Äskön naapuri ruiskutteli toistavuotta peräkkäin olevaa syysnisumaata ( vissiin kahukärpäsiä) ,nin tuli mieleen, että kuinka hel***** monta kertaa se on ollut tänä vuonna sillä lohkolla ruiskun ja viskan kanssa!! Huhtikuussa ensin viskan kanssa lannoitetta, sitten rikantorjunta. Toukokuussa TAAS lannoitetta ja kerta ruiskun kanssa. Kesäkuussa TAAS kerta ruiskun kanssa. Heinäkuussa TAAS lannoitetta ja kerta ruiskun kanssa. Elokuun lopussa puinti, jonka jälkeen TAAS rikantorjunta. Sitten kyntö, äestys ja kylvö ja nyt TAAS ruiskun kanssa. Kuulemma ajaa vielä marraskuussa lumihomeen. Eli samoissa urissa käytiin kasvukauden aikana 7 kertaa ruiskun kanssa ja 3 kertaa viskan kanssa !
Huhhuh
Se on tuo syysviljan ja erityisesti rukiin viljely semmonen "taitolaji", niin kuin Fazerin ruisprojektissa tohotettiin.
Eli taito on lukea kasvuohjelmasta ne 8 ruiskutusta ja lisälannoitusta ja lähteä pellolle pyöriskelemään.
Minä en yliorganisoi enää, samalla tavalla näkyy kasvavan jos on kasvaakseen. Siilosta syysvehnää niin paljon kuin koneesta menee, oras kuin vihreätä kuramattoa ja kevättalvella apulantaa. Paljon.
Nyt taas kemikaalikauppa hehkuttaa suuria 2015 syysviljasatoja. Kysykää vastaan sitten, miten se 2013 vuosi hypersuperkemikaalien kanssa meni, rukiila, vaikkapa ? Hiljasuus tulee vastaukseksi.
-SS-