiminta ei osoittautunut tarpeeksi tulokselliseksi, Valkoinen Suomi, joka oli julistanut Suojeluskunnat viralliseksi armeijakseen, katsoi 1878 asevelvollisuuslain oikeuttavan kutsumaan aseisiin kaikki 21–40-vuotiaat miehet. Epäluotettaviksi arveltuja ei kutsuttu aseisiin, mutta kylläkin vangittiin ja pidettiin silmällä. Sotaan haluttomat taas pakenivat - kuka metsiin, kuka Ruotsiin.
Kun sota alkoi sitten kääntyä lopullisesti valkoisen Suomen voitoksi, alkoi uusi pakolaisaalto, joka jo sitten suuntautui järjestelmällisesti myös yli maamme rajojen. Enemmistönä tässäkin pakenijoiden joukossa olivat miehet, mutta nyt mukana oli myös paljon naisia ja lapsia. Tällä kertaa heidän pakenemisensa oli myös monesti aiheellista. Teloituskomppanioiden eteen marssitettiin jopa 14-vuotiaita tyttöjä, mutta tämä on jo sitten aivan toisen keskustelun aihe. Enemmistö leirielämään ja nikkeliin tutustuneista oli toki edelleen miehiä, samoin Venäjälle paenneista.
